perjantai 12. syyskuuta 2025

An Into Darkness

Moniosaaja Navessa Allen on tuntenut vetoa kirjoittamiseen jo lapsesta saakka. An Into Darkness -sarjasta on julkaistu jo kolme itsenäistä osaa, jotka kertovat eri päähenkilöiden tarinaa. Sarja on englanninkielinen, mutta fanien iloksi saimme tiedon, että sarjasta on tulossa suomennoksia. Myöskin ensimmäisestä kirjasta on tulossa tv-sarja Netflixille, jossa kirjailija itse on ilmoittanut olevansa tiiviisti mukana. Kirjat kuuluvat dark romance-genreen eivätkä näin ollen sovellu herkimmille lukijoille tai nuorille/lapsille.

Kirjailijan kotisivut


Kirjat:

1. Lights Out (suom. Valot pois, 2026)

2. Caught Up (suom. Koukussa, 24.9.2026)

3. Game on (suom. 2026?)


Lights Out

Traumahoitaja Alyssa Cappellucci työskentelee sairaalassa haastavien tapausten keskiössä. Vaativan työn vastapainona Alyssa tykkää viihdyttää itseään muun muassa selailemalla somea, ja katselemalla erityisesti erään miehen profiilia. Mies julkaisee naamio kasvoillaan koukuttavia videoita omalla somekanavallaan saaden naiset hullaantumaan totaalisesti. Joshua Hammond viihtyy omissa oloissaan ja tykkää salata henkilöllisyytensä, suurilta osin tunnetun isänsä vuoksi, jolla on synkkä menneisyys. Josh iskee silmänsä Alyssaan ja heidän molempien pimeät puolet ja halut päätyvät törmäyskurssille. Enää ei ole paluuta entiseen...

Tämä kirja on odotellut lukuvuoroaan hyllyssä jo hetken aikaa, joten nyt oli aika. Hiukan tähän samaan teemaan olenkin jo lukenut Haunting Adelinen, mutta sen rinnalla tämä on selkeästi kesympi. Siinä missä Zade vaikutti lähes tunteettomalta on Josh ihan muuta luokkaa. Hänellä on kaksi puolta, joista toinen on kiltti ja tekee mitä tahansa rakkaidensa eteen, kun toinen taas... noh, se on sitten ihan toinen tarina. Genressään tämä on ehkä kesyimmästä päästä. Ei siinä, kyllä tästä äkäistä spicyä löytyy, mutta tarina itsessään on rauhallisempi ja vivahteikas siinä missä jotkut genren kirjat eivät paljoa hissuttele. Mukaan mahtuu vähän ällöromantiikkaa ja sitten vastapainona kuumia tunteita. Kirja kertoo tarinaa sekä Alyn että Joshin näkökulmasta, mikä on minusta hyvä juttu ja pitää vähän paremmin tarinaa ja tunnelmaa yllä. Alussa tämä tuntui vähän jopa hiukan laimealta, mutta tarinan edetessä alkaa ruutiakin löytyä. Pokerinaamani ei pitänyt kyllä lainkaan tätä lukiessa. Huumoria ei ole unohdettu tästä teoksesta ja saatoin hykerrellä muutamaan otteeseen typerä virne naamallani. Loppua kohden alkaakin juonellisesti tapahtua vähän kaikenlaista. Erilainen, jännä, spicy ja hauska kirja. Jos suosittelisin jollekin ensimmäistä tämän genren kirjaa, se olisi tämä. Se on tavallaan kiltti, mutta osaa vähän potkaistakin sopivasti välillä. Ihan viihdyttävä. Luen varmasti seuraavankin kirjan jossain välissä.

Edit 27.3.26: Pidin todella paljon englanninkielisestä versiosta ja halusin ihan mielenkiinnosta lukea tämän suomeksi, että miten se mahtaakaan taittua meidän omalla kielellä. Noh, taittuihan se. Jotenkin. Kyllä silti pakko sanoa, että englanniksi tämä vaan toimii täydellisesti, suomeksi ehkä vähän notkahdellen. Täytyy myöntää, että pidän siitä, että asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä, joten pisteet siitä kotiin, että tässä ei viljelty minkäänlaisia lemmenvaltikka-termejä, jos tiedätte mitä tarkoitan. Kröhm. Kirjassa olleet vitsit toimi jotenkin paremmin englanniksi ja olin ehkä vähän katkera, että eräs hauska kohta oli suomennettu eri tavalla kuin se oli kirjassa, vaikka sen olisi voinut suomentaa sanasta sanaan käyttämällä vaan kirjassa mainittuja englanninkielisiä termejä. Mutta niin, kyllä tämäkin vähän nauratti ja viihdytti, ehkei vaan samalla tavalla kuin alkuperäinen versio. Hienoa kuitenkin, että tämänkin genren kirjoja on alettu suomentaa vaikkakin minua vähän jänskättää kärsiikö tämän kirjan hienous jos ensilukijat lukevat sen vain suomeksi. Aion silti hankkia hyllyyn kaikki suomennoksetkin, on tämä sen verta sen arvoinen sarja.




