sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Charlaine Harris - Veri kielellä

(Sookie Stackhouse, osa 12)

Sookiella on taas murhatapaus käsissään. Nuori nainen on kuollut vampyyrien juhlissa, ja näyttää siltä, että Eric voisi olla syypää. Eric vannoo viattomuuttaan, mutta Sookie ei tätä purematta niele, sillä hän osui paikalle parahiksi nähdäkseen Ericin nauttimassa uhrin verta, vain hetki ennen kuin tämä tapettiin.

Sookien täytyy selvittää tapaus, mutta se osuu pahimpaan mahdolliseen hetkeen: hänen keijusukulaisillaan on omia huolia, joihin Sookie tulee väistämättä vedetyksi mukaan. Hän saa uuden kavalan vihollisen, ja vampyyrien valtapelit osuvat suoraan hänen sydämeensä. Keijujen taikakalun avulla hän voisi saada yhden toiveensa toteutumaan, mutta ainoa ongelma on se, ettei Sookie tiedä vieläkään, mitä – ja kenet – hän todella haluaa.

"Huh, sainpas lukuprosessin alkuun näin vuoden 2014 kunniaksi. Sookie-kirjat eivät kyllä ole kuuluneet missään vaiheessa niihin lempikirjoihini, mutta utelias kun olen, haluan tietää miten sarja päättyy ja nyt sain koluttua tämän toiseksi viimeisen kirjan vihdoin loppuun. Eipä tässä juurikaan meno muutu edellisiin verrattuna. Hiukan ehkä tuo juoniasettelu oli maltillisempi kuin jossain aiemmissa osissa ja pysyi paremmin kärryillä mitä kaikkea kansien välissä tapahtuu, pisteet siitä. Olihan tässä myös vähän sitä turhaa jaadajaadaatakin, mutta hillitymmin ja juonikuviot olivat ihan mielenkiintoisia. Loppuun oli vielä pudotettu yllättävä pommi, joka ratkesi vieläkin yllättävämmin ja jään nyt melko mielenkiinnolla odottamaan millaisen päätöksen sarja saa ja millainen kohtalo itse Sookiella on. Ihan kelpoa nopeasti luettavaa viihdettä ja pääsi vähän kiinni tuohon lukemisen makuunkin taas."
ARVOSANA: 7+

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitoksia muistamisesta ;)