sunnuntai 1. toukokuuta 2016

J.R. Ward - Verisuudelma

(Mustan tikarin perilliset, osa 1)

Vampyyrien kuninkaan lähimmän neuvonantajan tytär Paradise haluaa paeta aristokraattisen nuoren naisen elämää. Hän päättää aloittaa Mustan tikarin veljeskunnan koulutusohjelman, vaikka se ei kaikkia miellytäkään. Hän haluaa oppia pitämään puolensa ja ajattelemaan omilla aivoillaan. Suunnitelma on hyvä, mutta todellisuus jotain aivan muuta. Koulutus osoittautuu äärettömän rankaksi, ja toiset kokelaat tuntuvat enemmän vihollisilta kuin liittolaisilta. Asiaa ei auta se, että koulutuksesta vastuussa olevalla Butch O’Nealilla, toiselta nimeltään Dhestroyerilla, vaikuttaa olevan yksityiselämässään pahoja ongelmia.

Kaiken huipuksi Paradise rakastuu toiseen koulutettavaan. Craeg on pelkkä siviili, jota Paradisen isä ei ikinä hyväksyisi. Craeg on kuitenkin kaikkea, mitä Paradise mieheltä haluaa. Kun väkivalta uhkaa repiä hajalle koko koulutusohjelman ja samalla eroottinen jännite Craegin ja Paradisen välillä kasvaa, Paradise joutuu kovalle koetukselle. Löytääkö hän itsestään voimaa toimia oman päänsä ja sydämensä mukaisesti – niin työssä kuin vapaa-ajalla?

"Tuntuu, että siitä on ikuisuus kun on päässyt sukeltamaan Wardin vampyyrien maailmaan, joten tämä kirja tipahti postiluukusta kuin tilauksesta. Paradise oli jo aiemmassa kirjassa melko mielenkiintoinen hahmo ja Craegin pilkahdus aiemmin herätti halun saada tietää hahmosta lisää. Hihittelin varmaan kuin pikkutyttö tätä lueskellessa koska tämä herätti taas sen fiiliksen kuin lukisi sarjan ensimmäistä kirjaa uudelleen. Kirja ei ole yhtä paksu kuin pääsarjan teokset ja olisin mieluusti lukenut koko kirjan verran päähenkilöistä, mutta mukaan oli mahdutettu myös Butchin ja Marissan välistä tarinaa. Ei siinä, olihan sekin ihan mielenkiintoista, mutta kyllä Paradise kiinnosti eniten. Ja ah niin ihana Craeg. Huomasin pariin otteeseen myös nauravani ääneen tätä lukiessa. Huumoriakin siis riitti kaikkien kuumien tunteiden ja jännittäviän tapahtumien lisäksi. Tottakai BDB-fanina olen todella innoissani, että saatiin tällainen sivusarja myös mukaan koska en vaan voi lakata rakastamasta tätä maailmaa kaikkine sen ihanine vivahteineen ja välillä vähän outoine tapahtumineen. Epätäydellisen täydellistä, ettenkö sanoisi!"
ARVOSANA: 9-

3 kommenttia:

  1. Ihanaa kun BDB-maailmaan sijoittuvia kirjoja tulee lisää <3 Itsellänikin on tämä kirja, mutta se valitettavasti joutuu odottamaan vuoroaan parin koululukemisen takia. Hienoa kuitenkin kuulla, että tämä on taattua BDB-tasoa ja kuten sanoit epätäydellisen täydellistä :-)

    VastaaPoista
  2. Nauratti kauheesti se kohtaus missä talon naaraat katto magic mike xxl ja urokset oli iha maansa myyneet�� Ja meinas mennä ohi mut butch sano tanning chatum eikä channing tatum ja nauratti aika paljon :"Dd

    VastaaPoista

Kiitoksia muistamisesta ;)