perjantai 22. kesäkuuta 2012

Aki Raatikainen - Kristallikuningas

Huikea historiallinen seikkailuromaani kuohuvalta 1600-luvulta

Ristiriitojen ja musketinkuulan repimä suomalainen ratsumies toipuu vammoistaan Breitenfeldissä, Leipzigin pohjoispuolella vuonna 1631. Axel Tystlåten on yksi heistä, joita me kutsumme hakkapeliitoiksi.

Myötätuntoisen kuulijansa avittamana hän riipii kokoon sen, mitä häpeänpolttamasta sielusta on vielä jäljellä. Synnistä toiseen kulkee Axel Tystlåten, mutta aina kepein askelin, ja kätkee kiivaan sydämensä jäätävän rauhallisen pinnan alle. Hänelle varattu tie on kivetty kuolemalla, murheilla ja katumuksella.

Ratsumies Tystlåtenin polku vie halki kahtiajakautuneen, 30-vuotisen sodan runteleman Euroopan, uskon, ystävyyden, juonien ja ennustusten maailmassa – hurmeisten taistelukenttien kuolinparkaisuista hovin lemmenleikkien huokailuihin.

"En oikein tiedä miksi tämän kirjastosta lainasin, mutta tulipahan lainattua ja luettuakin. Kirja kertoo siis Axelista ja hänen varttumisestaan Ruotsissa, ensimmäisestä rakastumisesta, sodasta ja elämästä sen jälkeen. Yleensä en kyllä pidä sotakirjallisuudesta enkä edes minkäänlaisesta historiallisesta seikkailuista, mutta jotenkin kummallisella tavalla tämä kirja koukutti minut ensimmäiseltä sivulta viimeiselle. Kirja tursuaa paljon erilaisia värikkäitä henkilöhahmoja, hiukan romantiikkaa, veren roisketta ja petturuutta. Lueskellessa kirjaa mieleeni nousivat ensimmäisenä vanhoista ajoista kertovat tv-sarjat kuten Tudors. Vaikka kirjassa on sivuja yli viisisataa, ei teksti jaarittele tai takerru yhteen asiaan liian pitkäksi aikaa vaan tiedossa on sivujen täydeltä seikkailua ja yllättäviä käänteitä aina Ruotsin maaseudulta Ranskan kuninkaallisten hoviin asti. Haluan antaa tälle kirjalle isomman arvosanan siksi, että se onnistui pitämään minut otteessaan vaikka kyseisen genren kirjoja yleensä välttelenkin."
ARVOSANA: 8½

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitoksia muistamisesta ;)