Raven Kennedy - Glint

Sarjan toisessa osassa Auren on Neljännen kuningaskunnan armeijan ja heidän synkän haltiajohtajansa Komentaja Ripin vankina. Hän matkustaa heidän seurassaan, oppii hiukan lisää itsestään ja kipuilee menneisyytensä ja nykyisyytensä kanssa. Hän oppii hiukan enemmän uusista matkalaisistaan ja uusia pieniä ystävyyksiäkin syntyy. Hän ei kuitenkaan ole unohtanut Midasta ja haikailee päästä taas tämän luokse, mutta onko se sittenkään hyvä asia?

Huhuh, olipahan taas taival. En tiedä, tämä sarja ei vaan nyt lähde millään minusta käyntiin. Tämä on jotenkin äärimmäisen tylsä ja sarjan päähahmo Auren ärsyttää minua jotenkin ihan suunnattomasti. Hän on hyvin naiivi tukholmasyndroomasta kärsivä nainen, joka kipuilee yhden jos toisen asian kanssa ja koettaa tehdä tuttavuutta toisiin vankeihin vaikka he toistuvasti kieltäytyvät hänen seurastaan. Kaikki jotenkin siinä tyypissä pisti ärsyttämään. Rip sen sijaan on etäinen eikä häneen saa oikein mitään kosketuspintaa, saati sitten, että näiden kahden välillä olisi jotain uskottavaa kanssakäymistä ja kemiaa. No ei. Koko kirjassa ei oikeastaan tapahtunut mitään, Auren pööpöili menemään vankina Ripin porukan mukana ja aina välillä pääsemme kurkistamaan kuningattaren pään sisään kun hän asettaa elämäänsä uusiin uomiin nyt kun Midas ei ole paikalla pilaamassa hänen arkeaan. Kirjan loppupuolella alkaa hiukan tapahtua, mutta sekin lässähtää kuin pannukakku konsanaan. En tiedä, jokohan sitä alkaisi luovuttaa tämän sarjan suhteen. En kyllä lainkaan ymmärrä tämän kirjan hypeä, mutta jokaiselle jotakin, tää ei vaan ole mun juttu.