lauantai 29. maaliskuuta 2014

C.J. Daugherty - Night School : Yön perintö

(Night School, osa 2)

Allien elämä sisäoppilaitoksessa käy vaaralliseksi. Suojellako perheetään vai luottaako uusiin ystäviin? 

16-vuotias kapinallinen Allie on löytänyt Cimmerian sisäoppilaitoksesta toisen kotinsa. Koulu on tuonut hänen elämäänsä myös Carter Westin, unelmien poikaystävän. 

Cimmeriassa toimii Yökouluksi nimetty salaseura. Se paljastuu vaikutusvaltaiseksi salaiseksi organisaatioksi, jonka jäsenet ulottavat valtansa paljon koulua pidemmälle. Yökoululla on myös vihollisia, näiden joukossa Allien kadonnut veli. Pian selviää, että Allie ja kaikki muutkin koulun oppilaat ovat suuressa vaarassa.

"Hiukan oli aikaa ensimmäisen kirjan lukemisesta joten piti vähän palautella mieleen mitä edellisessä osassa tapahtuikaan, mutta onneksi tässä kirjassa pääsi nopeasti mukaan taas tapahtumiin. Jotenkin hassusti edelleen odotin, että jossain lymyilee demoni tai vampyyri tai joku muu yliluonnollinen olento, en osaa vieläkään ajatella ettei kirjasarja ole yliluonnollinen. Hassua. Ehkäpä tunnelma joka kirjasta huokuu saa aikaan sellaisen yliluonnollisen tunnelman koska Cimmeriahan vaikuttaa juuri taianomaiselta ja mystiseltä paikalta. Aikamoista möykytystä saa Allie tässä kirjassa osakseen ja edelliseen osaan verraten tämä oli aika surumielinen ja synkkäkin. Hiukan ehkä oli huomattavaissa jonkinlaista ontumista tarinan joissakin kohdissa, mutta ei mitenkään kovin häiritsevästi koska Cimmeria lumosi minut jälleen täysin. Vaikkei tässä nyt tapahtunut mitään kamalan mullistavaa niin ei tämä tylsäksi käynyt missään vaiheessa. Harmitti hiukan pari juonikuviota, mutta ainakin kirjailija sai tekstiin jotain tunteita herättävää. Jään mielenkiinnolla odottelemaan kolmatta osaa!"
ARVOSANA: 8½

4 kommenttia:

  1. Blogisi innoittamana tein sittenkin sen kirjablogin! :D http://unelmaonnest.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Itelläkin tuli samanlainen tunne siitä, että kirja voisi hyvin olla fantasiaa, mutta ei ole :D Ite luin ensimmäisen osa kolme kertaa ja nautin joka lukukerrasta yhtä paljon! Tämä sarja on yksi parhaista!♥

    VastaaPoista
  3. Oon nyt lukenu 3 ekaa osaa tost night schoolist, aivan ihana :3♥ Varsinki toi toka osa, missä kyl yllätti Carterin mustasukkasuus ja moni muu asia..:o Ja en tajuu miks, mut oon alkanu pitämään Sylvainista c': Jollain muulla sama tunne?

    VastaaPoista

Kiitoksia muistamisesta ;)