sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Crossfire

Sylvia Dayn sarja lupaa lukijalleen sähköista menoa, hurjia juonenkäänteitä ja kahden ihmisen välistä kuumaa roihua. Mikäli pidit Fifty Shades of Greystä, tämä on sinulle tarkoitettu. Tarina kertoo kauniista Evasta, joka muuttaa New Yorkiin San Diegosta ja aloittaa työt menestyvässä mallitoimistossa. Hulppean puljun aulassa hän kuitenkin törmää tummahiuksiseen ja jääkatseiseen nuoreen mieheen, Gideon Crossiin, ja heidän välillään roihahtaa välittömästi. Sekä Evan, että Gideonin menneisyydessä on kipeitä asioita, jotka uhkaavat tulla nuoren parin tielle.



Kirjat:
1. Bared to You (suom. Sinulle paljastettu, 2013)
2. Reflected in You (suom. Sinusta heijastettu, 2013)
3. Entwined with You (suom. Sinuun kiedottu, 2013)
4. Captivated by You (suom. Sinun vallassasi, 2015)
5. One with You (suom. Sinun omasi, 2016)


Sinulle paljastettu

Gideon Cross tuli elämääni kuin salaman leimahdus. Hän oli komea ja terävä, särmikäs ja hurmaavan seksikäs. Kukaan ei ollut koskaan vetänyt minua samalla tavoin puoleensa. Himoitsin hänen kosketustaan kuin huumetta, kiusausta oli mahdoton vastustaa. Olin haavoittuvainen, ja hän tiesi kuinka tunkeutua sisimpääni.

Gideon tiesi. Hänellä oli omat riivaajansa. Muutuimme toistemme peilikuviksi, paljastimme salaisimmat haavamme... ja halumme. Hänen rakkautensa muutti minut, mutta repisikö menneisyys meidät erilleen?

"Kirja lupasi takakannen mukaan eheämpää tarinaa kuin Fifty Shades ja ihan mielenkiinnosta tarrasin tähän kun bongasin kyseisen pokkarin. No, tässä ei ainakaan jääty kiertelemään ja kaartelemaan vaikka se olisi ehkä tehnyt tarinasta hiukan herkullisemman. Edellä mainittuun verrattuna tässä ei ollut minkäänlaista BDSM-menoa, mutta minusta kirjailija oli saanut Gideonista aika pelottavan hahmon omalla tavallaan. Alkuun pyrskähtelin miehelle, jonka aivojen ja suun välissä ei tuntunut olevan lainkaan mitään suodatinta ja Eva oli Fifty Shadesin Anan vastakohta, joka kävi päälle kuin yleinen syyttäjä. Tästä tarinasta olisi saanut varmasti paljon paremman jos ainaisen vaakamamboilun olisi jättänyt vähemmälle ja keskittynyt vähän muuhunkin, mutta ilmeisesti asioita ratkotaan nykymaailmassa pelkästään seksillä. Kirjassa ongelmia tuntui olevan joka sivulla ja mitä naurettavimmista syistä. En tiedä onko traumaattisen nuoruuden kokenut ihminen oikeasti noin sekaisin ja vainoharhainen vai onko tässä lyöty ihan ällikällä yli. Täytyy sanoa, että Fifty Shadesin eka pokkari oli huomattavasti parempi monilta osin, mutta tässäkin tarinassa kaikki oleellinen tuntui tulevan esiin jo ekassa osassa, joten mitä kahdella muulla pokkarilla on tarjottavanaan? Muuta kuin riitelyä siitä kun joku katsoo kauppajonossa kultaasi turhan pitkään saati sitten hymyilee tai tervehtii? Tämä oli melkein kopio Fifty Shadesista ilman sitomisleikkejä ja olisi ollut viihdyttäväkin jos pelkkä kirjan sanoma ei olisi keskittynyt sänkyleikkeihin."
ARVOSANA: 7


Sinusta heijastettu

Eva rakastaa Gideon Crossia yli järjen rajojen. Erossa oleminen on ylivoimaista, seksi totaalista ja pyörryttävää. Gideon ja Eva ovat kuin toistensa heijastukset, mutta jokin ei toimi. Mustasukkainen ja epävarma Eva haluaa tietää omistushaluisen ja vaikenevan Gideonin salaisuudet. Menneisyys ei päästä otteestaan kumpaakaan.

"Luojalle kiitos, se on ohi! Tätä osaa lukiessa oli sellainen olo, että joku kaataisi koko ajan niskaan tulikuumaa vettä. Tätä vain luki ja luki ja silti tuntui siltä, että tämä ei loppuisi koskaan. Ensimmäinen osa ei minua ainakaan kauheasti säväyttänyt ja tämä osa kyllä jatkaa samoissa jalanjäljissä. Sivulta sivulle pariskunnalla on vain ongelmia, sairaalloista ripustautumista toiseen ja niiden ongelmien välissä ainoa tapa ratkoa niitä: seksi. Eikä ongelma siltikään korjaannu. Gideonista tulee ensimmäisenä mieleen kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivä psykopaatti eikä Eva kyllä ole sen viisaampi persoona. En jaksa edes laskea kuinka monta kertaa pyörittelin ärtyneenä silmiäni tätä lukiessa. Ainut pieni valopilkku tässä oli Evan kämppis Cary. Loppua kohden kirjan taso vähän parani koska syystä jos toisesta pääpari ei ollut niin tiiviissä kanssakäymisessä ja se oli oikeastaan vain hyvä juttu. Jonkinlaista jännää juonenpoikastakin oli liittyen Evan menneisyyteen ja se oli kyllä ihan kelvollinen kuvio. Aion kyllä lukea päätösosankin ihan vain sen takia, että haluan tietää mitä näille psykopaateille käy, mutta siinäpä se."
ARVOSANA: 7-


Sinuun kiedottu

Eva ja Gideon aikovat pysyä yhdessä ikuisesti – hinnalla millä hyvänsä.

