perjantai 15. kesäkuuta 2012

Lumikki ja Metsästäjä

Kävin tänään katsastamassa uuden fantasiaseikkailun, jonka pääosissa on kukas muukaan kuin Lumikki (Kristen Stewart). Ilkeä kuningatar (Charlize Theron) on vallannut kuningaskunnan itselleen ja vankina ollut Lumikki onnistuu pakenemaan linnasta. Kuningatar lähettää tytön perään metsästäjän (Chris Hemsworth), jonka tehtävänä on napata Lumikki ja viedä tämä kuningattarelle. Arvatenkin tehtävässä on monta mutkaa ja tämä Lumikki on kova käyttämään miekkaa.

"Elokuva, joka tempasi mukaansa heti alkusta alkaen. Oli kyllä hyvä eikä missään välissä pitkäveteinen. En oikein siltikään osannut kuvitella Kristeniä Lumikin rooliin missään vaiheessa. Näen Lumikin viattomana ja ehkä hiukan naiivina tyttönä eikä Kristen ollut tässä elokuvassa kumpaakaan. Kuningatar oli mahtava kaikessa hulluudessaan ja Chris ah-niin-ihana metsästäjänä. Elokuva oli suurelta osin tummanpuhuva ja paikoitellen surullinen. Kohtaukset menivät jotenkin liian nopsaan tilanteesta toiseen eikä ylimääräiselle jäänyt tilaa. Tuntui, että monia juonelle olennaisia kohtia oli jätetty pois. Pidin kyllä elokuvaan luoduista animaatioista ja etenkin upeasta keijumetsästä. Loppuun olisin odottanut jotain hymyn huulille nostattavaa happy endingiä lisää. Visuaalisesti hieno ja upea tuotos, jonka hommaan omaan dvd-hyllyyni."

(Leffanurkka)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitoksia muistamisesta ;)