sunnuntai 6. joulukuuta 2015

iZombie - 1. tuotantokausi

Viime vuonna CW-kanavalla startannut iZombie perustuu löyhästi Chris Robersonin ja Michael Allredin samannimiseen sarjakuvaan. Sarja kertoo lääketiedettä opiskelevasta Liv Mooresta (Rose McIver), joka kohtalokkaan illan seurauksena herää rannalta... hiukan muuttuneena. Zombieksi muuttuneen Livin elämä muuttuu radikaalisti ja hän joutuu tekemään töitä salatakseen oikean luontonsa. Siinä Liviä auttaa hänen sympaattinen pomonsa Ravi (Rahul Kohli). Liv tutustuu myös murhayksikössä toimivaan poliisiin nimeltä Clive (Malcolm Goodwin), jota hän auttaa murhatutkimuksessa zombiekykyjensä avulla. Mukaan soppaan mahtuu myös Livin kämppis Peyton (Aly Michalka) ja hänen ex-sulhasensa Major (Robert Buckley).

Ensimmäisen kerran kun kuulin tästä sarjasta niin kohottelin vähän kulmiani. Traileri ei oikein vakuuttanut minua sarjasta. Se näytti vähän huonolta komedialta. Jostain syystä kuitenkin myöhemmin päätin katsastaa ensimmäisen jakson ja ennen kuin huomasinkaan, olin pahasti koukussa. Olen ennättänyt jo koukuttaa yhden ystävänikin tähän sarjaan.

Hiukan vakavamielinen Liv siirtyy zombieksi muuttumisen jälkeen työskentelemään oikeuslääkärinä ruumishuoneelle, jossa hänellä on mahdollisuus saada niin paljon tuoreita aivoja syötäväksi kuin mahdollista, pienellä sivuvaikutuksella... nimittäin Liv saa syömänsä henkilön aivojen mukana tämän muistoja, unia ja luonteenpiirteitä. Muistoja hyödyntämällä hän auttaa Clivea ratkaisemaan murhia.

Sarja on ehkä suurilta osin eräänlainen rikossarja, maustettuna tietenkin Livin oman elämän draamalla ja tapahtumilla, huumoria unohtamatta. Sanoisinko, että tavallaan tämä sarja on ns. hyvänmielen zombie-sarja. Tietenkin ajottaiselta raakuudelta ei vältytä, ollaanhan tekemisissä rikollisten ja murhaajien kanssa, mutta kuitenkin. Liv jaksaa huvitaa joka kerta kun hän omaksuu syömiensä aivojen omistajien erikoispiirteitä.

Toinen kausi on parhaillaan käynnissä ja jaksoja on ilmeisesti määrä tulla 19, kun taas tässä ensimmäisessä kaudessa niitä oli 13. Suosiota on siis alkanut niittää tämäkin sarja. Kannattaa joskus katsastaa!

Ensimmäisen kauden trailerin näet täältä.

6 kommenttia:

  1. Tämä meni minulla "ihan kiva"- sarjaan, tokan kauden pari ekaa jaksoa olen katsonut mutta sitten se vain jäi. Kaippa jossain vaiheessa nekin katsastan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, jakaa varmasti mielipiteitä! Itse taas tykästyin ihan hirveästi vaikkei nyt kuitenkaan ehkä "maailman paras" ole :D

      Poista
  2. Mistä katsot sarjaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Netistä latasin jaksot. Varmaan pystyy jossain katsomaan netissä, mutta tekstejä tuskin on niissä.

      Poista
    2. USAn Netflixissä on eka kausi, samoin Hulusta löytyy (vaativat toki hieman kikkailua että saa näkyviin). Netflixissa saa ainakin enkuksi tekstit, itseäni ne välillä helpottavat, varsinkin jos sarjassa on nopeaa tai murre puhetta. Suomeksi en usko tekstejä löytyvän.

      Poista
  3. Vaikuttaa aika erikoiselta sarjalta, täytyy varmaan itsekin haalia jostain muutamat ensimmäiset jaksot. :D

    VastaaPoista

Kiitoksia muistamisesta ;)