Caught Up

Nico "Junior" Trocci on seurannut nuoruuden ihastustaan jo vuosia. Hän tietää, että he painivat ihan eri sarjoissa, mutta Lauren vetää häntä puoleensa edelleen. Lauren Marchetti tietää Juniorin olevan vaarallinen mafiaperheen kasvatti, kymmenen vuotta sitten tapahtuneet traumaattiset kokemukset kuitenkin kummittelevat naisen mielessä edelleen. Hän ei voi luottaa Junioriin. Kuitenkin nämä kaksi hyvin eri maailmoissa elävää ihmistä päätyvät toistensa lähelle ja kipinät alkavat jälleen sinkoilla.

Tämä on ollut minulla hyllyssä odottamssa vuoroaan jo kauemman aikaa, mutta viimein sain tämän lukuun yövuorojeni lomassa. Lights Out oli jo niin hyvä, että en kyllä yhtään epäillyt etteikö tämäkin olisi. Tässä oli vähän erilaiset hahmot kuin ensimmäisessä osassa, Lauren oli sellainen hyvin moraalisesti tarkka, mutta kuitenkin samalla hän tuottaa eroottista sisältöä faneilleen. Kun taas Junior on vähän sellainen perus höntti mies, joka on sosiaalisesti pökkelö ja ehkä hiukan hitaasti lämpeävä, muille kuin Laurenille. Siis jotenkin todella puoleensavetävä hahmo, vaikka samalla olisi tehnyt pari kertaa mieli vedellä häntä pitkin korvia, näin vertauskuvallisesti. Siis minä varmaan virnuilin läpi kirjan. Välillä piti kiljahtaa äänettömästi ja välillä pokka ei pitänyt kyllä ollenkaan. Työkaverin kohotteli minulle kulmiaan yövuorossa kun luin tätä aina sopivassa välissä. Tämä oli niiiin hauska ja nokkela tuotos, että en ehkä kestä. Se on vähän siinä ja siinä, että laskeeko näitä edes dark romance genreen, näissä on sellaista pirullista spicyä jossain määrin ja synkkiä teemoja, mutta kyllä nämä kilteimmästä päästä on edelleen genressään. En malta odottaa, että nämä tulee suomeksi! Ensimmäinen osa tulee keväällä, liekö tämä sitten jo syksyllä? Mutta joo, erittäin viihdyttävä, vähän spicy ja ennen kaikkea koukuttava! Suosittelen!






Game On

Sarjan kolmas ja viimeinen (?) kirja sukeltaa uuden pariskunnan elämään. Stella on säpäkkä nainen, joka omistaa tatuointiliikkeen. Eräänä päivänä komea Tyler saapuu hänen liikeeseensä eikä mikään ole enää kuin ennen. Stellan veli on velkaa Tylerille poskettomia summia ja Stella suostuu feikkideittaamaan äärettömän ärsyttävää komistusta sovittaakseen veljensä velan. Mutta Tylerilla on omat salaisuutensa kannettavanaan.

Sarjan kaksi ensimmäistä osaa oli niin hyviä, että pitihän tämä ottaa kuunteluun heti kun se ilmestyi. Vaikka hahmona Tyler ei oikein kauheasti kiinnostanut niin täytyy myöntää ettei kirjailija ollut ihan väärässä sanoessaan, että hän laittaa lukijansa rakastumaan Tyleriin. Se tyyppi oli aivan äärettömän ärsyttävä ja ilkeä, ja he ottivat yhteen Stellan kanssa minkä ennättivät, mikä tietenkin oli minusta äärettömän viihdyttävää koska rakastan näitä enemies to lovers-tarinoita. Tarinana tämä lähti ehkä hiukan jähmeästi liikkeelle ja mietinkin jo, että saakohan tästä samaa fiilistä kuin aiempia osia lukiessani, mutta kyllä, kyllä se jonkinlainen fiilis sieltä tuli. Oli myös hauskaa, että esim. Lights Outin Josh oli tässä pienesti mukana. Mitähän tästä nyt enempää sanoisi, pidin tästä, tämä oli viihdyttävä ja ai että, tämän kirjan spicy oli... spicya. Pidän kirjoista, joissa ei liiaksi mennä draaman puolelle ennen kuin pääpari ymmärtää etteivät voi elää ilman toisiaan, joten tää oli sen osalta ihan kelpo tekele vaikkakin sattuneista syistä Tyler hiukan menetti hohtoaan kirjan loppupuolella. Sitä miksi näin kävi, se jääköön arvoitukseksi ;) Mutta joo, ei mennyt aika hukkaan tämän kanssa. Ja lopun Fredin (Alyn kissa) pov oli erittäin viihdyttävä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitoksia muistamisesta ;)