Leigh Riversin kaksiosainen kirjasarja sukeltaa kerralla syvään päätyyn. Kirjailija ei paljon tarinoissaan himmaile ja sen saa lukija kyllä huomata hyvin nopeasti. Tämä duetto ei ole kirjailijan ainoata dark romancea. Mutta kuten nimikin jo kertoo, tämä on kahden kirjan duetto, jossa ensimmäisessä kerrotaan mistä kaikki oikein alkoi ja ilmeisesti toisessa sitten jatketaan melko siitä mihin ensimmäinen osa jäi. Tarinat eivät sisällöltään sovi lapsille tai herkille lukijoille. Kirjat ovat englanninkielisiä.
Kirjat:
1. Little Stranger
2. Little Liar
Little Stranger
Tarina kertoo Oliviasta ja Malachista, jotka on adoptoitu jo nuorena samaan perheeseen. Synkkä Malachi ei puhu, ja hänellä tuntuu olevan merkillinen kiintymyssuhde Oliviaan. Jokin Malachissa kiehtoo Oliviaa, mutta hän tuntee huonoa omatuntoa siitä, että he ovat tavallaan sisaruksia vaikka veri ei heitä sidokaan. Ajan kuluessa ja heidän molempien varttuessa tilanne alkaa karkaamaan käsistä.
Tämä oli jälleen yksi äänikirjakokeilu ja tietenkin Storytellissä, tässä sillä aikaa kun odottelen suomikirjojen julkaisuja, joten nyt on tullut aika paljon julkaistua arvioita englanninkielisistä kirjoista, pahoittelen. Joskus sitä miettii, että mihin ihmeeseen sitä on päänsä työntänyt kun törmää näihin kirjoihin. Tämä kirja oli kyllä englantilaisittain aika "fucked up" ettenkö sanoisi. Ensinnäkin tämä asetelma oli jo vähän huh, ja siis nämä adoptiovanhemmat, etenkin perheen äiti oli kyllä niin vastenmielinen tyyppi ettei mitään rajaa. Irvistelin ja olin silmät pyöreänä ensimmäisten kappaleiden aikana. En oikein saanut Malachiin mitään tarttumapintaa koska hän oli "mykkä" eikä puhunut kuin viittoen, joten alkuun Olivia oli äänessä enemmän. Mutta siis, pakko hehkuttaa, että kun Malachin ääni "pääsi kuuluviin" Joe Ardenin esittämänä niin hän sai kyllä täyden kympin. Hän osasi niiiiin hienosti eläytyä vinksahtaneen miehen rooliinsa. Onhan tässä tämä koko asetelma aika creepy ja ylipäätään näiden kahden välinen kontakti melko kyseenalaista. Kaikki tässä kirjassa oli vähän sellaista hyvän ja huonon maun rajoilla leikittelyä. Kovin tätä on hypetetty ja pakko myöntää, että eihän tämä nyt ihan huono ollut vaikka koettelikin välillä mun moraalini rajoja. Hyvin erilainen, ei todellakaan lasten iltasatu eikä kyllä varmasti monen aikuisenkaan, mutta tämän genren faneille varmasti juuri sitä parasta itteään. Kaipa se pitää jossain vaiheessa kuunnella se toinenkin. En jaksa uskoa, että kalpenee tälle juonellisesti juurikaan. Ja minä taidan nyt lähteä kastautumaan pyhään veteen ja tunnustamaan syntejäni.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitoksia muistamisesta ;)