sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Cassandra Clare - Kadotettujen sielujen kaupunki

(Varjojen kaupungit, osa 5)

Rakkaus. Veri. Petos. Kosto. Miten paljon Clary on valmis maksamaan pelastaakseen poikaystävänsä?

Kun Clary Fray saa vihdoin tavata poikaystävänsä Jacen, hän huomaa kauhukseen, että Lilith-demoni on kietonut Jacen ja Claryn ilkeän veljen Sebastianin kohtalot yhteen, ja että Jacesta on tullut pahuuden palvelija.

Clary on valmis tekemään mitä tahansa rakkaansa puolesta, hän on valmis jopa kuolemaan - mutta voiko hän lunastaa Jacen hengen antamalla tämän sielun joutua kadotukseen?

"Tässä arvostelussa on sitten hiukan spoilausta, joten kannattaa tsekata varoen jos siltä tuntuu. Sarja sen kun lähenee loppuaan. Tämä sarja kuuluu edelleen suosikkeihini, mutta en tiedä onko vika kirjoissa vai lukijassa, mutta ei tämä enää säväyttänyt samalla tavalla kuin ne ensimmäiset kolme kirjaa. Ehkä osaksi siksi, että Clary ja Jace kirja kirjalta eivät tunnu saavan toisiaan ja se on aika turhauttavaa. Lisäksi välillä tuntui, että en saanut mitään otetta kirjasta vaan se lipui sormieni lävitse yhtenä tekstin virtana. Joskus siinä oli myös kohtia, joita ei olisi jaksanut lukea. Se on aika yllätys tämän kirjasarjan kanssa, jota olen aina fanittanut. Hahmot sen sijaan olivat mahtavia kuten aina ja minusta kirjailija oli onnistunut hienosti saamaan paperille kaksi erilaista Jacea, joista lukijakin erotti selvästi kumpi on se oikea. Simonin kohdalla ärsytti hiukan hänen vaihtokauppansa enkelin kanssa koska hän oli aika siisti tapaus merkkinsä kanssa. Alecin ja Magnuksen systeemi otti päähän, joten toivon siihen muutosta päätösosassa. Jotenkin odotin jo tässä kirjassa jonkinlaista mahtavaa päätöstä Sebastianin suhteen, mutta tottakai se jäi aivan auki, joten viimeiseenkin kirjaan saadaan varmasti säpinää. Mielenkiinnolla odotan päätösosaa, jonka on pakko olla hyvä ja myös haikea kaikin puolin."
ARVOSANA: 8½

3 kommenttia:

  1. Jep, tämä kirja ei säväyttänyt, varsinkin kun se tuli suoraan nelososan jälkeen, joka on tähänastisista suosikkini. Magnuksen ja Alecin käytös oli ihan typerää, pyörittelin sille silmiä, ja... no, Clary ei ole suosikkihahmoni ja sitä oli siis mielestäni liikaa xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla etten ollut ainut epäilysteni kanssa :D Noh, ehkäpä viimeisessä osassa on sitten tapahtumaa ja mielenkiintoista luettavaa tämänkin edestä :D

      Poista
  2. Paras Kaikista =)! Tain no mistäpä mä tiedän mitä vimeisessä osassa tapahtuu mutta tähän asti tulleista Kadotettujen sielujen kaupunki on aivan ykkönen!

    VastaaPoista

Kiitoksia muistamisesta ;)