torstai 8. elokuuta 2013

P.C. & Kristin Cast - Vapautettu

(Yön talo, osa 8)

Neferet hallitsee Yön talossa, mutta Isle of Skyellä vallitsee rauha. Zoeyn rinnalla on Stark, maailman uskollisin ja seksikkäin soturi. Miksi palata enää koskaan?

Stevie Raen tilanne ei ole yhtä seesteinen. Hänen soturinsa on vain osittain ihminen. Refaimin täytyy pettää joko isänsä tai rakastettunsa. Mikä on siteistä vahvin - ystävyyden, rakkauden vai veren side? Ja voiko valasta vapautua?

"Olen löytänyt innostukseni uudelleen tähän sarjaan parin viimeisimmän osan myötä joten oli pakko siirtää muut kirjat sivuun tämän kolahtaessa postiluukusta. Zoey itsessään ei ole minua kiinnostanut enää hetkeen koska jotenkin hänen asenteensa on ärsyttävä ja hän tuntuu välillä olevan hiukan liikaa itseään täynnä. Yön talon maailma kuitenkin vangitsee ja tottakai syötävän söpö pari Stevie Rae ja Refaim, joiden ansiosta tirauttelin kyyneleitä kirjan loppupuolella. Heistä voisi lukea vaikka kokonaisen kirjan. Tämäkin kirja hujahti alusta loppuun nopsaan koska oli hyvin helppolukuista ja tätä nyt vaan oli pakko ahmia! Itse sarjan juoni tuntuu ajoittain vähän tahmealta kun miettii, että sen olisi saanut näppärästi hiukan vähempäänkin määrään kirjoja eikä sitä olisi tarvinnut venyttää, mutta toisaalta en ole vielä valmis luopumaan Yön talosta, joten otan innolla seuraavatkin osat vastaan! Kirjoille tyypillisesti tässäkin oli vähän sellaista teinimäistä meininkiä, mutta nokkelat tokaisut saivat minut tällä kertaa lähinnä hymähtelemään hyvin huvittuneesti. Jatkoa jään janoamaan!" 
ARVOSANA: 8½

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitoksia muistamisesta ;)