maanantai 10. joulukuuta 2012

J.R. Ward - Uudestisyntynyt rakastaja

(Black Dagger Brotherhood, osa 10)

Kun yön varjot laskeutuvat New Yorkin Caldwellissa, alkaa kuolettava ajojahti vampyyrien ja heidän metsästäjiensä välillä. Vampyyrirodulla on puolustajanaan kuuden vampyyrisoturin salainen veljesjoukkio.

Aina shellaninsa kuolemasta saakka Tohrment on ollut vain surullinen varjo verrattuna siihen mahtavaan vampyyrijohtajaan, joka hän kerran oli. Kun langennut enkeli tuo Tohrin takaisin veljeskuntaan, hän käy taistoon täynnä tinkimätöntä kostonhalua ja kohtaa odottamatta uuden murhenäytelmän.

Nähdessään unessa menettämänsä rakastetun vankina kylmässä netherworldissä, Tohr kääntyy enkelin puoleen pyytäen tätä pelastamaan puolisonsa, mutta vaipuu epätoivoon ymmärtäessään hinnan, jonka joutuu maksamaan rakastettunsa vapaudesta. Sodan lessereitä vastaan raivotessa ja uuden vampyyriklaanin havitellessa kuninkaan valtaistuinta Tohr taistelee menneisyytensä ja arveluttavan mutta vääjäämättä lähestyvän tulevaisuuden ristipaineessa.

"Olipas kiva, että mekin suomalaisfanit saatiin tämä kirja luentaan saman vuoden puolella kun se ilmestyi. Jotenkin tätä lukiessa tuli sellainen olo, että vanhat pölyt oli pyyhitty nurkkiin ja aloitettu puhtaalta pöydältä. Sai vaan sellaisen olon, että lukisi ensimmäisiä ilmestyneitä Black Daggereita ja se oli pelkästään hyvä asia koska meinasi taantua siihen samankaltaiseen menoon ja meininkiin parin viime kirjan kohdalla. Tähän kirjaan oli saatu uudenlaista voimaa ja viehätystä ja vitsit jaksoivat taas naurattaa ihan kunnolla. Lisäksi Tohrmentin ja Autumnin suhde oli herkullista luettavaa kaikkine ylä- ja alamäkineen. Aloin jopa pitää Tohrista, joka oli alunperin aika mitäänsanomaton hahmo itselle. Autumn sen sijaan oli ihan loistava persoona kun pääsi "alkujäykkyydestään". Lisäksi mukana oli tuttuakin tutumpi sivujuoni koukuttavine juonenkäänteineen. Ward jätti kyllä taas parikin juttua niin auki, että ei voi esittää yllättynyttä jatkon suhteen ja ensi vuonnahan sitä saadaankin jatkoa Q:n ja B:n muodossa, mutta kipeästi kyllä aloin kaivata kirjaa myös Laylasta koska sen tarina alkoi olla aika mielenkiintoinen näiden kansien välissä."
ARVOSANA: 9½

3 kommenttia:

  1. Ihana uusi ulkonäkö blogillasi! Kaunis susi ja hyytävän talvinen tausta. Aivan loistava! :)

    VastaaPoista
  2. Minäkin nyt haluan ylistää kaunista ulkoasua.

    VastaaPoista

Kiitoksia muistamisesta ;)