keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Vampyyrikronikat

(Vampire Chronicles) 

Vampyyrikronikat on Anne Ricen luoma fantasiakirjasarja, joka kertoo ranskalaisesta aatelismies Lestat de Lioncourtista, josta tulee vampyyri 1700-luvulla. Sarja on tullut suosituksi sen jälkeen kun sarjan ensimmäinen osa ilmestyi 1970-luvulla. Erityisesti sarjan neljä ensimmäistä Lestatia käsittelevää kirjaa ovat suosittuja. Sarjan suomentaminen jäi kolmeen ensimmäiseen osaan. Sarjasta on tehty myös elokuvia.

Anne Ricen kotisivut


Kirjat:
1. Interview with the vampire, 1976. (suom. Veren vangit)
2. The vampire Lestat, 1985 (suom. Vampyyri Lestat)
3. The queen of the damned, 1988. (suom. Kadotettujen kuningatar)
4. The Tale of the Body Thief (1992)
5. Memnoch The Devil (1995)
6. The Vampire Armand (1998)
7. Merrick (2000)
8. Blood and Gold (2001)
9. Blackwood Farm (2002)
10. Blood Canticle (2003)


Veren Vangit 

Kun Louis kohtaa Lestatin 1700-luvun New Orleansissa, hän on tavallinen kuolevainen ja plantaasien perijä. Lestat sen sijaan on vampyyri, kuolematon yön kulkija, ikikaunis nautiskelija. Mitä enemmän Lestat kertoo elämästään, sitä kiihkeämmin Louis haluaa varjojen maailmaan, jota hallitsee lämpimän veren hypnoottinen tykytys.


Vampyyri Lestat 

Demonien rocktähti Lestat on vampyyriyhteisön toisinajattelija, joka ei kaihda julkisuutta vaan suunnittelee mammuttimaista rock-konserttia New Orleansiin. Hän saa käsiinsä romaanin Veren vangit, jossa vampyyri Louis kertoo elämäntarinansa. Lestatin mielestä Louis vääristelee totuutta, ja hän haluaa kertoa tarinansa itse.Kapinallinen Lestat on saanut kohtalokseen selvittää vampyyriuden alkuperän ja merkityksen. Ja niin hän matkustaa ajasta ja paikasta toiseen - ikuisesti. Erotiikan ja mustan huumorin sävyttämä seikkailu vie lukijan vääjäämättömällä voimalla kauhun tuolle puolen.

"Aikani kuluksi hommasin tämän kirjan ja sanoisin, että oli huonoin hankinta ikinä. En tiedä olisiko vaikuttanut asiaan, jos olisin aloittanut ensimmäisestä kirjasta. Teksti vaatii keskittymistä. Lisäksi yhden asian ympärillä saatettiin pyöriä monta sivua. Erilaista tosiaan tämä vampyyrikirjallisuus. Omaan makuuni liian tylsä ja väritön tarina. Ehkä joskus saan kirjan luettua loppuun."
ARVOSANA: 4











Kadotettujen Kuningatar 

Nuoret vampyyrit ja selvännäkijät näkevät toistuvasti samaa unta punatukkaisista kaksosista, jotka uhraavat äitinsä haudalla hyvin kauan sitten. Kuka unia lähettää, ja miksi?Kysymykset vaivaavat unennäkijöitä heidän valmistautuessaan vampyyri Lestatin rock-konserttiin San Franciscissa. Sen paremmin nuoret kuin vanhatkaan verenimijät eivät pysty vastustamaan kiusausta, vaikka he aavistavat, että konsertti on ansa.Sillä huhu kertoo, että Lestatin laulut ovat herättäneet kaikkien vampyyrien esiäidin, kadotettujen kuningattaren Akashan, joka on vuosisatoja levännyt sarkofagillaan. Ja joidenkin vampyyrien kohtalot ovat kietoutuneet toisiinsa jo 6000 vuotta sitten...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitoksia muistamisesta ;)