lauantai 3. elokuuta 2013

George R.R. Martin - Miekkamyrsky 2

(Tulen ja jään laulu, osa 3)

Vanha susi on poissa, nuori on mennyt etelään pelaamaan valtaistuinpeliä, ja jäljellä on vain aaveita.
 
Miekkamyrsky jatkaa kertomusta Seitsemän kuningaskunnan kohtalon hetkistä. Muurin takana valtavat ihmisjoukot ovat liikkeellä kannoillaan uhka, jollaista etelässä ei osata enää edes kuvitella. Toisaalla lohikäärmeiden äiti, maanpaossa oleva Daenerys Myrskysyntyinen, hakee omaa rooliaan kuningattarena jonka tehtävä on vallata synnyinmaansa takaisin.
 

Kaiken keskipisteessä on kuninkaiden koitoksen pirstoma Westerosin valtakunta. Sota on jättänyt jälkensä myös sen asukkaisiin, eivätkä monet haavoista koskaan parane. Aatelissukujen välienselvittely jatkuu, ja uusia liittoja solmitaan yhtä nopeasti kuin vanhoja särjetään. ”Olen oppinut, ettei rakkaus ole aina viisas. Se voi johtaa meidät mielettömiin tekoihin, mutta me seuraamme sydäntämme… minne se sitten ikinä meidät viekin.”

"Jeij, minä tein sen! Luin ensimmäisen, GoT - kirjani! Yritin aiemmin lukea Valtaistuinpeliä, mutta en pääsyt kuin puoleen väliin kun jätin kirjan kesken. Olen rakastunut sarjaan kausi kaudelta ja olin aivan tuskissani kun kolmas kausi päättyi, joten siitä ahdistuneena hommasin tämän kirjan koska se on jatkoa kolmannelle kaudelle. Aika monia asioita tosin tässäkin oli, jotka näin jo kolmannella kaudella, mutta mukaan tuli myös paljon uusiakin juttuja. Luoja, että tämän kirjan lukeminen oli varsinkin alussa todella vaikeaa. Teksti on sellaista mitä pitää lukea ajatuksen kanssa tai sitten jättää kirja kokonaan välistä. Mitä pidemmälle tosin kun luki, sitä enemmän alkoi sisäistää kirjaa ja sen tapahtumia. Joidenkin hahmojen kohdalla hiukan kurtistelin kulmiani kun en tiennyt tai muistanut ketä he olivat, mutta tähän kirjaan pääsi mukaan aika hyvin kunhan on vain katsonut kolme kautta itse sarjaa. Sanoisin, että Castameren sateisiin liittyvä kohtaus oli paljon laimeampi kirjassa kuin itse sarjassa. Oli mielenkiintoista lukea mihin suuntaan tarina etenee ja arvuutella millä tavalla nämä asiat tuotaisiin esiin sarjassa, vai tuotaisiinko ollenkaan. Daenerys on kyllä edelleen yksi suosikeistani, mutta suosikkilistalle mahtuu ehdottomasti Arya, Hurtta, Tyrion ja Bronn. Niinpä laitoinkin seuraavan osan varaukseen kirjastoon. Saas nähdä miten sen kanssa käy."
ARVOSANA: 8½

2 kommenttia:

  1. Pieni esivaroitus seuraavasta osasta: vain puolet hahmoista on siinä mukana. Periaatteessa neljäs ja viiden osa kertovat yhden juonikokonaisuuden, mutta hahmot on jouduttu jakamaan kahteen osaan, koska muuten yhdestä kirjasta olisi tullut liian paksu, tai tarina olisi jäänyt kummasti kesken.

    Varmasti jos on katsonut vain TV-sarjaa, kirja voi aluksi tuntua vähän erilaiselta. :) Minä luin kirjat eka ja katsion sarjan sitten, mutta molemmista kyllä tykkään tosi paljon!

    Huomasin, että luet Nicholas Northia parhaillaan. Se on mulla lukulistalla seuraavana, kunhan Kristiina Vuoren Siipirikon saan luettua :) Odotan mielipidettäsi!

    VastaaPoista
  2. Ok :)

    Juu, aloittelin sitä jo, mutta jumitin sitten tähän kirjaan. Sitä sitten seuraavana :D

    VastaaPoista

Kiitoksia muistamisesta ;)