maanantai 16. huhtikuuta 2012

Charlaine Harris - Pahan veren valtakunta

The Southern Vampire Mysteries, osa 7

Vampyyrien huippukokoukseen Chicagoon kokoontuu epäkuolleita voimahahmoja ympäri Yhdysvaltoja, ja ilmapiiri on vähintäänkin kireä. Vampyyrivastainen, äärioikeistolainen Auringon seurakunta lietsoo ongelmia, ja Louisianan vampyyrikuningatar Sophie-Anne Leclerqia syytetään miehensä, Arkansasin kuninkaan, murhasta. Hurrikaani Katrina on heikentänyt kuningattaren valta-asemia New Orleansissa, ja jotkut vampyyrit haluaisivat viedä päätökseen sen, minkä luonto aloitti.

Sookie Stackhousella on todisteet siitä, että Sophie-Anne on syytön murhaan. Tämä haluaa Sookien liittolaisekseen - ei vähiten siksi, että Sookien telepaattisille kyvyille on käyttöä huippukokouksessa. Monen kuuliaisuus joutuu koetukselle järjettömien murhatekojen ja vampyyrien poliittisen valtapelin keskellä. Sookien täytyy tehdä kohtalokas päätös: millä puolella hän itse on?

Pähkäiltävää riittää myös yksityiselämässä. Suhde ihmistiikeri Quinnin kanssa roihuaa, mutta olosuhteiden pakosta Sookien on jälleen nautittava vampyyri Ericin verta, mikä viimeistään sitoo hänet mieheen iäksi.


"Tv-sarjaa seuranneena herää kyllä kysymys, että kuinka monta kautta aikovat kirjojen pohjalta tehdä ja mikä niissä on oikeastaan ideana sitten? Tämä kirja pyöri oikeastaan Sophie-Annen kriisin ympärillä, mutta kyseinen vampyyrikunigatarhan on jo sarjassa kuollut. Yleensä näissä kirjoissa tapahtuu sellaista hiljaista kipuamista ylös päin, mutta tämä teos jämähti kyllä juuriinsa. Hurjia tapahtumia ja draamaa oli tuttuun Harrisin tyyliin ja jotkut tapahtumat saivat pyörittelemään päätään huvittuneena ja epäuskoisena. En voi kuin ihailla Anna Paquinin työtä Sookiena, koska kirjoista todella välittyy kuinka idiootti ja jäässä Sookie välillä on ja Paquin kyllä osaa näytellä sellaista. Tarina oli kelvollinen, mutta omat huomioni kiinnittyivät lähinnä hahmoihin. Quinn on tällä hetkellä ehdoton suosikki kun taas Eric ottaa tajuttomasti hermoon. Ehkä eläydyin kirjoihin liikaa ehkä en, mutta meinasin saada pari raivonpuuskaa tätä lukiessa. Mainio kirja ja aion jatko-osatkin lukea pelkästä mielenkiinnosta vaikka en pidäkään siitä mitä tuleman pitää."
ARVOSANA: 8

7 kommenttia:

  1. tämä on vissiin aika moniosainenkin sarja, joten osaistko sanoa muut osat järjestyksessä ? kuulosti tosi kiinnostavalta.

    http://princess-skysthelimit.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla kirjasarjat - otsikon alla on tuo The Southern Vampire Mysteries. Se on tämä sarja ja olen sinne laittanut kaikki kirjat järjestyksessä :)

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Mä taas antaisin tälle täyden kympin, koska oon ihan täysi harris fani :D mua taas enimmäkseen ärsytti qhuinn :D satun vaan olemaan ihan hullu eric northman fani! ja sun blogis on ihan mahtava, meil on samanlainen maku ja taidan mäki vähän eläytyä kirjoihi liian paljon.. viimeisintä sookie stackhousea lukiessa pääsi muutama kirosana ja kiljahdus liikaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makuja on monenlaisia :D Tv-sarjassa Eric on ihan siedettävä, mut kirjoissa ärsyttävän omistushaluinen ja se veren juonti ärsytti niiiiin suunnattomasti :D En tiedä, mut kirjoissa nään niin punaista Ericin ja Billin kohdalla. Quinn ja Alcide on parhaat hahmot ;) mut tottakai Sookie ei voi heilastella niiden kanssa :S

      Kiva, että löysit sivuni ja olet tullut tänne seikkailemaan :)

      Poista
  4. Mä taas saan hullut raivarit aina ku Quinn ja Bill ilmestyy.. Alcide on yks ihanimmista ja Eric vaa iskee muhun.. En tiiä mistä se johtuu mut alusta alkaen oon rakastanu Northmania niin paljon :) Löysin tän blogin muuten Mustan tikarin veljeskunta-blogin kautta :) Eli minä olen siis se Sofia joka on vieraskirjaa raiskannut! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, hienoa, että eksyit tännekin :) Lisää lukijoita ja kommentoijia kaivataan :)

      Poista

Kiitoksia muistamisesta ;)