sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Cecelia Ahern - Tapaaminen elämän kanssa

(The Time of my Life)


MITÄ SINÄ KERTOISIT OMALLE ELÄMÄLLESI TAVATESSANNE?

Lucy Silchesterillä ei mene hyvin. Hänen elämänsä rakkaus jätti hänet,jahän sai potkut unelmatyöstään. Lucy välttelee ystäviään, vihaa uutta työtänsä ja asuu pienessä vuokrakämpässä vain kissa seuranaan. Hänen elämänsä perustuu valheisiin: hän valehtelee työstään ja työssään, ystävilleen, vanhemmilleen, kaikille – eikä halua kenenkään näkevän, kuinka onneton hän oikeasti on.

Kaikki muuttuu, kun Lucy saa kutsun tapaamiseen oman Elämänsä kanssa. Yllätys on suuri, kun Lucysta kaiken tietävä Elämä osoittautuu nuoreksi mieheksi, jolla ei myöskään mene kovin hyvin. Lucyn ja Elämän yhteinen taival ei ala lupaavasti: jokaisesta valheesta, jonka Lucy elämästään kertoo, hänen Elämänsä kertoo muille jonkin totuuden. Lucy ei voi enää vältellä omaa elämäänsä ja kipeidenkään totuuksien kohtaamista.

"Kirjan idea kuulosti niin jännältä, joten siksi tämä tuli varattua kirjastosta. Olen aiemmin lukenut Ahernin Tyttö peilissä - kirjan, mutta tämä kyllä ohitti sen opuksen kirkkaasti. Alku tuntui vähän tahmealta, mutta pian huomasin uppoutuneeni kirjan maailmaan täysin. Lucy on saamattomalla tavallaan hauska persoona, jonka elämä on ollut alamäkeä jo jonkun aikaa. Hän yrittää selvitä päivästä toiseen helpolla joskaan ei kauhean viisaalla tavalla. Ahern on kyllä todella käyttänyt mielikuvitustaan kirjoittamalla tämän kirjan, jossa aivan mahdottoman tavalliseen tarinaan on saatu ripaus taikaa. Lucy tapaa ensimmäistä kertaa oman Elämänsä, joka on rähjääntynyt mies. Parivaljakolla on ongelmia saada suhteensa toimimaan, mutta pikkuhiljaa Lucy alkaa oppia elämän tarkoituksen. Hän painii samanlaisten ongelmien kanssa kuin kuka tahansa muukin polultaan eksynyt sielu, mutta ymmärtää ajan kuluessa arvostamaan yhä enemmän elämäänsä. Kirja on opettavainen, tosipohjainen ja hyväntahtoista huumoria ja sarkasmia pursuileva teos, joka antaa lukijalleenkin miettimisen aihetta. Tämä on kirja, jonka jokaisen pitäisi lukea elämänsä aikana."
ARVOSANA: 9½

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitoksia muistamisesta ;)