sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Kiersten White - Loputtomasti

(Paranormaali, osa 3)

Evie haluaisi olla ihan tavallinen nuori, mutta hänen yliluonnollinen menneisyytensä ei jätä häntä rauhaan. Kansainvälisessa paranormaalien hallintovirastossa on uusi johtaja, joka haluaa Evien takaisin päämajaan. Pimeän hovin kuningatar puolestaan kiduttaa ihmisiä synkässä valtakunnassaan, ja kaiken lisäksi yliluonnolliset olennot ovat itsepintaisesti sitä mieltä, että Evie on ainoa, joka voi pelastaa heidät mysteeriseltä, hengenvaaralliselta kohtalolta.

Kello lyö koko yliluonnolliselle maailmalle, jonka kohtalo lepää yksin Evien käsissä.

Se siitä normaalista.

"Hiukan meni aikaa sen muistelemiseen, että mitä edellisissä kirjoissa on tapahtunut, mutta aika nopeasti asiat alkoivat muistua mieleen kirjaa lukiessa. Taas on saatu yksi trilogia päätökseen. En oikein tiedä mitä kokonaisuutena pidän tästä trilogiasta, mutta ainakin se on hyvin erilainen muihin kirjoihin verrattuna. Tämäkin kuhisee jos jonkinlaista yliluonnollista oliota, mutta silti tämä on kokonaisuudessaan niin erilaista kamaa kuin mitä on tottunut lukemaan. Evie on aika loistava persoona kaikessa sarkastisuudessaan ja hän on tyttö, joka pistää muille jauhot suuhun mikä on tervetullutta vaihtelua näiden piipittävien ja yltiökilttien päähenkilöiden jälkeen. Kirjassa kyllä riitti tapahtumaan laidasta laitaan, mutta jotenkin yleiskuva kirjasta oli yllättävän laimea. Pidän kyllä kirjan maailmasta ja hahmoista, mutta sarja on ehkä jotenkin hiukan väritön minun makuuni. En kadu kyllä tämän trilogian kanssa vietettyä aikaa, joten suosittelen lämpimästi fantasian ystäville. Voihan piip, jään ehkä vähän kaipaamaan säpäkkää Evietä."
ARVOSANA: 7½

2 kommenttia:

  1. Itsekin sain taman juuri luettua ja ihan juu pidin. Mukavan erilainen, mutta tama paatososa ei ihan taysilla iskenyt. Loppu oli ainakin mielestani erittain laimea. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oli vähän sellainen "töks", mut toisaalta sitten taas ihanan onnellinen :D Harmitti vaan toisaalta Rethin ja sen Ariannan (?) kohtalo :/

      Poista

Kiitoksia muistamisesta ;)