lauantai 6. elokuuta 2016

Punainen kuningatar

Victoria Aveyardin fantasiasarja sukeltaa maailmaan, jossa ihmiset on jaettu kahteen kastiin, hopeisiin ja punaisiin. Hopeiset omaavat yliluonnollisia kykyjä ja ovat näin ollen alistaneet Punaiset oman valtansa alle, palvelemaan parempiaan. Punaisiin kuuluu myös kipakka taskuvaras Mare Barrow, joka elää köyhästi vanhempiensa ja siskonsa kanssa. Kaikki hänen veljensä on lähetetty sotimaan Hopeisten puolesta ja selviytyminen on kiinni arjen pienistä asioista. Eräänä iltana Mare törmää salaperäiseen nuorukaiseen eikä arvaa, että tapaaminen käynnistää suuren tapahtumien sarjan, jossa Marella on suuri ja vaarallinen rooli. Sillä aikaa kun vaarallinen Purppurakaarti kylvää tuhoa, on Maren taisteltava pitääkseen itsensä hengissä juonittelevien Hopeisten keskellä.



Kirjat:
1. Red Queen (suom. Punainen kuningatar, 2016)
2. Glass Sword (suom. Lasinen miekka, 2017)
3. King's Cage (suom. Kuninkaan kahleet, 2017) 
4. War Storm (suom. Sodan myrskyt, 2018) 

Cruel Crown (suom. Kruunun kirous, 2018) 


Punainen kuningatar

Veri jakaa ihmiset kahteen kastiin – punaisiin ja hopeisiin. Punaiset ovat rahvas, jota lähes jumalallisia voimia omaava hopeisten eliitti hallitsee.

Mare Barrow on 17-vuotias punainen taskuvaras ja joutumassa pian sotaväkeen. Tilanne muuttuu yllättäen, kun vastarintaliike Purppurakaarti horjuttaa hopeisten ylivaltaa, ja suojellakseen ystäväänsä Mare päätyy hopeisten keskuuteen. Siellä hänelle ja hopeisten hoville valkenee, että punaisesta verestä huolimatta Marella on oma, kuolettava voimansa.

Maresta tehdään hopeisten prinsessa, mutta maailmassa, jossa vallankumous ja rakkaus sekä valta ja oikeus kamppailevat, ei mikään ole mustavalkoista ja kuka tahansa voi pettää kenet tahansa.

"Tämän kirjan lukeminen alkoi vähän tahmeasti ja hitaasti, en oikein meinannut päästä koko tarinaan sisään millään. Hetken päästä kuitenkin huomasin lukeneeni kirjaa jo puoleen väliin. Kerronta oli oikein sujuvaa ja selkeää, vaikkakin kirjan alkupuolella esiteltiin iso liuta ihmisiä ja outoja nimiä. Onhan tässä vähän sellaista tyypillistä "tavistytöstä tulee supertyttö"-meininkiä, mutta se ei niinkään haitannut. Mare oli aika kipakka tyttö alusta loppuun ja silti tossun alla pahisten pyöritellessä peliään kaikkialla. Tyypillistä romantiikkaa ei vielä saatu edes kehiteltyä, jotain pientä, mutta ei liiaksi. Sen osalta juoni oli aika jännästi kehitelty. Mietin puolet kirjasta miten tämä nyt oikein tulee päättymään koska vastassa oli kaikenlaisia haasteita. Lopussa oikeastaan jopa yllätyin kun juoni teki melkoisen kuperkeikan ja osat vaihtuivat kuin lennosta. Hyvin viihteellistä ja toiminnallista luettavaa, ja aion varmasti lukea myös jatko-osan kunhan se joskus tulee suomeksi."
ARVOSANA: 8+


Lasinen miekka

Nortan kuningaskunnassa kuohuu – punaisten keskuudessa muhii kansannousu ja hopeiset ovat varpaillaan. Heidän ylivaltaansa on ilmestynyt punainen särö nimeltä Mare Barrow, jonka kyky hallita sähköä ja salamoita on ennennäkemätön jopa mahtavia kykyjä hallitsevien hopeisten keskuudessa.

