lauantai 13. joulukuuta 2025

Selena Winters - Game Over

Kira on hiukan nörtti onlinepelaaja, joka ihastelee tatuoitua naamiomiestä tiktokissa ja pelailee yhdessä mystisen Roguen kanssa onlinepelejä. Jouduttuaan huumatuksi GamerCon-tapahtumassa, hän päätyy heräämään miljonääri Ryker Kentin huomasta ja tajuaa, että Ryker onkin myös hänen pelikaverinsa, sekä tiktokin huumaava naamiomies. Ryker on stalkannut Kiraa jo vuosia ja hänellä on Kiralle aivan toisenlainen peli suunniteltuna.

Kirjailijan kotisivut

Siis voi kiesus millaisia kirjoja sitä oikein löytää kun somessa pörräilee. Otin testiin Audiplen kun tuntuu, että kuuntelen kirjani vain enkuksi ja Storytellistä ei löydy lähellekään niin paljon niitä kirjoja joita haluan kuunnella. Tämä valikoitui sitten ensimmäiseksi testiin. Tämä on kyllä niin kiero kuin taas olla ja voi. Oikeastaan tätä kuunnellessa tuli ensimmäiseksi melko epämukava olo, mutta tarinan edetessä se alkaa saada vähän erilaisia vivahteita, ja totaalisen häiriintyneestä Ryderistä paljastuu vähän muitakin puolia. Kirjan viihdekerroin paranee oikeastaan vasta loppupuolella kun lukija pääsee alun traumoistaan eroon. Ryder on kyllä aivan täysin päästään pipi, kiero ja keskellä omaa maailmaansa, jossa kaikki on laskelmoitua ja suunniteltua. Sanoisin, että sellainen painajaisten insinööri. Tästä tuli vähän kieltämättä alkuun mieleen Lights Outin asetelma, joskin tarina on paljon kierompi kuin edellä mainitussa. Yhteenvetona aika sellainen perus dark romance, joka leikittelee kyseenalaisilla asioilla ja saa lukijansa miettimään, että mihin sitä taas oikein on sotkeentunut. Loppua kohden annetaan vähän siimaa ja tunnelma muuttuu aika melkoisesti, ja ehkä vähän pääsee enemmän nauttimaankin tästä kokemuksesta toisella tavalla. Varoituslausekkeet lienee aiheellista tarkastaa tämänkin kohdalla jos yhtään kiinnostelee tähän tutustua. Hiukan arvoin kahden ja kolmen tähden kohdalla, mutta kyllä tämä genressään potkaisee ihan arvokkaasti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitoksia muistamisesta ;)