perjantai 23. maaliskuuta 2012

Kilpailu!

Pistetääs pienimuotoinen kilpailu pystyyn!

PALKINTO:

P.C. Cast - Elphamen valinta

Elphamen elämä ei ollut koskaan ollut helppoa, vaikka hän olikin saanut elää loiston keskellä ja nauttia erityisasemasta. Erityisyys oli raskasta kannettavaksi. Kukaan ei ollut Elphamen kaltainen. Hän oli ihmisen, kentaurin ja jumalattaren yhdistelmä.

Elphame oli tottunut voittamaan vaikeudet. Hänen elämänsä sai uuden suunnan, kun hän lähti uudisraivaajaksi MacCallanin raunioituneeseen linnaan. Hänen hurmuriveljensä Cuchulainn seurasi ylpeänä sisarensa edistymistä uuden klaanin johtajana.

Cuchulainn tiesi henkimaailman kautta, että linnassa Elphame tutustuisi myös kohtaloonsa. Uusi asema klaanin päällikkönä sai Elphamen loistamaan ja kohta hänen keskustelukumppaneinaan olivat myös linnan vanhan lordin henki sekä olento, joka oli kaikille täysin tuntematon, mutta joka jakoi Elphamen kanssa paljon; erilaisuuden ja mahdollisuuden paremmasta tulevaisuudesta. Mutta ennen tulevaisuutta Elphamen oli tehtävä suuri valinta. Hänen oli ratkaistava uuden elämänsä suunta.

Partholon - sarjassa on ilmestynyt aiemmin pokkarit Jumalattaren valittu, Valittujen taisto sekä Valontuoja. Elphamen valinta on neljäs osa, jota ei ole vielä saatavilla missään, joten nyt osallistumaan!


Jätä kommentti tämän viestin alle niin olet arvonnassa mukana. Jos mainostat kilpailua omassa blogissasi, saat tuplasti paremman mahdollisuuden voittaa. Voittaja arvotaan 8.4.2012, joten seuraa sivuja silloin!

9 kommenttia:

  1. Kiva idea! Linkitin, mutta en nyt osallistu arvontaan kun oma kappale tätä tupsahti postiluukusta :)

    VastaaPoista
  2. En edes tiennyt sarjaan olevan tulossa jatkoa. :) Omana hyllyssä kolme edellistä. Mukana! Laittelen myös mainosta.

    VastaaPoista
  3. En ole lukenut kirjasarjaa, mutta tahdon silti osallistua arvontaan saadakseni kirjan. Pakko lukea ensimmäiset kolme varmaankin ensin ;) Eik kun kirjakauppoilemaan!! Mainostan blogissani (Taikansa kaikella)

    VastaaPoista
  4. Hienoa hienoa! Toivottavasti saadaan viel lisää osallistujia :)

    VastaaPoista
  5. Kirjasarjaa en ole vielä ehtinyt lukemaan mutta kaipa sitä silti voi arvontaa osallistua : )

    VastaaPoista
  6. Mukana ollaan. :D Löysinkin tämän blogin muutamia päiviä sitten, kun googletin kirjablogeja ja tää vaikutti sen verran kivalta tämmöiselle fantasiafriikille, että jäin seurailemaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että blogi miellyttää :)

      Poista
  7. Hei! Liityn mukaan arvontaan, kiinnostavan oloinen kirja. Iloista pääsiäistä!

    VastaaPoista
  8. Minäkin liityn arvontaan, sarjan ensimmäinen osa odottaa lukupinossa.

    VastaaPoista

Kiitoksia muistamisesta ;)