keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Varjojen kaupungit

(The Mortal Instruments series) 

Cassandra Claren luoma kirjasarja, jonka piti olla alunperin trilogia. Sarjaan on kuitenkin tulossa kolme kirjaa vielä lisää! 15-vuotias Clary Fray on ihan normaali nuori tyttö. Hän viettää aikansa parhaan ystävänsä - Simonin kanssa. Hurja tapahtumien ketju käynnistyy kun Clary todistaa nuoren pojan kuolemaa tutulla klubilla. Clary tajuaa näkevänsä jotain, mitä muut eivät näe. Hän on eksynyt keskelle Varjometsästäjien maailmaa ja tutustuu heistä kolmeen, joista yksi on ylitse muiden. Yhdessä metsästäjien kanssa Clary lähtee selvittämään äitinsä katoamista. Hän ei osaa aavistakaan, että mikään ei ole sitä miltä näyttää. Salaisuuksia tulee julki ja taistelu vaikeutuu...

Varjojen kaupungit - sarja on vahva haastaja Stephenie Meyerin menestyneelle Houkutus-sarjalle. ”Rakkaat Edward ja Jacob: jumaloin teitä molempia, mutta vietän viikonloppuni Jacen kanssa. Sori!”, viestitti Stephenie Meyer omille päähenkilöilleen!

Sarjan ensimmäisestä osasta tehtiin elokuva, joka sai ensi-iltansa elokuussa 2013! Elokuva ei saanut kuitenkaan niin suurta menestystä kuin odotettiin ja elokuvien teko peruutettiin. Vuonna 2014 julkistettiin tieto, että kirjasarjasta tehdään tv-sarja ja kuvaukset aloitettiin vuonna 2015. Sarjan ensimmäinen kausi näytettiin keväällä 2016 ja samaan syssyyn julkistettiin tieto toisesta kaudesta, joka starttasi 2017!

Cassandra Claren kotisivut

Elokuvan kotisivut 

Shadowhunters tv-sarjan kotisivut


Kirjat:
1. City Of Bones (suom. Luukaupunki, 2009)
2. City Of Ashes (suom.Tuhkakaupunki, 2010)
3. City Of Glass (suom. Lasikaupunki, 2011)
4. City of Fallen Angels (suom. Langenneiden enkelten kaupunki, 2012) 

5. City of Lost Souls (suom. Kadotettujen sielujen kaupunki, 2013)
6. City of Heavenly Fire (suom. Taivaallisen tulen kaupunki, 2015) 


Luukaupunki 

15-vuotias Clary Fray joutuu outojen tapahtumien todistajaksi, kun nuori poika surmataan newyorkilaisella klubilla. Clary huomaa näkevänsä asioita, joita muut eivät näe - ei edes hänen paras ystävänsä Simon.

Kun sitten Claryn äiti katoaa mystisesti, alkaa tapahtua. Clary tutustuu varjometsästäjiin, jotka hallitsevat yliluonnollisten olentojen maailmaa New Yorkin arkitodellisuuden laitamilla: maallikoilta näkymättömissä elävät, juhlivat ja taistelevat haltijat, vampyyrit ja ihmissudet.

Häikäisevän komea ja ylimielinen nuori varjometsästäjä Jace Wayland oppaanaan Clary sukeltaa alamaailmaan etsimään äitiään ja Muutoksen maljaa, yhtä kolmesta voimaesineestä, jonka joutuminen vääriin käsiin olisi kohtalokasta. Samalla hän saa tietää itsestään ja äidistään asioita, jotka muuttavat hänen elämänsä lopullisesti...

"Enpä tiennyt mitä odottaa kun tämän kirjan hetken mielijohteesta tilasin itselleni. Kirja tempaisi mukaansa heti alusta lähtien ja rakastuin silmittömästi Claryyn ja hänen vitsailevaan ystäväänsä Simoniin. Claryn ja Jacen tutustuminen oli herkullista luettavaa ja heidän välisensä kipinä alusta asti sai sydämen läpättämään. Jace nousi heti alusta asti suureksi suosikiksi ja kirjan kukkiva huumori oli parhautta. Etenkin Jacen suusta kuultuna. Clare on todellakin luonut aivan uuden maailman, joka koukuttaa vanhemmankin lukijan täysin. Tämän luettuani en olisi malttanut millään odottaa jatkoa!"
ARVOSANA: 10





Tuhkakaupunki 

Enemmän kuin mitään muuta Clary Fray haluaisi kaiken palaavan normaaliksi - ehkä seurustelu Simonin kanssa auttaisi? Mutta Varjometsästäjät eivät päästä häntä otteestaan - varsinkaan heistä hurmaavin ja raivostuttavin, Claryn vasta löytynyt veli Jace. Lisäksi syyllinen Claryn äidin maagiseen koomaan on vaarallinen mielipuoli Valentine, joka lienee Claryn isä. Paremminkin voisi mennä!

