lauantai 11. helmikuuta 2017

Fifty Shades Darker

Nämä kirjat eivät oikein missään vaiheessa vakuuttaneet minua. Ensimmäinen osa oli ihan hyvä, mutta loppu meni vähän sellaiseksi jahkailuksi ja pyörittelyksi. Siinä mielessä leffat ovat hyvä vaihtoehto, koska kaikki ylimääräinen joudutaan karsimaan pois ja jää vain kaikki oleellinen. Eka leffa oli ihan hyvä, mutta en oikein saanut siitä hirveää fanitusinnostusta. Tämä toinen osa oli jo paljon parempi. 

Jamie Dornan oli kuuma, itsevarma ja äärettömän hurmaava parransänkensä kanssa. Ana oli jotenkin tuulta ja tappuraa, keskellä myllerrystä, mutta silti jotenkin niin hento ja vahva samaan aikaan. Pidin jotenkin todella paljon tämän parin kemiasta tässä elokuvassa. Näyttelijöiden suoritukset ehkä olivat muutenkin vähän rennompia, ehkä ensimmäisen elokuvan jännityksestä on päästy.

Ja olihan siinä sitä itseään, pyllyä ja tissiä vilahti. Dornan ei kuitenkaan vilauttanut miehisyyttään vaikka ilmeisesti hänelle oli tarjottu miljoonia siitä hyvästä. Kuumia kohtauksia oli joka makuun ja salissa porukka vilkuili sivuilleen korvat punaisena ja vaivaantuneena. En tiedä, kohtaukset oli kyllä ihan hyviä ja viihdyttäviä, mutta tämä elokuva olisi ehkä uponnut kyllä ilman niitäkin. Tietenkin niitä on oltava kun se on vähän koko elokuvan ydin.  

Visuaalisuus lumosi ainakin minut venekohtauksissa, aivan mahtavat maisemat ja huolettomuuden tunne koko tilanteen ajan. Pakko myöntää, Christianin maailma on lumoava ja varmasti saa ainakin muutaman tytön huokaisemaan haaveilevasti.

Ehkä jos nyt jotain kritiikkiä pitäisi antaa niin välillä tapahtumat etenivät mielestäni aika vauhdilla tilanteesta toiseen. Joitakin asioita olisi halunnut makustella ja fiilistellä enemmänkin, mutta onhan se selvää ettei kahteen tuntiin kaikkea saa. Mielenkiinnolla jään kyllä odottamaan seuraavaa elokuvaa. Onkohan siinä äksöniä tätäkin enemmän? Ehkä. Tykkäsin! Pitää saada hyllyyn tämä!

1 kommentti:

  1. 123movies online - There is a hidden meaning behind the surface. I would say this film is a modern day masterpiece. Only premature boys rate this movie low because they don't have enough life experience. I wont spoil the movie because it deserves to be seen in theaters. All I say is that there is scene in middle of the movie which is one of the greatest scenes ever created. Director has outdone himself and acting is Oscar worthy. Dakota Johnson nuanced character study is a stand out. I have never before wrote a review but I after seeing all the bad reviews I had to do it. People haven't even see this film and they rate it low. Same thing happens every time when a feminist movie is released.
    watch swiss army man online free
    sicario putlocker
    deadpool 2 full movie free online
    12 strong full movie putlockers

    VastaaPoista

Kiitoksia muistamisesta ;)