Kostonhimoinen prinssi Maven on kruunattu Nortan kuninkaaksi, ja hän on päättänyt napata Maren. Ajojahdin kiihtyessä Mare ystävineen lähtee etsimään itsensä kaltaisia punahopeisia uusverisiä Punakaartin avuksi taistelemaan hopeisia sortajia vastaan. Samalla hän joutuu kohtaamaan sisällään kuohuvan pimeyden. Onko hän muuttumassa samanlaiseksi hirviöksi kuin hopeiset vastustajansa?

Vallasta syrjäytetty prinssi Cal, Mavenin isoveli, seuraa Maren mukana, eivätkä heidän tunteensa toisiaan kohtaan ole sammuneet. Mutta keneen Mare voi todella luottaa ja millaisen hinnan hän on valmis maksamaan kansansa vapaudesta?

"Hiukan hitaanlaisesti käynnistyi luku-urakkani taas näin keväällä, mutta hiukan kun pääsin tämän kirjan makuun niin huomasin taas ahmivani sivuja ihan urakalla. Ensimmäisen osan lukemisesta ei ole vielä kovin pitkä aika, joten oli helppo päästä myös tähän toiseen osaan sisälle. Mukavan nopeatempoinen kirja, joka esittelee jälleen kasan mahtavia hahmoja ja syventää entisestään tuttuja hahmoja. Ehkä tässäkin tarinassa on joitain samankaltaisuuksia muihin vähän samantyylisiin kirjasarjoihin, mutta ei mitenkään selkeästi ja häiritsevästi. Ehkä olisin toivonut enemmän myös ihmisten välisiä kipinöitä ja romantiikkaa, mutta täysin ei minun romantiikan nälkääni tyydytetty. Tarina oli kuitenkin sujuva ja mielenkiintoinen, ei jäänyt liiaksi pyörimään yhden aiheen ympärille vaan tapahtumat liukuvat eteenpäin ihan kuin itsestään. Hiukan myös ehkä surullinen ja synkkäkin oli tämä osa verrattuna edelliseen, mikäli se on mahdollista. Tässä maailmassa ei säästellä julmuudessa, se on selvää. Maven on aika karmiva persoona kaiken kaikkiaan ja kirja jäi melko karmivaan tilanteeseen, en malta odottaa milloin saan jatko-osan käteeni."
ARVOSANA: 8


Kuninkaan kahleet

Victoria Aveyardin Hopea-sarjan hengästyttävässä kolmannessa osassa liittolaiset punnitaan ja mahtavat armeijat kohtaavat toisensa. Mutta kuka johtaa uusveristen ja kapinallisten armeijan taisteluun, kun salamatyttö Mare Barrow on kadottanut kipinänsä ja viruu sadistisen kuningas Mavenin vankina? Olivatko kaikki hänen ja muiden uusveristen tekemät uhraukset turhia? Maven jatkaa kuolleen äitinsä, julman kuningatar Elaran perintöä ja hallitsee valtakuntaansa ja vankiaan häikäilemättömästi.

Maren ystäviensä kanssa yhdistämä ja kouluttama uusveristen ja punaisten kapinallisten armeija jatkaa järjestäytymistä ja kasvaa entisestään. He valmistautuvat vääjäämättä edessä olevaan sotaan tietäen että varjoissa piileskelyn aika on lopullisesti ohitse. Prinssi Cal, Maren rakastettu ja punaisten hopeaverinen liittolainen on päättänyt, ettei mikään estä häntä vapauttamasta salamatyttöä pahan veljensä kynsistä.

