Haltioita ja alkemiaa

Callie Hart on englantilainen kirjailija, joka on kirjoittanut lukuisia romantiikkaa ja erotiikkaa sisältäviä menestyskirjoja. Elohopea aloittaa romantasia-sarjan, jossa köyhissä oloissa selviytynyt Saeris törmää sattumien kautta haltioiden maailmaan, jossa käydään sotaa hyvän ja pahan välillä. Kukaan ei ole sitä miltä näyttää ja haltioiden välillä kytenyt sota uhkaa revetä liitoksistaan hallitsijan suljettua mystiset elohopeaportaalit, joiden kautta oli aiemmin mahdollisuus kulkea paikasta toiseen. Saeris on tietämättään avain mysteereihin, joiden olemassaolosta hän ei osannut haaveillakaan.

Kirjailijan kotisivut

Kirjat:

1. Quicksilver (suom. Elohopea, 2025)

2. Brimstone (suom. "Tulikivi", kesä 2026)

Elohopea

Saeris Fane on hyvä pitämään salaisuuksia ja piilottamaan eriskummalliset kykynsä. Mutta kun Saeris joutuu hengenvaaraan, hänen voimansa paljastuvat, ja hän avaa vahingossa kauan suljettuna olleen portin maailmojen välillä. Lapsuuden saduista tutut haltiat ovatkin lihaa ja verta. Saeris löytää itsensä keskeltä vuosisatoja kestänyttä taistelua hyvästä ja pahasta. Hän oppii, että Kuolemalla on nimi, Kingfisher: luonnonlakeja uhmaava, vihaa täynnä oleva jumalaisen kaunis olento. Kingfisheriä eivät Saerisin ongelmat voisi vähempää kiinnostaa, mutta hän on tietenkin myös ainoa, joka voi auttaa Saerisin takaisin kotiin.

Siis vau! Enpähän tiennyt millaiseen herkkuun sormeni tökkään kun tämän kirjan itselleni ostin. Olin nähnyt paljon englanninkielisiä videoita tästä instassa missä tätä kehuttiin niin sitä kautta päädyin kirjan hankkimaan. Olin juuri ennen lukenut Okaruusujen valtakunnan, joten täytyy myöntää, että tässä oli hiukan jotenkin samoja viboja. Kirjailijan tyyli kirjoittaa oli vaan tyystin erilainen. Meitä on moneen junaan, mutta kun kirjan päähenkilö "uhmasi kuolemaa" jo heti kirjan ensimmäisillä sivuilla silmäniskun säestämänä, olin myyty. Rakastan kirjan rosoista tarinaa ja hiukan jopa roisia kirjoitustyyliä ja voi mahdoton miten sukat pyörikään jaloissa kun eteeni tarjoiltiin hahmojen välisiä kuumia kohtauksia. Tässä oli vaan kertakaikkiaan herkulliset hahmot ja tarina niiden ympärille oli luotu kyllä ihan mallikkaasti. Olihan tässäkin kirjassa omat ns. tylsät hetkensä, mutta ne tapahtumarikkaat hetket kyllä olivat sitäkin herkullisempia. Tästä tuli kyllä yksi suosikkikirjoistani heittämällä. Miten kummassa tässä malttaa odottaa seuraavaa suomennosta? En millään jaksaisi odottaa hahmojen sanailua keskenään. Oon kyllä karmiva ihminen, mutta rakastan hahmoja eniten silloin kun he eivät vielä ole kiintyneitä toisiinsa, se on parhautta. Antakaa jo se seuraava osa!

Brimstone

Saeris on juuri muuttunut haltija-vampyyriksi ja saanut tietää johtavansa vampyyrien kansaa kuningattarena tappamansa Malcolmin jalanjäljissä. Hänen on opeteltava tulemaan uuden elämänsä kanssa sinuiksi ja samalla vakuutettava vampyyrit siitä, että hän on oikea henkilö johtamaan heitä. Uusi tilanne vaatii totuttelua ja samaan aikaan julma pahuus levittäytyy valtakuntaan kylväen tuhoa. 

Supersuositun Elohopea-kirjan jatko-osa ilmestyi marraskuun 18. päivä ja tästä kohistiin viikkoja ennen sen julkaisua ympäri somea. Elohopea lukeutuu omiin suosikkikirjoihin tänä vuonna ja olin niin malttamaton, että piti sitten alkaa kuuntelemaan tätä jatko-osaa äänikirjana. Eiköhän tämä suomeksikin tule jo ensi vuonna, sen verran suosittu tuntuu maailmanlaajuisesti olevan ja aion sitten kyllä lukea tämän ihan suomenkielisenä koska englanninkielentaitoni ei ole vielä priimaa ja epäilen, että en ihan kaikkea tästäkään ymmärtänyt. Tämähän on ihan äärettömän pitkä äänikirja, että aikaansa tarinan parissa sai kyllä muutaman päivän kuluttaa. Ja tämänhän kuuntelee mielellään äänikirjana jo siksi, että Kingfisherin lukijaäänenä on ihana Anthony Palmini. Hänen samettiääntään kuuntelee jo pelkästä kuuntelemisen ilosta, joten suosittelen lämpimästi jos yhtään englanti taittuu niin kokeilemaan tätä kirjaa. Kirjassa on aika tasaisesti tarinaa sekä Saeriksen että Kingfisherin näkövinkkelistä. Tässähän riitti sitten tapahtumaa ja vauhdikkaita tilanteita ihan koko yli 20 tunnin edestä. Oikeastaan sellaisia rauhaisia hetkiä ei juuri ollutkaan. Tuntui vähän, että pahuus vaani aina joka nurkalla ja pahiksia oli joka sormelle, se oli ehkä minusta vähän häiritsevää. Ja tietenkinhän tässäkin kirjassa oli parhautta Kingfisherin ja Saeriksiksen väliset kohtaukset, mutta jotenkin shown varasti kokonaan Carrion, joka aina äänessä olleessaan sai kuuntelijansa nauramaan, kerrassaan mahtavan hupaisa ja persoonallinen hahmo. Tietenkin alkuperäisten hahmojen lisäksi tässä päästään tutustumaan myös muutamaan uuteenkin tyyppiin. Kirja pudottelee jokusen juonellisen pommin, se naurattaa ja vähän itkettääkin. Jotenkin, en tiedä, tästä jäi uupumaan ensimmäisen kirjan tunnelma. Hyvä tämä oli, mutta Elohopealla on edelleen paikka minun sydämessäni. Mutta niin, luen tosiaan tämän vielä suomeksi kunhan kirja ilmestyy ja katsotaan sitten muuttuuko mielipide laisinkaan.