lauantai 26. joulukuuta 2015

Joulufiilikset

Niin se vaan joulu tuli ja aika pitkälti meni. Jännitti ja harmitti vähän ennen joulua, että näinköhän tulee musta joulu. Kuitenkin kuin taikaiskusta lunta alkoi sataa 23.päivä ja vielä myös jouluna. Saatiin sittenkin valkoista vaikka ei mitään hirveitä määriä. Nyt noista lumista on jäljellä vain muisto vesisateiden takia. Toista oli ennen. Bongasin 6 vuotta sitten tekemäni päivityksen facebookista ja silloin oli jouluna ollut -35 astetta pakkasta! Hiukan ovat kelit muuttuneet sen jälkeen. 

Joulu meni rauhaisasti maalla perheen parissa syöden ja juoden. Olin ollut ihan kiltti kun sain pukilta vähän pikkukrääsää, suklaata, leffalippuja ja aivan tajuttoman hauskan Grumpycatin Yrmeän elämänoppaan jottei kaikkea tarvitse ottaa ihan liian vakavasti ;)

Touhukkaan syksyn päätteeksi tämä muutaman viikon loma tuli tarpeeseen, on kerättävä akkuja ensi keväälle, joka näyttää lukkarin puolesta melko täydelle! Lisäksi tavoitteena olisi vähän kilojen karistusta. Tällä viikolla olen mättänyt sitten ruokaa koko vuoden edestä niin ensi viikolla voi alkaa tiukentamaan! Teitkö sinä mitään uudenvuoden lupauksia?

Luku-urakka on vähän jäissä. Tuntuu, että ei ole oikein jaksanut keskittyä lukemiseen, mutta jos intoa taas alkaisi hetken päästä löytymään. Tämän vuoden lukusaldo ei nyt päätä huimaava ole, mutta kirjoittelen ensi vuoden puolella taas tuttuun tapaani oman vuoteni top 10. 

Nauttikaa viimeisistä jouluisista fiiliksistä! Ja onnea sekä menestystä vuodelle 2016!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitoksia muistamisesta ;)