torstai 15. marraskuuta 2012

The Mortal Instruments: City of Bones - traileri!

Vihdoin ollaan saatu tämäkin traileri!

City of Bones on siis Cassandra Claren Varjojen kaupungit - sarjaan perustuva elokuva ja kirja tunnetaan nimellä Luukaupunki. Elokuva kertoo Clary Fraysta (Lily Collins), joka näkee eräänä iltana eräällä klubilla tapahtuman, jota kukaan muu ei näe. Ei edes hänen paras ystävänsä Simon (Robert Sheehan). Sitten myös Claryn äiti (Lena Headey) katoaa mystisesti ja Clary tutustuu New Yorkin julkisivun toisella puolella olevaan maailmaan johon kuuluvat vampyyrit, ihmissudet ja varjometsästäjät. Ylimielinen varjometsästäjä Jace (Jamie Campbell Power) ja Clary sukeltavat alamaailman syövereihin pelastaakseen Claryn äidin, mutta Clary ei ole varautunut siihen mitä salaisuuksia menneisyydellä on kerrottavanaan.

En ole oikein vieläkään vakuuttunut tästä Jacen näyttelijästä, mutta annan hänelle mahdollisuuden koska traikku oli niin taianomainen ja toimintaa täynnä. Katsotaan millainen leffasta tulee! Ensi-iltaa saa tosin vielä odotella koska City of Bones tulee ensi-iltaan vasta 23. elokuuta 2013!


17 kommenttia:

  1. Ooh! Jokohan olisi aika minun lukea nämä kirjatkin.. :D

    VastaaPoista
  2. Tätä(kin) odotelles, trailerin katsottuani Jacen näyttelijä vaikutti paremmalle kuin uskoin.. Claryn näyttelijä taas no, katsotaan sitten kun elokuva on nähty..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mulla taas toisin päin :D Mut joo, meneehän tuo Volturikin tuossa tietysti :D Mieluummin tuo kuin se aiemmin kaavailtu Alex Pettyfer, joka on jotenkin niin kauhean ärsyttävän näköinen. Jamiessa on sentään vähän sitä luonnettakin :)

      Poista
    2. Täytyy tunnustaa että itse olen suurikin Pettyfer fani :D mutta tosiaan saman huomasin nyt trailerin katsottuani että Jacen näyttelijä tuo paremmin sitä Jacen tökssähtelevyyttä esiin.. Vrsinkin nyt kun jokin viime kuussa luin nämä kirjat uusiksi läpi ja sen viidennenkin osan..

      Poista
    3. Niin piti vielä mainita että tuo Claren näyttelijä Lily Collins ärsytti minua edellisisssäkin elokuvissa joissa hänet näin. (Kerro kerro kuvastimessa ja Abduction/Siepattu)

      Poista
    4. Juuh, tuo Jamie osaa kyllä näytellä varmasti ihan hyvin Jacea, mut alkuun en oikein osannut suhtautua siihen mitenkään. Sillä kuitenkin on vähä sellasta "pahan pojan" imagoa, joten voi olla ihan hyväkin ;)

      Poista
  3. Mun mielestä jamie on hyvä valinta jacen rooliin. Lily Collinsista en ole ihan niin varma. Traileri näytti hyvältä, vaikka siinä oli joitain kirjasta poikkeavia asioita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta Lily Collins on ollu alusta asti ihan jees Claryksi, mut Jace ei ole vakuuttanut laisinkaan... mut kunhan nyt tosiaan leffan näkee niin saattaa mieli muuttua :)

      Poista
  4. toistan kommenttini, jonka laitoin jo kirjan virallisten sivujen linkin alle:
    Looking good, but I just HAVE to say one thing: on the part 1:11 we see Valentine. Valentine who is supposed to be a charming, elegant, stylish gentleman -- but we see a hippi rastafari with with little braids? I don't even mind the fact he doesn't have blond hair -- but little braids? c'mon

    VastaaPoista
  5. Mua jäi kirjoissa häiritsemään kerrontatyyli ja tapahtumien kulku, vaikka muuten tykkäsinkin. Leffassa tuskin noita ongelmia tulee vastaan mutta silti vähän arveluttaa, "teinileffat" kun ei tunnetusti niitä kaikkia odotuksia täytä.

    Mutta joo, pakko käydä katsomassa! Jossei muuten niin ihan vaan Bowerin tähden. Enpä olisi osannut kuvitella parempaa näyttelijää Jacelle. Lily Collins sen sijaan epäilyttää, mutta toisaalta minulla on joku yleinen negaatio naissankarittarien näyttelijöitä kohtaan, eli enköhän pysty asian kanssa elämään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä taas Varjojen kaupungit-sarjassa on vähemmän teinimäisyyttä kuin useissa muissa kirjasarjoissa tätä nykyään. Leffa tulee varmasti olemaan loisto :)

      Mie taas vierastan enemmän miesvalintoja kuin naisvalintoja koska kuvittelen niin tarkasti päässäni ne miltä ne näyttää :D

      Poista
  6. EEEIH miksei Valentinella ole valkeita hiuksia!! Ja tosiaan, mitkä ihmeelliset pikkuletit.. Eivät ole kyllä tehneet hahmosta niin kovin valentinemaisen näköistä, mutta jäähän sekin sitten osaltaan nähtäväksi. Foxilta tuli lähipäivinä Match Point, jonka katsoin ihan vain koska huomasin Jonathan Rhys Meyersin siinä pääosassa, ja täytyy sanoa että vakuutuin itse näyttelijästä kyllä, vaikka roolihahmo oli tietenkin vähän eri tyylinen. :)

    Jacesta en itsekään ole kyllä aivan vakuuttunut.. Tulin kyllä alle tunti sitten elokuvista katsomasta Twilightia joten.. Piinaava mielleyhtymä Caiukseen saattaa aiheuttaa osaltaan tämän.. :D Ehkä se siitä..

    Mutta mitä, Pettyfer! Tykkään tykkään tykkään kamalasti siitä miehestä, enkä edes tiennyt että häntäkin olisi harkittu.. ;D No, täytyy sanoa, etten kyllä häntä ehkä Jacena osaisi nähdä. Odotan tätä leffaa joka tapauksessa suurella innolla, toivottavasti ei romuta kirjoja vaan tarjoaa niiden ansaitseman katselukokemuksen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meyer on kyllä loistava, saat nähdä ;) (vaikkei sillä niitä valkeita hiuksia olekaan, oikeastaan parempi niin). Jos olet katsonut Tudorsia niin siinä Meyerin "ilkeys" ja ahneus piirtyy kivasti esiin :D

      Juuh, Volturi-Jamien takia vähän kauhulla odotin aluksi mut kyllähän tuo ihan kivalta näytti... varsinkin huppu päässä salamyhkäisesti katsellessa ;P

      Poista
    2. En ole Tudorsia katsellut, ennestään Meyers ei siis ollut tuttu. Mutta ehkä tässä vuoden aikana kannattaisi tutustua siihenkin sarjaan, niin näkisi varmaan näyttelijän vähän samankaltaisemmassa roolissa jo valmiiksi. ;D

      Poista
    3. Heh :D Kyllä sieltä jotain osviittaa saa ;D

      Poista

Kiitoksia muistamisesta ;)