maanantai 8. huhtikuuta 2013

Laura Lähteenmäki - Iskelmiä

Aino on 16-vuotias, eikä häntä ole suudeltu vielä koskaan. Sitten Samuli istuu hänen viereensä ja herättää hänet. Aino tuntee saaneensa kutsun maailmaan, jonkun kainaloon.Samuli löytää hänen heikon kohtansa ja iskee, oikeastikin. Aino osaa ruokkia retkikeittimellä joukkueellisen partiolaisia, mutta tähän häntä ei ole koulittu. Hän on kasvanut viilipurkissa versovien pikkutaimien ja hentojen siveltimenvetojen maailmassa, eikä hänellä ole hajuakaan, miten paljon rakkauden takia pitää sietää ja miten paljon antaa anteeksi.Palkitun nuortenkirjailijan upeasti kirjoitettu uutuusromaani kertoo 16-vuotiaasta Ainosta ja suhteesta, joka sattuu, oikeastikin.

"Oli ihan vaihtelua tarttua välillä kirjaan, jonka päähenkilö on ihan täysin tavallinen tyttö ongelmineen, ihastumisineen ja vihastumisineen. Tämä kirja oli jotenkin todella hyvä siinä mielessä, että se voisi todella olla tapahtunut jollekin nuorelle tytölle, joka ensimmäistä kertaa ihastuu. Teksti oli helppolukuista ja nopeaa, mutta silti se sai ainakin minut tuntemaan samoja tunteita kuin Aino tässä kirjassa. Varmasti meistä jokainen on kokenut sen huumaavan ensi ihastuksensa ja sen kuinka haluaa muuttua ehkä hiukan sen toisen mieliksi. Jotkut ovat sen tehneet ja jotkut eivät, mutta ihastuminen saa ihmiset tekemään erikoisia asioita. Ihan kivaa parin illan viihdettä, mutta itse kun olen tottunut vähän räväkämpään menoon kirjoissa niin tämä oli kyllä vähän sellainen välipala, jonka luki välissä, mutta jota tuskin tavaksi ottaa."
ARVOSANA: 7

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitoksia muistamisesta ;)