lauantai 17. lokakuuta 2015

Salem

Brannon Bragan ja Adam Simonin luoma noita-sarja starttasi jenkeissä huhtikuussa 2014. Se sijoittuu 1690-luvulle pieneen Salemin kaupunkiin jota riivaa noita-ongelma. Cotton Mather (Seth Gabel) toimii kaupungin saarnaajamiehenä joka yrittää erottaa väärän oikeasta ja hänen rinnallaan työskentelee sodasta palannut John Alden (Shane West), joka haikailee vanhan rakkautensa Mary Sibleyn (Janet Montgomery) perään, jolla tuntuu olevan uusi elämä.

Sarja lupaa juuri samaa kuin trailerikin eli jännittäviä tapahtumia, hiukan jopa puistattavia henkilöhahmoja eikä myöskään raakuudelta vältytä hirttoköysien ja veren roiskutuksen ansiosta. Sarja esittelee katsojalleen kasan erilaisia henkilöhahmoja jotka vihastuttavat ja ihastuttavat alusta loppuun asti. Katselu alkoi ehkä vähän tahmeasti ja meinasin menettää pariin otteeseen ruokahalunikin, mutta mitä pidemmälle tätä katso, sitä koukuttavammaksi se kävi. Mutta olenkin aina ollut vähän outojen sarjojen fani. Loppua kohden katsojalle myös jätetään pari koukkua seuraavaa kautta varten jotta varmasti jatkaa sarjan katsomista.

Perus Sabrina-teininoitaa ei siis ole tiedossa vaan voimakkaita ja armottomia noitia, kiellettyä rakkautta, epäoikeudenmukaisuutta ja kammottavia tapahtumia. Kelpo viihdettä, ei niinkään pelottavaa, mutta välillä jännittävää! Suosittelen!

2 kommenttia:

  1. Tässä oli kyllä tunnelma kohdillaan, vaikka ihan napakymppi tämä ei itselleni ollutkaan. Kakkoskautta voisi kyllä vilkaista ihan uteliaisuudesta, kun kerran kolmaskin on tulossa. American Horror Storyssa on myös välillä aika outoa menoa :D

    VastaaPoista
  2. Mie tykkäsin kovasti ! Kakkoskausi oli ykkostä parempi :) Onneksi vinkkasit tästä täällä ;)

    VastaaPoista

Kiitoksia muistamisesta ;)