Sitten joku alkaa surmata New Yorkin haltioita, ihmissusia ja vampyyreja. Lisäksi jo toinen Muutoksen välineistä, Kohtalon miekka, katoaa. Pystyykö Clary estämään pahimman varjojen maailmassa, jossa rakkauteen ei voi luottaa ja jossa valta on vaarallisen viettelevää.

"Meno ei kyllä laannu toisessakaan osassa vaan rakkaiksi muodostuneet hahmot jaksavat ihastuttaa ja vähän vihastuttaakin. Jace, Clary, Simon ja Lightwoodin sisarukset muodostavat sellaisen sekametelisopan ettei mitään rajaa! Joistakin juonenkäänteistä en pitänyt, mutta kirja antaa myös ymmärtää jatkosta hyvin erilaisia asioita, joten jään odottamaan jatkoa kuola poskella!" 
ARVOSANA 9½










Lasikaupunki 

Äitinsä hengen pelastamiseksi Claryn on lähdettävä Idrisin Lasikaupunkiin, Varjometsästäjien alkukotiin, ja uhmattava näiden ikuista lakia. Claryn itsepintaisuus ei miellytä Jacea.Idrisissä Clary saa lisää tietoa taustastaan ja löytää yllättävän seuralaisen: vetovoimaisen ja salaperäisen Sebastianin.

Varjometsästäjien ainoa selviytymiskeino näyttää olevan liittoutuminen vanhojen vihollistensa alamaailman väen kanssa. Claryn on ehdittävä ottaa haltuun uudet voimansa, ennen kuin tuho on käsillä. Ja mikä onkaan salaperäisistä kohtalon välineistä kolmas?

"Kolmas kirja jatkuu yhtä taitavalla tarinan kerronnalla kuin aiemmatkin kirjat. Tässä kirjassa päästään ihan kunnolla tapahtumien keskipisteeseen. Tapahtumia siis riittää ja taas uusia asioita paljastuu muutaman henkilön elämästä. Sebastianilla onkin suurempi rooli tässä kirjassa kuin aluksi osaa kuvitella ja tästä hahmosta on tehty omalla tavallaan todella herkullinen. Jacen ja Claryn yhteisiä hetkiä olisi saanut olla enemmänkin, mutta ainakin tässä kirjassa sain vahvistettua epäilykseni erääseen asiaan, joka selvinnee kaikille lukijoille ;) Sarjan olisi minun mielestäni voinut lopettaa hyvin tähän kolmanteen kirjaan, koska niin moni asia selvisi ja loppu tuntui oikeasti "lopulliselta lopulta". Tosin erään henkilön kohtalo jäi avoimeksi. Liekö hänestä kuullaan seuraavassa kirjassa? Mielenkiinnolla jään siis odottamaan neljättä osaa."
ARVOSANA 9


Langenneiden enkelten kaupunki

Rakkaus. Veri. Petos. Kosto. Langenneiden enkelten kaupungissa panokset kovenevat.

Sota on ohi. Clary Fray on palannut New Yorkiin innoissaan hänen eteensä aukenevista mahdollisuuksista. Hän opiskelee ahkerasti varjometsästäjäksi ja mikä tärkeintä, hän voi vihdoin kutsua Jacea poikaystäväkseen. Mutta mitään ei saa ilmaiseksi.

Joku murhaa varjometsästäjiä, jotka olivat aikoinaan Valentinen piirissä. Tämä saa aikaan kitkaa alamaailman ja varjometsästäjien välille. Edessä voi olla verinen sota. Ja kun Jace alkaa vetäytyä pois Claryn luota selittämättömästä syystä, Claryn on tutkittava syvimpiä mysteerejä ja kohdattava pahimmat painajaisensa. Hän on pannut alulle hirvittävän tapahtumaketjun, jonka seurauksena hän saattaa menettää kaiken hänelle rakkaan. Jopa Jacen.