"Gideon Cross. Olin koukussa ensi katseesta lähtien. Hän oli sielunkumppanini, peilikuvani. Yhtä rikkinäinen kuin minäkin. Mutta vaarallisempi. Mitä syvemmälle upposimme toisiimme, sitä selvemmäksi kävi, että leikimme tulella. Tiesin, että Gideon tekisi mitä tahansa vuokseni, sillä sielumme olivat erottamattomasti yhteen kiedotut. Mutta onnemme tiellä oli esteitä. Kestäisikö rakkautemme – ja mikä olisi intohimomme hinta?"

"Tätä kirjaa lukiessa oli sellainen olo kuin olisi tervassa talsinut. Ylpeys ei kuitenkaan anna periksi lopettaa lukemista kesken, joten tässä sitä ollaan. Yksi kirja luettuna jälleen. Tämä osa oli ehkä aavistuksen siedettävämpi kuin edellinen kirja, mutta kyllä sieltä löytyi taas niitä ärsyttäviä tekijöitä vaikka millä mitalla. Huomaa, että tätäkin sarjaa on kirjoitettu vain rahankiilto silmissä koska puolet kirjan sisällöstä oli turhaa jaadajaadaa eikä millään lailla oleellista kirjan "juonelle". En muista mainitsinko jo jossain aiemmassa arvostelussa, mutta tässä kirjassa ainakin pisti silmään se, että kaikki hahmot, miehet sekä naiset, ovat uskomattoman kauniita ja tyylikkäitä ja kaikkea siltä väliltä. Eva kuvaili kirjassa mm. isäänsä ja se sai minut irvistelemään inhosta. Kuka kuvailee isäänsä syötävän komeaksi ja kertoo sen lihasten pullistelusta tms? Hyi. Koko kirja tursuaa siis pelkkää aivotonta pinnallisuutta ja sitä, että elämässä ei ole muuta kuin petileikit ja toisen kyttääminen valvontakameroilla. Onneksi sairaalloinen mustasukkaisuus oli hiukan lieventynyt vaikka olihan sitä vieläkin luettavissa. Huokaisin tuskaisesti kun sain tietää, että tämä ei jääkään trilogiaksi. En todellakaan tiedä haluanko lukea enää yhtään jatko-osaa tästä sarjasta."
ARVOSANA: 7


Sinun vallassasi

Sinun vallassasi jatkaa Evan ja Gideonin kiihkeää rakkaustarinaa, jota menneisyyden varjot uhkaavat.Rakkaudenvalamme olisi pitänyt sitoa meidät lihaa ja vertakin tiukemmin yhteen, mutta se repikin vanhat haavat auki, paljasti kivun ja epävarmuuden ja houkutteli katkerat vihamiehet esiin koloistaan. Tunsin miten Gideon pakeni luotani, pahimmat pelkoni muuttuivat todellisuudeksi, rakkauteni joutui niin kovalle koetukselle, etten tiennyt voisinko sitä kestää..Elämämme kirkkaimmalla hetkellä Gideonin menneisyys palasi uhkaamaan kaikkea, minkä puolesta olimme taistelleet. Edessämme oli kauhea valinta: entisten elämiemme vakaa turvallisuus vai kamppailu tulevaisuudesta, joka äkkiä tuntui vain saavuttamattomalta unelmalta..  






















Sinun omasi

Rakkaus on ikuista, jos sen puolesta on valmis taistelemaan. Kuinka pitkälle Evan on mentävä?

Gideonin Crossiin rakastuminen oli elämäni käännekohta. Se tapahtui hetkessä. Peruuttamattomasti. Avioliittomme oli unelmieni täyttymys. Yhdessä pysyminen ankarin kamppailuni. Rakkautemme on sekä tuulensuoja että myrskyn silmä. Rikkinäiset sielumme ikuisesti yhteen kiedotut. Gideon on antanut minulle kaiken. Nyt minun on annettava hänelle vieläkin enemmän.

 

10 kommenttia:

  1. Anteeks ei liity aiheeseen mutta onks sulla missään täällä postausta/kuvia ittestäsi? Oon pitkän aikaa seuraillu sun blogia ja ois ihana tietää susta henkilönä enemmän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole täällä blogipuolella mitään infoa itsestäni, mutta voisin oikeastaan varmaan tehdä sellaisen tuonne ylävalikkoon :)

      Poista
    2. Huomasinkin juuri sen tulleen jo! Kiva tietää susta enemmän :)

      Poista
  2. Käsitykseni mukaan kirjasarjaan tulisi enemmänkin kuin nämä 3 osaa, tai niin olin lukevinani tuolta Sylvia Dayn sivuilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok. Itse en ole moista tietoa bongannut vielä, mutta katsellaan tilannetta!

      Poista
  3. Millonkahan Crossiren 4 osa on tulossa suomeksi ja onkohan ees tulossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä yhtään, mutta infoan tänne heti kun ilmaantuu asian tiimoilta uutisia!

      Poista
    2. Crossfire 4 suomeksi 01.09.2015 (cdon.com sivuilla) ��

      Poista
  4. Sinun vallassasi on neljännen kirjan nimi

    VastaaPoista

Kiitoksia muistamisesta ;)