maanantai 29. heinäkuuta 2013

Marina Anderson - Kuuliaisuuden satama

(Haven of Obedience)

Nyt on aika antautua viettien vietäväksi ja rantautua Kuuliaisuuden Satamaan! Kaksikymppistä lontoolaista Natalie Bowenia kadehtii monet, mutta hänen elämänsä on todellisuudessa katastrofi. Miehet eivät sulata hänen menestystä urallaan, ja Nataliesta tuntuu ettei hän koskaan voi löytää oikeaa onnea. 

Sitten hän kuulee retriitistä, luksusviikonlopusta Satamassa, paikassa jonka erikoisalana on tutustuttaa kävijänsä nautintoihin, joista he eivät olleet koskaan osanneet edes uneksia. Hieman kauhuissaan mutta liian uteliaana ollakseen menemättä Natalie päättää, että on vihdoin aika ylittää pelkonsa.

Satamassa Natalie tapaa arvoituksellisen Simonin, miehen joka on tottunut saamaan haluamansa; näyttää hyvinkin siltä, että Natalie on kohdannut unelmiensa miehen...

"No jopas oli kirja. En oikein tiedä miten kuvailisin tätä. Kirjailija on ainakin onnistunut heittämään estonsa nurkkaan tätä kirjoittaessaan koska teksti on rohkeaa ja suoraa. Pidin Nataliesta koska huomasin hänen luonteessaan paljon itselle tyypillisiä piirteitä. Liekö naisen horoskooppi ollut härkä? Simon oli aika erikoinen hahmo, josta en tiedä pidänkö vaiko enkö. Kuitenkin ihailin tässä tarinassa miehen todellista tunnekylmyyttä, joka sai hänen kasvonsa pysymään mitäänsanomattomina alusta loppuun. Tässä ei keskitytä ratkomaan tyypillistä alistuvan naisen ja määräilevän miehen - kuviota vaan mennään eikä meinata. Valitettavasti ohuen ohut juoni jää jatkuvan köyrimisen jalkoihin eikä tätä voi oikeastaan sanoa miksikään muuksi kuin pornopokkariksi, jossa lähestulkoon jokainen sivu oli täynnä juuri sitä mitä kirja antaa takakannen perusteella ymmärtää. Se oli ehkä ärsyttävää koska olisi halunnut uppoutua enemmän hahmoihin ja itse tarinaan, mutta toisaalta tämä kirja onnistui joka tapauksessa viihdyttämään ainakin minua sen muutaman tunnin. Ja uskaltaisinpa väittää, että kaiken tuhmailun takana on myös tekstiä, joka herättää lukijansa miettimään asioita omalta kantilta. Viihdyttävyyden ansiosta nostan arvosanan seiskasta kasiin. Melko erikoinen pläjäys."
ARVOSANA: 8

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitoksia muistamisesta ;)