keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Elina Rouhiainen - Jäljitetty

(Susiraja, osa 3)

Paluu Helsinkiin ja elämä taideopiskelijana ei olekaan Raisan odotusten mukaista, eivätkä muistot Hukkavaarasta ja Mikaelista anna rauhaa. Vampyyriystävä Konstan perustamalla klubilla yliluonnollinen väki kokoontuu juhlimaan Helsingin yössä... Konstan avulla Raisa pääsee kadonneen kaksoisveljensä Mitjan jäljille, ja pitkään piinanneet salaisuudet alkavat viimein saada valaistusta. Seikkailu johdattaa sisarukset Kreikkaan, kätketylle daimonien saarelle – ja huimaan pakomatkaan.

"Olipas vähän puulla päähän lyöty olo kun suljin tämän kirjan kannet. Täytyy myöntää, että tämä kirja oli hienoinen pettymys. Kirjailijan tavassa kirjoittaa sekä hahmoissa ei ole kyllä mitään vikaa, mutta olin pitänyt tätä niin umpisuomalaisena tarinana kuin olla ja voi ja petyin suunnattomasti, että tähän tuotiin mukaan jotain kreikan mytologiaa ja daimoneita. Vielä sen olisin tajunnut jos kuvio oli jollain tavalla liittynyt suomen mytologiaan tai vastaavaan, mutta kun ei. Rakastuin ensimmäisessä kirjassa niin silmittömästi suomalaisuuteen sekä Hukkavaaraan, että tässä kirjassa oli shokki lukea myös keijuista ja vaikka sun mistä jotka menivät minusta vähän yli hilseen. Loppua kohden tietysti saatiin taas vähän vanhoja kipinöitä syttymään mikä oli mahtavaa, mutta nyt toivon käsi sydämellä, että seuraava osa lupaa jälleen kerran suomalaisuutta yli äyräiden sekä Hukkavaaraa. En tunnistanut tätä oikein Susiraja-sarjan kirjaksi. Ei tämä nyt mikään huono kirja ollut, mutta tarina hyppäsi kyllä minusta vähän harhapoluille. Jatko-osaa odotellaan siis kovasti jotta nähdään mitä tuleman pitää."
ARVOSANA: 8-

4 kommenttia:

  1. Täällä hurja odotus ollut milloin tämä kirja ilmestyy kirjastoon ja pääsee sen lukemaan!

    VastaaPoista
  2. Minäkin olen aina rakastanut sitä suomalaisuutta tässä sarjassa. Mukavaa vaihtelua nimittäin. Toivotaan etten pety kirjaan :)

    VastaaPoista

Kiitoksia muistamisesta ;)