sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

The Dark Heroine

Abigail Gibbs alkoi kirjoittaa tummanpuhuvaa vampyyritarinaansa jo 14-vuotiaana ja julkaisi sitä netissä pala palalta loppua lukuunottamatta. Tarina kertoo Lontoolaisesta Violet Leestä, joka tahtomattaan heittäytyy keskelle vampyyrien ja ihmisten sotaa, jonka välikapulaksi hän joutuu. Vastahakoinen Violet töytäistään vampyyrien julmaan maailmaan, jossa verenhimo määrittelee kaiken. Mukaan mahtuu myös värikäs joukko nuoria vampyyreja, aina herttaisesta Fabianista, hyvin raivostuttavaan ja vaaralliseen Kaspariin. Violet ei halua kuulua vampyyrien maailmaan ja hän tekeekin sen selväksi, mutta kohtalolla on hänen varalleen muita suunnitelmia.



Kirjat:
1. Dinner With a Vampire (suom. Illallinen vampyyrin kanssa, 2013)
2. Autumn Rose (suom. ?)



Illallinen vampyyrin kanssa

K-16! Rakkaus ylittää kuoleman rajat - Twilightin romantiikka on jalostunut lihaksi ja vereksi.

Violet Lee joutuu kammottavan verilöylyn silminnäkijäksi keskellä öistä Trafalgar Squarea. Vampyyrit ovat kohdanneet metsästäjänsä ja tehneet heistä selvää. Nyt he vievät Violetin mukaansa maailmaan, jollaisesta hän ei ole osannut edes uneksia.

Kauniit, joutilaat pedot elävät kartanossaan kuin jollain toisella aikakaudella: viini virtaa ja silkki kahisee. Peloissaan Violet yrittää paeta, mutta hänellä on yhtä suuret mahdollisuudet kuin antiloopilla leijonalaumassa. Lopulta hän taipuu jäämään, jotta hauras rauha ihmisten ja vampyyrien välillä säilyisi rikkumattomana.

Hänen iiriksensä muuttuivat yhtä mustiksi kuin silmäterätkin. Niistä häipyivät kaikki sävyt ja vivahteet - ne olivat mustat, pelkästään mustat. "Tämän sinä saat vielä maksaa, typy", hän sanoi ääni väristen.
Yhdellä nopealla liikkeellä hän oli sipaissut hiukset syrjään kaulaltani ja työnsi päätäni taaksepäin. Näin sivusilmällä, kuinka hän painoi leukansa kaulaani vasten ja yritin kääntyä pois. Mutta hän tarttui kourallaan hiuksiini ja kiskoi niistä. Minä vinkaisin ja huomasin hänen paljaat torahampaansa, kun hän pakotti minut seisomaan varpaillani.
"Älä!" minä anelin ja kyyristyin hänestä poispäin.
"Opetan sinut pelkäämään minua", hän murisi eikä ollut huomaavinaan kuinka anelin armoa. "Ja panen sinut vielä katumaan sitä päivää kun seisoit Trafalgarin aukiolla." Kuullessani nämä pilkalliset sanat tunsin kuinka hänen torahampaansa pureutuivat ihoni läpi. Ne upposivat syvälle lihaan ja repivät ihoani. Huusin tuskasta enkä voinut hillitä suustani purkautuvia kirouksia, kun tähdet vilisivät silmissäni.

(Ote kirjasta, s. 70-71)

"Huhuh. En tiedä mistä aloittaisin. Minulla ei oikein ollut mitään odotuksia tämän kirjan suhteen kun sain sen käsiini, mutta tämä kyllä onnistui potkaisemaan päähän ja jättämään lukijansa jotenkin täydellisen hämmennyksen valtaan. Valitettavasti tämän kirjan kirjoitusasusta huomaa, että sen on kirjoittanut nuori tyttö, mutta vaikka kirja ajoittain herättää parodiamaista huvittuneisuutta, se myös tavallaan saa lukijansa vakavaksi. Kirjailija kirjoittaa suoraan, kiertelemättä ja kaartelematta katkeilevista kaulajänteistä, kipakasta Violetista ja kirjavista hahmoista, joista suosikiksi tottakai nousi Kaspar, joka on täysin muuta kuin Twilightin kimaltavat vampyyrit. Kaspar puree, uhkailee ja käyttäytyy kuin oikea vampyyri konsanaan, joten pisteet kotiin kirjailijalle! Vaikka kirja on pitkä, se piti minut otteessaan alusta loppuun vaikka suurin osa tapahtumista liittyikin Violetin elämään vampyyrien keskellä ja hänen tuntemuksiinsa. Tätä kirjaa on vähän vaikea kuvailla. Toisaalta se on välillä vähän pinnallinen ja lapsellinenkin, mutta suurimmaksi osaksi se kuitenkin tursuaa tummanpuhuvaa romantiikkaa, verta ja vaaroja. Outoudestaan huolimatta tämä kirja on seksikäs, niin oudolta kuin se kuulostaakin. En tiedä pääseekö kukaan kanssani samalle aaltopituudelle, mutta minä ainakin pidin!"
ARVOSANA: 9-

22 kommenttia:

