maanantai 23. huhtikuuta 2012

Ihana maanantai ja upeita tunnustuksia!

Maanantain piristykseksi sain Katinkan kirjasto - blogissa tunnustuksen. Lisäisin sen ehdottomasti yhteen tunnustuksista, mutta linkki on jo tässä tekstissä. Käykääs kurkkimassa Katinkan kirjastoakin ;) Ihanaa huomata, että jotkut seuraavat blogiani. Hyvin lyhyessä ajassa on ns. tullut läheiseksi useiden kirjablogien kanssa, joten haluan itsekin antaa nyt tunnustuksen viidelle blogille, joissa on alle 200 lukijaa.


Yöpöydän kirjat oli oikeastaan ensimmäinen blogi, johon tutustuin ja sen innoittamana tein bloggeriin oman blogini, joten siitä suuri kiitos tälle blogille, jonka ylläpitäjä on hiukan auttanut omien sivujeni teossa :)

Luettuja maailmoja - blogi on raikas tuulahdus kirjojen maailmaa. Täältä löydät laidasta laitaan kaikenlaisia kirjoja, ja muillakin kielillä kuin suomeksi. 

Oota, mä luen tän eka loppuun - blogissa alkaa napsahdella jo 200 täyteen, mutta kerkesinpäs tämän tehdä ennen sitä ;) Blogi, jonka nimi herättää mielenkiinnon ja on joskus minunkin suustani kuultu lausahdus. Monipuolinen sivusto, jossa on hyviä arvosteluja.

Sinisen linnan kirjasto on uusi tuttavuus, jossa on raikas ulkonäkö ja monipuolisia, jokaiseen makuun soveltuvia kirjoja.

Jos vaikka lukisi... on myös uusi tuttavuus. Kiva blogi, jonka ylläpitäjällä taitaa olla aika sama maku kirjojen suhteen kuin minullakin ;)

10 kommenttia:

  1. onnittelut tunnustuksesta^^ menenkin tutkimaan linkkejäsi.

    VastaaPoista
  2. Kiitos tunnustuksesta - oli kiva löytää myös sinun blogisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä vaan ja tervetuloa seikkailemaan blogiini ;)

      Poista
  3. Oi, kiitos kauniista sanoistasi! Ilahduttavaa kuulla minun inspiroinen jotakuta toista. :) Mielenkiintoisen blogin olet saanut tehtyä. En ole mitenkään tietokone nero, mutta on onneksi poikaystäväni taitaa atk:n salat niin voi aina kysyä tyhmiä.

    Kivoille blogeille olet myös tunnustuksen jakanut, ovat enemmän ja vähemmän tuttuja - oikeaan osoitteeseen menneitä. :)

    VastaaPoista
  4. Kiitokset tunnustuksesta, Feels great :)

    VastaaPoista
  5. kiitos paljon tunnustuksesta. nyt vasta ehdin tänne pokkaamaan sitä :) lisään sinut nyt sivupalkkiini, en tiedä miksi en ole tehnyt sitä aiemmin. huomaan, että vierailen itse lähes pelkästään sivupalkistani löytyvissä blogeissa, kun muuhun ei ole löytynyt aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä :) Itsekin pitäisi alkaa laajentaa tätä blogien katselua, koska aika vähälle nyt jäänyt.

      Poista

Kiitoksia muistamisesta ;)