sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Salla Simukka - Toisaalla

Toisaalla on Jäljellä-kirjan hieno jatko-osa, palapelin täydentävä pala ja ratkaisun avain.

18-vuotias Samuel Järvi on varsinainen nörtin stereotypia: pojan yöt kuluvat tietokoneella pelaten ja päivät nukkuen. Kontaktit tyttöihin ovat jääneet vähäisiksi. Koulun loputtua hän ei tiedä, mitä tekisi. Yllättäen Samuel saa kuitenkin tarjouksen. Hänet pyydetään mukaan salaiseen projektiin, ja työstä maksetaan järkyttävän hyvin.

Projekti on täynnä yllätyksiä, mutta suurin yllätys on kuitenkin se, että Samuel rakastuu ensimmäistä kertaa elämässään. Kaikki muu menettää merkityksensä, kun Samuel päättää pelastaa unelmiensa tytön. Mutta kaipaako tyttö edes pelastajaa?

Toisaalla on hurja visio siitä, millaiseksi maailma voi kehittyä lähitulevaisuudessa. Se avaa Jäljellä-romaanin salaisuudet ja näyttää tapahtumat toisesta näkökulmasta. Toisaalla kertoo myös vanhempien ja lasten välisten suhteiden vaikeudesta ja aikuisten kyvyttömyydestä kohdata nuorten ongelmat. Ja ensirakkaudesta, joka on aina yhtä kiihkeää, kuohuvaa ja kaunista.


"Ensimmäinen kirja ei oikeastaan herättänyt mitään erikoisempia tuntoja, mutta se loppui niin jännästi, että oli pakko tarttua tähän toiseen osaan. En oikeastaan osannut kauheasti edes päätellä mistä saattaisi olla kyse ennen kuin sain luettua kirjaa jokusen sivun eteenpäin. Jotenkin yllättävä käänne vaikkakaan ei kovin uusi idea. Tätä kirjaa lukiessa tuli sellainen olo, että haluaisi lukea ensimmäisen osan uudelleen, jotta pystyisi yhdistelemään asioita kun ei kaikkea edellisestä kirjasta muistanut. Aika sellaista kevyttä ja nopeaa luettavaa ja ehkä enemmän nuorille suunnattua, mutta menihän tuo. Toivotaan vain, että tulevaisuus ei koskaan oikeasti tule olemaan tällaista. Ja jotenkin lopussa tuli sellainen odottava tunne, ihan kuin olisi ajatellut, että jatkoa on vielä tulossa."
ARVOSANA: 7

2 kommenttia:

  1. Haluisin lukea nää molemmat kirjat, oon kuullu paljon kehuja. Simukalta oon lukenu muutaman nuortenkirjan aiemmin, mut ne on kaikki ollu ns. realistisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuh, tää onkin varmaan parempi lukea niin, että on vasta lukenut sen ekan niin pysyy parhaiten mukana juonessa :)

      Poista

Kiitoksia muistamisesta ;)