sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Douglas Carlton Abrams - Don Juanin päiväkirja

 (Lost Diary of Don Juan)

”Hovijuorut tekevät kenestä vain paholaisen.”

Pyhä inkvisitio vaalii julmalla kädellä katolisen kirkon oppien puhtautta kuningas Filip II:n hallitsemassa Espanjassa vuonna 1593. Sevillalainen hidalgo Don Juan Tenorio saa kuulla Jumalan kostolla pelottelevan munkkiveli Ignacion uhkailuja kiirehtiessään kuninkaan audienssille. Kuningas antaa hänelle kuukauden aikaa taipua säädyllisyyden vaatimuksiin, mutta avioliittoa kaihtavan Don Juanin mielestä Sevillassa on jo ennestään liikaa yksinäisiä, lohdutettavia vaimoja.

Don Juan kieltäytyy myymästä hekumoivia päiväkirjojaan kiristystä harrastavalle markiisi Don Pedrolle, mutta saa tämän paljastamaan ihanan Doña Anan asuinpaikan. Ensi kertaa sitten nuoruutensa luostarivuosien Don Juan rakastuu; aavistamatta, että Doña Ana on jo luvattu jalosukuisen ylimyksen neitsytmorsiameksi. 

"Kannen takatekstin perusteella tämänkin kirjastosta lainasin. Hauska teos naistenmiehestä, jonka seikkailut saavat jokaisen hymyilemään ja pyörittelemään päätään. Don Juan on valmissanainen entinen murtovaras, joka valloittaa jokaisen naisen sydämen, halusi nainen sitä tai ei. Juanille ei vaan pysty vastaamaan kieltävästi. Vauhdikkaasti kirjoitettu kirja, jonka maailmaan kuuluvat vanhan ajan uskomukset, kiihkeät lemmenleikit ja ilkeä hallinto, joka ei suvaitse siveettömyyttä. Ajottain hiukan häiritsi tuo vanhan ajan puhekieli, jonka mukana jokainen lause ja sana kuulosti kuin runokirjasta repäistyltä, mutta sehän kirjan teemaan kuuluikin. Kirja, jonka lukaisee helposti muutamaan tuntiin. Ei ole pitkäveteinen eikä tylsä, tapahtumaa riittää koko ajan, aina ensimmäiseltä sivulta viimeiselle ja saa hymyilemään vielä lopussakin."
ARVOSANA: 7½

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitoksia muistamisesta ;)