torstai 17. huhtikuuta 2014

Divergent - Outolintu

Divergent perustuu Veronica Rothin samannimiseen kirjaan, joka on trilogian avausosa. Samainen kirja on ilmestynyt suomeksi nimellä Outolintu ja toinen osa Insurgent ilmestyy suomeksi kesäkuussa nimellä Kapinallinen. Ennen kuin Divergent edes saavutti ensi-iltansa päätökset jatko-osien filmaamisesta tehtiin ja jatko-osaa on alettu jo kuvata. Viimeinen osa nimeltään Allegiant kuvataan kaksiosaisena elokuvana.

Kirjailijan luomassa maailmassa sota on raivonnut ja jakanut jäljellä olevat ihmiset viiteen kategoriaan: Vaatimattomiin, Uskaliaisiin, Rehteihin, Teräviin ja Sopuisiin. Jokainen yhteiskunnan jäsen testataan teini-iässä, jotta he saavat tietää mihin ryhmään kuuluvat. Tästä huolimatta ihmiset voivat kuitenkin valita toisen ryhmän sanoipa testitulos mitä tahansa.

Vaatimattomien tytär Beatrice Prior (Shailene Woodley) ajattelee ettei kuulu mihinkään ryhmään ja hänen testituloksensa varmentavat asian. Trisin kaltaiset ihmiset ovat vaaraksi yhteiskunnalle ja tytön on soluttauduttava yhteen kategorioista.

Mukaan mahtuu uusia ystäviä, ilkeä Eric ja töykeä Neljä. Elämä uudessa yhteisössä ei tule olemaan helppoa Trisille.

Luin tämän kirjan ennen elokuvaa ja täytyy kyllä antaa ehdottomasti tunnustusta molemmille. Outolintu vetäisi mukaansa heti alkumetreillä ja kirjalle uskollinen elokuva viimeisteli kaiken. Pidin todella paljon elokuvan maailmasta ja sen toteutuksesta. Elokuvaa katsellessa välittyi selvästi yhteiskunnan tarkoitus ja sen raadollisuus. Tuntui kuin olisi itse elänyt samassa maailmassa.

Shailenesta taisi tulla uusi fanituksen kohteeni. Pidin hänen roolihahmostaan, joka on samalla herkkä, mutta kovapäinen eikä pelkää tiukan paikan edessä. Elokuvan toimintakohtaukset imaisivat mukaansa ja mietinkin useaan otteeseen, että elokuva olisi saattanut olla melko hienon näköinen 3D:nä katsottuna kun välillä meinasi jo muutenkin huimata elokuvateatterissa tavallista pätkää katsellessa.

Trisin ystävät olivat ehkä suuremmassa osassa kirjassa ja jäivät tässä pätkässä
vähän ulkopuolelle tarinasta, mutta Neljä (Theo James) oli kyllä loistava "pahan" pojan roolissaan kuten myös Eric, jonka näyttelijä Jai Courtney kyllä veti myös aika mahti suorituksen ilkeän johtajan kengissä. Kate Winsletin esittämä pahis sen sijaan jäi minulle vähän etäiseksi.

Nyt kun näin äkkiseltään miettii, en löydä mitään moitittavaa tästä elokuvasta! Vaikka se kesti yli kaksi tuntia, olin aivan lumoutunut alusta loppuun asti. Mikäli pidit kirjasta, kannattaa ehdottomasti katsastaa elokuva. Ja vaikket luekaan kirjoja, elokuva on varmasti viihdettä sellaisenaan. Tämä täytyy saada omaan hyllyyn!

✩✩✩✩✩

9 kommenttia:

  1. Minäkin kävin katsomassa tämän elokuvan tänään. Elokuvaa pidin ihan hyvänä, mutta toisin kuin sinä en ollut lumoutunut loppuun asti. Lopun taistelukohtauksissa aloin jo odottaa elokuvan loppumista. Kirjasta tykkäsin enemmän, vaikka sekään ei täysin ihastuttanut. Tosin minulla on tällä hetkellä ehkä päällimmäisenä muistoissa se, että olin hieman pettynyt toiseen osaan, sillä se tuntui aika väliosamaiselta. Ehkäpä viimeinen osa kruunaa sarjan ja on ainakin yhtä hyvä kuin ensimmäinen kirja.

    VastaaPoista
  2. Totta, Trisin ystävien puute jäi harmittaman, sillä hän kuitenkin pohti kirjassa sitä, ettei hänellä koskaan ennen ole ollut aitoja ystäviä. Harmittamaan jäi myös Alin tarinan osittain ohittaminen. Muuten kyllä elokuva oli mielestäni aika mainio

    VastaaPoista
  3. Minä olin vähän pettynyt joihinkin ratkaisuihin, joita elokuvaversiossa oli tehty (esim. maailmanpyörä kohtaus), mutta ihastusta aiheutti erityisesti kaupungin yleiskuva. Se oli toteutettu varsin kiitettävästi! Olen samaa mieltä Trisin ystävien turhan pieneen osaan jäämisestä. Leffaseuralaiseni myös valitteli, kuinka paperinohueksi hahmoksi Al jäi. Tuntuiko Theo James kenestäkään liian vanhalta neljäksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta hän oli aivan liian vanha! Olenkin kommentoinut asiaa jo omassa blogissani. Hän ei mitenkään mene 18-vuotiaasta pojasta. Muistaakseni ikää ei kuitenkaan mainuttu elokuvassa kertaakaan, onneksi.

      Poista
    2. Mie oon varmaan helppo fani koska en mieti tuollaisia :D Kokonaisuus ratkaisee, ei se miltä joku näyttää :D

      Poista
  4. Minua jäi harmittamaan kun Uriahia ei ollut koko ekoluvassa! Ja monet ystäväni ovat valittaneet että elokuva muistuttaa liikaa nälkäpeliä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkuasetelma oli ehkä vähän Nälkäpelimäinen, mutta minusta elokuva ei ole Nälkäpeliä nähnytkään :D Elokuva oli kyllä loistava kaikin puolin!

      Poista
  5. Divergent is best!!! Kirja sekä elokuva! Luin kirjan kesälomamatkalla ja... Ihastuin.
    Siis parempaa kirjaa en ole Pottereiden jälkeen lukenut! Luin tässä vähän aikaa sitten Nälkäpelit. Vihatkaa minua kaikessa rauhassa, mutta Outolintu on tosi paljon parempi. Nälkäpelissä juoni oli tätä luokkaa: taistelu, nukutaan, syödään, taistelu! No, jokaisella oma maku... Mutta, jos etsit luettavaa(kuten minä) tai pidät scifistä(kuten minä) tai pienestä rakkaustarinasta(kuten minä;)) niin LUE OUTOLINTU!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olen lukenut kaikki kolme kirjaa :)

      Poista

Kiitoksia muistamisesta ;)