"Olen edelleen sitä mieltä, että tämän loistavasti alkaneen ja loistavasti päättyneen sarjan olisi voinut jättää siihen kolmeen kirjaan niin kuin oli alunperin tarkoitus. Rakastan tämän sarjan maailmaa ja hahmoja enkä halua niiden menevän pilalle. Neljäs kirja imaisi minut uudelleen maailmaansa ja jatkoi tuttua Claren tyyliä alusta loppuun. Tarina oli monivivahteinen eikä tapahtumien kulkua voinut ennakoida oikeastaan mitenkään, varsinkaan kun ei tiennyt mitä odottaa. Okei, ehkä tuo Claryn ja Jacen kuvio alkoi vähän muistuttaa sellaista kaavoihin kangistunutta tarinaa siitä, kuinka pari viimein tunnustaa rakkautensa, mutta sitten jokin astuu heidän väliinsä ja sotkee kuvion totaalisesti. Ihan kiva, että tähän oli saatu tekstiä monien eri henkilöiden näkökulmasta, joten tarina ei jäänyt ihan yksipuoleiseksi. Tottakai lopussa oli jännitystä nostattavaa toimintaa ja kirja jää kyllä niin pahaan kohtaan, että ihan ärsyttää. Siis seuraavaa odotellessa."
ARVOSANA: 9


Kadotettujen sielujen kaupunki

Mikä hinta on liian suuri maksettavaksi, edes rakkaudesta? Kun Clary tapaa Jacen uudelleen, hän huomaa kauhukseen, että Lilithin taika on sitonut yhteen Jacen ja hänen veljensä Sebastianin, ja että Jacesta on tullut pahan palvelija. Klaavi on päättänyt tuhota Sebastianin, mutta ei ole tapaa tuhota toista, tappamatta molempia.

Kun Alec, Magnus, Simon ja Isabelle juonittelevat pelastaakseen Jacen, Clary pelaa omaa vaarallista peliään. Hintana ei ole pelkästään oman elämän menettäminen, mutta myös Jacen sielun. Hän tekisi mitä tahansa Jacen puolesta, mutta voiko hän enää luottaa poikaan? Vai onko Jace todella kadonnut?

Rakkaus. Veri. Petos. Kosto. Pimeys vaanii Varjometsästäjiä.

"Tässä arvostelussa on sitten hiukan spoilausta, joten kannattaa tsekata varoen jos siltä tuntuu. Sarja sen kun lähenee loppuaan. Tämä sarja kuuluu edelleen suosikkeihini, mutta en tiedä onko vika kirjoissa vai lukijassa, mutta ei tämä enää säväyttänyt samalla tavalla kuin ne ensimmäiset kolme kirjaa. Ehkä osaksi siksi, että Clary ja Jace kirja kirjalta eivät tunnu saavan toisiaan ja se on aika turhauttavaa. Lisäksi välillä tuntui, että en saanut mitään otetta kirjasta vaan se lipui sormieni lävitse yhtenä tekstin virtana. Joskus siinä oli myös kohtia, joita ei olisi jaksanut lukea. Se on aika yllätys tämän kirjasarjan kanssa, jota olen aina fanittanut. Hahmot sen sijaan olivat mahtavia kuten aina ja minusta kirjailija oli onnistunut hienosti saamaan paperille kaksi erilaista Jacea, joista lukijakin erotti selvästi kumpi on se oikea. Simonin kohdalla ärsytti hiukan hänen vaihtokauppansa enkelin kanssa koska hän oli aika siisti tapaus merkkinsä kanssa. Alecin ja Magnuksen systeemi otti päähän, joten toivon siihen muutosta päätösosassa. Jotenkin odotin jo tässä kirjassa jonkinlaista mahtavaa päätöstä Sebastianin suhteen, mutta tottakai se jäi aivan auki, joten viimeiseenkin kirjaan saadaan varmasti säpinää. Mielenkiinnolla odotan päätösosaa, jonka on pakko olla hyvä ja myös haikea kaikin puolin."
ARVOSANA: 8½


Taivaallisen tulen kaupunki

Clary ja hänen ystävänsä taistelevat pahinta koskaan kohtaamaansa vihollista vastaan: Claryn omaa veljeä. Sebastian kääntää varjonmetsästäjiä puolelleen, raastaen erilleen perheitä ja rakastavaisia. Kauhistuttava taistelu maailman kohtalosta vaatii varjonmetsästäjiltä kauhistuttavia uhrauksia. 

