tiistai 9. helmikuuta 2016

Kurkistus liikkuvaan kuvaan!

Maze Runner : The Scorch Trials

En ole lukenut näitä kirjoja, mutta ensimmäinen osa löytyy omasta DVD-hyllystä. Ensimmäinen osa jotenkin lumosi outoudellaan ja loppupuolella vähän petyin, että kaiken takana oli jonkinlainen yhtiö. Jatko-osa sekoittaa pakkaa kokonaan uudelleen koska labyrintti on jäänyt taakse ja uusia haasteita on edessä. Hiukan kyllä haluaisin tietää miksi elokuvien maailma on ajautunut tuollaiseen tilanteeseen, mikä siihen on ollut syynä. Liekö tuo asia sitten kerrottiin kirjoissa? Ihan viihdyttävä ja toiminnallinen pätkä, mutta kyllä ensimmäinen osa oli vaan parempi.


The Last Witch Hunter

Tähän tartuin kahdesta syystä: siksi, että se on fantasiaa ja siksi, että siinä näyttelee Vin Diesel, joka on vain aina hurmannut minut möreällä äänellään ja elokuvillaan. Tottakai kirsikkana kermakakun päällä nähdään Game of Thronesissakin näytellyt Rose Leslie. Juoni ja idea leffassa on hyvä, tapahtumat ehkä mielestäni etenevät liian nopeasti. Äksöniä riittää sekä visuaalisesti hienoja lavasteita sekä tapahtumia. Noitien silmistä plussaa. Oikein viihdyttävä pienistä puutteista huolimatta.


Penny Dreadful 
1. tuotantokausi

Kesti kauan aikaa, että sain tartuttua tähän kauteen koska oikeastaan minua ei kauheasti houkuttanut koko sarja. Nyt se on kuitenkin katsottu. Pidin sarjassa erityisesti hahmoista, joita oli ujutettu muista tarinoista yhteen ja punottu niiden tarinat samaan sarjaan kuten esim. Frankenstein tai Van Helsing. Juoni ja tarinan kulku olivat tavallaan karuja, pieniltä säikähdyselementeiltä ei vältytty ja tapahtumaa riitti. Silti tästä sarjasta puuttuu se "jokin", joka saisi minut tykkäämään tästä enemmän. Ehkä joskus katsastan toisen kauden, siihen saattaa mennä kyllä aikaa.

2 kommenttia:

  1. Elokuvasta Maze Runner : The Scorch Trials sen verran, etten ole nähnyt elokuvaa, mutta olen lukenut, että se on tosi erilainen kuin kirja. Pidin kovasti kirjatrilogiasta.

    VastaaPoista
  2. Minäkin pidin Maze Runner-leffoista. :) Yritin lukea kirjasarjan ensimmäistä osaa, mutta se tökki niin pahasti että jätin suosiolla kesken. Ymmärtääkseni leffat ja kirjat eroavat aika paljon toisistaan. Spoilasin itseni kirjasarjan lopulle ja nyt kiinnostaa mitä siitä siirtyy leffoihin.

    VastaaPoista

Kiitoksia muistamisesta ;)