perjantai 11. syyskuuta 2015

E L James - Grey

(Grey, osa 1)

Christian Grey on tottunut pitämään kaikki langat omissa käsissään. Hänen maailmansa on siisti, kurinalainen ja täysin tyhjä - kunnes eräänä päivänä Anastasia Steele kompuroi hänen toimistoonsa. Christianin valtaa tunnemyrsky, jota hän ei voi käsittää eikä sivuuttaa. Ujo ja kokematon Ana tuntuu näkevän suoraan Christianin lävitse - siihen ei yksikään nainen ole vielä pystynyt. Kukaan muu ei ole tunnistanut taloudellisen menestyksen ja prameiden puitteiden kätkössä piileksivää viluista, satutettua sydäntä. 

"En oikeastaan tiedä miksi tartuin tähän kirjaan koska aiempi trilogia Anan näkökulmasta alkoi tökkiä heti ensimmäisen kirjan jälkeen. Tässä teoksessa oli huomattavissa vähän samaa paikallaan junnaamista ja asioiden toistoa. Sinänsä oli ihan mielenkiintoista päästä Christianin pään sisään, mutta aiemmat kirjat luettuani ei tässä mielestäni tullut hyvin paljon mitään uutta. Oikeastaan minulla oli lähes koko ajan sellainen fiilis, että luen Anan kirjaa uudelleen ja uudelleen. Toki tässä kirjassa oli sitten hiukan juttuja joita ei aiemmissa kirjoissa nähty luonnollisestikaan ja minua ehkä säväytti eniten kirjan loppupuoli kun Ana lähtee ja jättää Christianin. Kuvailu oli jotenkin tarttuvaa ja samaistuttavaa jopa joissain kohtaa. Tietenkin tämä kirja loppui kesken eli jatkoa varmasti seuraa, mutta en jotenkin usko, että jaksan itse enää paneutua tähän sarjaan. Odottelen mieluummin elokuvaa. Toki sellaisille jotka pitävät tästä sarjasta paljon niin tämä kirja ei varmastikaan tuota pettymystä, itse vaan olen jotenkin kyllästynyt tähän tarinaan."
ARVOSANA: 7

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitoksia muistamisesta ;)