"Kylläpäs minulla kestikin tämän kirjan lukeminen. Ehkä koulu oli myös osasyynä, mutta toisaalta taas en saanut oikein otetta tähän kirjaan sitä aloitellessani. Kun luin sarjan ensimmäisen kirjan niin rakastuin tähän maailmaan ihan täysin ja tämä lukeutui parhaisiin sarjoihin joita olen lukenut. Edelleen kirjasarja on lähellä sydäntä ja jokainen sen ihana hahmo, mutta ei tullut tämän kirjan kohdalla ihan samanlaista fanityttömäistä innostusta kuin ensimmäisten osien kohdalla. Minua ehkä myös vähän tympäsi Sebastian-kuvio jolle ei tuntunut tulevan loppua ja lisäksi jotenkin Claryn ja Jacen välinen romanssi tuntui vähän kasaan kuivuneelta siinä missä joskus se sai minunkin sydämeni läpättämään. Ehkä liian pitkälle venytetty "eiii, ei saa koskea"- suhde vei veronsa. Pienistä pitkäveteisyyksistä huolimatta tämä oli mielenkiintoinen kirja ja todella hyvä päätös hienolle sarjalle. Rakastan onnellisia loppuja ja tästä löytyi ainakin sitä. En kiellä tirauttaneeni muutamaa kyyneltä kirjan loppupuolella. Kyllä näitä hahmoja ikävä tulee, ei voi mitään. Onneks minulla on kaikki kuusi kirjaa hyllyssä odottelemassa uutta lukukertaa!"
ARVOSANA: 8½

14 kommenttia:

  1. ääh en malta odottaa CoFA:a eli langenneiden enkelten kaupunkia :d ♥

    VastaaPoista
  2. Luen tällä hetkellä Lasikaupunkia ! <3 Kaikki kirjat ovat olleet toosi hyvii tähän mennessä ! :) Siis onko jo toi viideskin kirja jo tullut ? :) Kun en oo vielä nähnyt sitä kirjakaupoissa, enkä kirjastossa!

    +++ Rakastan tätä sun blogia, koska täällä on kaikki mun lempikirjat!<3 Ja täältä näkee esim. milloin ne kirjat on tulossa! Love it ! <3333 :*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla, että pidät blogista! :)

      Minulle ainakin tuo viides kirja kolahti tänään postiluukusta eli juuri ilmestynyt on!

      Poista
  3. Piti varata kirjastosta, kun tälläisellä opiskelija tytöllä ei oikein koskaan ole liikaa rahaa :D En malta oottaa, että pääsen lukemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kirjasto on oikein pätevä keksintö. Itsekin lainaan suurimman osan lukemistani kirjoista!

      Poista
  4. Nämä on tullut luettua ja pidän sarjasta ihan sikana :) nyt odottelen ens viikkoa, kun pääsen leffan katsomaan ja sitä odotellessa lueniin ekaa osaa uudestaan. Ihab tällain ohimennen kysäisen, että oletko ollenkaan harkinnut kirjoittavasi fikkiä tmi:sta? :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen joskus miettinyt, mutta ei ole ideaa syntynyt. Silloin kun luin ekan osan niin kirjoitin yhden ficin, jossa oli aika paljon vaikutteita TMI:stä, mutta ihan TMI-ficciä en ole kirjoittanut.

      Poista
  5. Itekki olen lukenut nämä kirjat, ja tykkäsin ihan hirveästi kolmesta ekasta osasta, mutta pakko sanoa, että neljäs ei enää niin iskenyt kipeää ja vitosesta hyppäsin lukemaan vain Clary-Jace-Sebastian kohdat. Pakko viimeinen lukea, mutta Claire olisi voinut jättää tämän kirjasarjan omasta mielestäni trilogiaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuh, hyvin olisi kyllä pelittänyt ihan trilogianakin. Ja elokuvia ajatellen ehkä olisi viisaampaa ollut. En oikein jaksa uskoa, että kuutta elokuvaa tulisi.

      Poista
  6. Minä pidin kaikista kirjoista paljon, mutta leffa oli aivan surkea. Liikaa muutoksia, joissa ei ollut edes mitään järkeä. Onko hajuakaan milloin kuudes kirja tulisi suomeksi? Englanniksikin käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kyllä pidin elokuvasta <3

      Tuolla ylhäällähän se lukee et englanniksi tulee maaliskuussa. Suomeksi varmaan vasta syksyllä.

      Poista
  7. Jäikö toi viides kirja tosi jännittävään kohtaan? Miten ton kirjan lopussa kävi Clarylle ja Jacelle?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luoja, en muista yhtään. On aikaa nimittäin. Kannattaa lukaista ;)

      Poista
  8. Hei!:) Olisko mitenkään tietoa,että milloin tulisi viimeinen osa?:)
    +Sun blogi on ihan sika mahtava,koska tääl on just kaikki kirjat joist pidän!:DD

    VastaaPoista

Kiitoksia muistamisesta ;)