perjantai 24. heinäkuuta 2015

Anna Todd - After : ikuisesti onnelliset?

(After, osa 4)

Sarjan päätösosassa vetovoiman, riitojen ja uusien salaisuuksien ristiaallokko uhkaa viedä Tessan ja Hardinin hulluuden partaalle. Nyt testataan lopullisesti, onko heidät tarkoitettu yhteen.

"Meinasin jättää tämän luku-urakan kesken, mutta utelias kun olen niin halusin tietää miten kaikki päättyy. Kuten arvata saattaa niin tässäkin osassa oli sitä kunnon soutamista ja huopaamista heti alkuun, MUTTA positiivinen yllätys oli kuitenkin se, että Hardin sai itseään tässä kirjassa pala palalta kuntoon. Edelleen Tessa sieti häneltä kyllä melkoisen määrän sontaa jota en tajua, mutta tässä teoksessa heidän välinen kanssakäyminen muuttuu kyllä huomattavasti edellisiin teoksiin verrattuna. Tämä osa saa tekstiin kyllä myös surullisia elementtejä vastoinkäymisten myötä, mutta myös niitä ilon hetkiä. Salaa toivoin, että Tessa kasvaisi niin kovaksi tyypiksi, että heivaisi Hardinin menemään, mutta eihän niin koskaan tarinoissa käy. Loppu oli minusta jotenkin kliseinen koska siinä kerrottiin tapahtumista vuosia eteenpäin muutamilla kappaleilla. Minulle olisi riittänyt se yksi loppu joka jättää lukijan miettimään parin tulevaisuutta, mutta nyt sitä oli kyllä vähän paisutettu liikaa. Pidin kyllä sarjan ekasta osasta, mutta tämänkin sarjan olisi voinut tiivistää yhteen isompaan kirjaan ja se olisi ollut siinä. Noh, tulipahan luettua."
ARVOSANA: 7-

1 kommentti:

Kiitoksia muistamisesta ;)