  1. Varauksessa vasta :) joten skippasin sitten kokonaan. Näytteen olen tästä kindlellä lukenut, mutten malttanut ostaa omaksi niin varailin kirjastosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuh, olisin varmaan vararikossa jos tilailisin kaikki mielenkiintoiset kirjat :D Mut tää oli erikoinen. Melkein tekis mieli lukee uudelleen. Kerrankin kunnon äksyvamppeja :D

      Poista
    2. Kindlelle ostaminen on ihan liian helppoa :) ja noita parin taalan kirjoja on paljon.. Niitstäkin kertyy yllättäen iso summa kun tilailee useammpia. Onneksi löytyy noita ilmaisiakin kivasti. Just törmäsin yllätävän hyvään ihmissusi aiheiseen sarjaan, joka on kokonaan ilmainen. Nicky Charles, kanalainen kirjailija, suosittelen kokeilemaan jos aikaa löytyy.

      Poista
    3. Mahtaako olla tuo ihmissusi-sarja suomenkielinen? Itse kun en englanniksi lue. Ja kirjani lainaan ja ostan ihan paperiversiona ;)

      Poista
  2. Katsoin tätä juuri itse kirjakaupassa ja mietin että pitäisiköhän tämäkin lukea, ja tämän arvostelun jälkeen voisin lukeakin :)

    ~Fallen angel~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa! Onhan tämä vähän erikoinen. Jakaa varmasti mielipiteitä :D

      Poista
  3. Itse pidän todella paljon kirjasta ja mielelläni luen vielä uudstaankin! Minusta se tosin vähän loppuan kohden lopahti (häiritsi Kasparin melkein täysin muuttunut käytös), mutta odotan silti innolla seuraavaa osaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuh, ainakin jotain todella erilaista tämä kirja kuin mihin on tottunut :D Harmi etteivät Kaspar ja Violet ilmeisesti ole seuraavan kirjan pääosassa.

      Poista
    2. Mitäh! Eikö Kaspar ja Violet ole seuraavan kirjan pääosissa! Höh. Olisin niin mielellääni lukenut koko kirjasarjan heidän näkökulmastaan...

      Poista
    3. No tokan kirjan nimi jo kertoo. Autumn Rose oli kirjassa ja muistaakseni luin jostain kirjan takakantta ja siinä ei mainittu Kasparia ja Violetia.

      Poista
  4. Tulipahan mieleen, että toisen osan alustava julkaisupäivä olisi vissiin 28.1.2014
    Ainakin muistaisin lukeneeni niin jossain. ^^
    Ja, että se kirjoittettaisiin jonkun muun persvektiivistä kuin Violetin tai Kasparin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok. Ei ole vielä sattunut eteen tuota mahdollista suomennosta. Ja kirjahan tulee luonnollisesti Autumn Rosesta :D

      Poista
  5. Törmäsin tähän kirjaan tänään kirjastossa ja nappasin mukaan. Kommenttien puolesta kirja vaikuttaa suht lupaavalta! ;) saas nähä kui käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hyvä lukukokemus. Tekisi mieli hommata omaankin hyllyyn :D

      Poista
    2. Kyllä niin kävi, että eilen illalla tuli kirjasta jo puolet luettua :p tykkään!

      Poista
    3. Argh! Loppui ärsyttävästi. Kai se toinen osa kertoo violetista ja kasparista,kun jäi tuolla lailla ns. kesken :o :3

      Poista
  6. Luin ja itse tykkäsin hurjasti, odotan 2 osaa, joka on jo enkuks, mutta ei ole vielä suomennettu, tulisipa pian! :)

    VastaaPoista
  7. Onko kakkos osasta tietoa milloin tulee suomeksi?! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tietoa. Päivitän kyllä heti tänne kun semmoinen tieto löytyy!

      Poista
  8. lainailin tän kirjan muutama päivä sitten. en malttanu laskee kädestä. luin sen päiväs!

    VastaaPoista
  9. Hei! Itse luin tuon muutamassa tunnissa ja olen lukenut sen vain uudelleen ja uudelleen. Jäi mietittymään, että tuleeko edes koko 2. osaa suomeksi? Kun on kerran jo pari vuotta jo vierähtänyt tokan osan bulkaisemisesta :/ Itse en lue enkuks, mutta toivoisin, että se tulisi suomeksi :)

    VastaaPoista
  10. Jotenkin alkoi häiritsemään se, miten päähenkilö tuosta vaan huorittelee ja lutkittelee muita naisia ilman mitään seurauksia, nostaen itseään näin jalustalle. Kirjan kuvaus sai päähenkilön tuntumaan jotenkin niin ilkeän narttumaiselta ja poikariippuvaiselta, eikä kirja tunnu tiedostavan tätä mitenkään. Myös kirjan seksuaalisen, fyysisen ja henkisen väkivallan romantisointi oli kuin suoraan fanfiktiosta.

    Ja mitä monien muidenkin kirjojen pitäisi tajuta, että seksi ja väkivalta eivät itsessään tee kirjasta synkkää tai aikuismaista. Tässä tapauksessa kirjalla on kova yritys olla niin "dark" ja "edgy", mutta se sai koko tarinan tuntumaan paljon lapsellisemmalta kuin mitä se muuten olisi ollut.




    VastaaPoista

Kiitoksia muistamisesta ;)