"Olen tuntenut monen kuukauden ajan itseni ihan huonoksi lukutoukaksi. En ole aikoihin päässyt oikein kiinni lukemiseen ja monet muut asiat vieneet enemmän huomiota. Nyt kuitenkin sain lukaistua tämän tiiliskiven loppuun. En tiedä johtuiko omasta huonosta tämän hetkisestä lukumotivaatiosta vai mistä, mutta tuntui ettei tämä kirja lopu ikinä. Olen pitänyt alusta asti tästä tarinasta ja se onkin edennyt hyvään tahtiin. Ainakin tähän kirjaan asti. Minusta vähän tuntui, että tässä pyöriteltiin asioita vähän liikaa ja junnattiin paikoillaan. Tai ainakaan minun malttamattomalle sielulleni tämä ei meinannut upota millään. Hienoa oli, että tässä oli tarinaa eri hahmojen näkökulmasta. Se toi vähän vaihtelua kirjaan. Muutama jännempi ja toimeliaampikin juttu kirjaan oli saatu, mutta niitä olisi voinut olla enemmänkin. Ehkä tässä nyt pohjustettiin huolella Maren kokemuksia, jotta hänen päänsä sisään pääsisi jatkossa paremmin, tiedä häntä. Melko hidas ja tylsähkö, ehkä seuraavassa osassa on enemmän toimintaa luvassa."
ARVOSANA: 7 


Sodan myrsky

Victoria Aveyardin mykistävän hienon fantasiasarjan päätösosassa Maren on hyväksyttävä kohtalonsa ja otettava kaikki irti voimistaan, sillä kaikkia koetellaan, mutta kaikki eivät selviä hengissä.

Mare murtui, kun Cal petti hänen luottamuksensa. Nyt hän on päättänyt suojella itseään ja kaltaisiaan uusverisiä tuhoamalla lopullisesti Nortan hopeisen kuningaskunnan. Ja aivan ensimmäiseksi hän on päättänyt tuhota julman kuninkaan, Mavenin.

Sodassa liittolaiset ovat kuitenkin välttämättömiä. Ennen kuin punaisten kapinalla voi olla menestymisen mahdollisuuksia Maren on liittouduttava sen veljen kanssa, joka mursi hänen sydämensä voidakseen tuhota veljen, joka melkein tuhosi hänet. Calin hopeiset liittolaiset ja Maren purppurakaarti ovat vaikuttava sotajoukko.

Mavenin pakkomielle saada Mare taas omakseen on kuitenkin niin voimakas, että hän on valmis tuhoamaan kaiken saadakseen tahtonsa läpi. Sota tekee tuloaan ja kaikki, jonka puolesta Mare on taistellut, on vaarassa. Riittääkö voitto kaatamaan hopeisten kuningaskunnat vai vaikeneeko salamatyttö lopullisesti?





















Kruunun kirous

TOTUUS NORTAN VERISESTÄ MENNEISYYDESTÄ: KAHDEN NAISEN TARINAT ERI PUOLILTA HOPEISTEN JA PUNAISTEN RAJA-AITAA

Kruunun kirous on lisäosa Victoria Aveyardin huippusuosittuun sarjaan.

Kuningattaren laulu: Kuningatar Coriane, kuningas Tiberiaan ensimmäinen vaimo, pitää salaista päiväkirjaa miten muuten hän voi varmistaa, että kukaan palatsissa ei käytä hänen ajatuksiaan häntä itseään vastaan? Coriane kertoo varhaisesta romanssistaan kruununprinssin kanssa, kaunasta joka kumpusi Kuningatarkokeen sivuuttamisesta, prinssi Calin syntymästä sekä kuolemanvaarallisista haasteista, jotka hovielämässä vaanivat.

Teräksiset arvet: Kapteeni Farley vaihtaa koodattuja viestejä vastarintaliikkeen kanssa matkustaessaan rekrytoimassa mustan pörssin kauppiaita, salakuljettajia ja radikaaleja hyökkäykseen pääkaupunkia vastaan. Hänet on kasvatettu vahvaksi, mutta kapinan siementen kylväminen Nortassa on vaivalloista – kunnes hän törmää henkilöön, josta saattaa tulla korvaamaton: Mare Barrowiin.


 

2 kommenttia:

Kiitoksia muistamisesta ;)