sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Salem 2.tuotantokausi

Salemissa kuohuu jälleen! Mary yrittää pitää ohjat käsissään kyläläisten epäillessä kaikkea, etenkin kun magistraatti Hale kylvää ihmisten keskuudessa epäluuloa. Samalla myös Kreivitär Marburgilla on omia suunnitelmia Salemin suhteen. John Alden palaa Salemiin vannoen kostavansa ja tuhoavansa kaikki noidat. Tilanne kuitenkin saa yllättäviä käänteitä Maryn kertoessa menneisyyden salaisuuksia. Anne saa tietää enemmän verenperinnöstään ja myös Cotton saa osansa hänen metkuistaan. 

Ensimmäisellä kaudella päästiin tutustumaan kasaan kirjavia hahmoja ja samat kasvot palaavat fanien onneksi myös seuraavalle kaudelle. Juonia punotaan ja ensimmäiseltä kaudelta tutut kauhun elementit sekoittuvat myös toisen kauden tapahtumiin joten vieläkään ei ole luvassa lapsiystävällistä katseltavaa.

Minusta tämä toinen kausi oli aika lailla samalla tasolla ensimmäisen kanssa. En oikein osaa päättää kumpi olisi ollut parempi. Pidän erityisesti siitä, että kausien jaksomäärä on pidetty inhimillisissä lukemissa. Useissa sarjoissa juonesta tahtoo tulla vähän venytettyä höttöä jos jaksoja on yli kaksikymmentä.

Onkohan minut noituudella aivopesty kun en löydä pahemmin mitään moitittavaa tältä kaudelta? Anne Hale nousi kyllä tavallaan omaksi suosikiksi. Hänet kuvattiin edellisellä kaudella aika semmoiseksi kiltiksi ja rauhalliseksi persoonaksi, mutta ulkokuori alkaa säröillä tällä kaudella. Kaikista hahmon teoista en kyllä pitänyt, mutta odotan innolla mitä hänestä jatkossa tulee. Lisäksi odottaisin jotain mahtavaa käännettä Maryn ja Johnin suunnalla, saas nähdä.

Seuraava kausi tulee ulos vasta ensi vuonna, joten sitä odotellessa. Odottavan aika tulee olemaan hyvin pitkä!

2 kommenttia:

  1. Hei!Mistä ton toisen tuotantokauden voi katsoa?Suomen Netflixistä katsoin ekan kauden.Kiitän neuvoista!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan netistä ladattuina versioina katsastin.Netistä varmasti löytyy paikkoja josta katsoa, mutta ei välttämättä tekstejä ole.

      Poista

Kiitoksia muistamisesta ;)