torstai 12. marraskuuta 2015

J. R. Ward - Varjot

(Mustan tikarin veljeskunta, osa 13)

iAm on yrittänyt estää veljeään Treziä tuhoamasta itseään, mutta epäonnistunut. Trez ei kuitenkaan koskaan ole luottanut kehenkään muuhun kuin veljeensä.
Trez on lapsena myyty kuningattarelle, jonka luona häntä on odottanut seksiorjan kohtalo. Hän on paennut sieltä ja alkanut sutenööriksi. Myöhemmin hän kohtaa Serenan, johon hän rakastuu. Nyt hän olisi valmis muuttamaan elämäntapaansa, mutta aika on täyttynyt ja kuningattaren tytär vaatii osaansa. Enää ei ole pakotietä. Trezin täytyy päättää, vaarantaako hän itsensä ja toiset, vai joutuuko eroon rakkaastaan. Häntä kohtaa kuitenkin uskomaton tragedia ja hän on vaarassa menettää itsensä ja sielunsa. Mutta hänellä on veli iAm, joka on valmis äärimmäiseen uhraukseen.

"Näihin kirjoihin ei koskaan tunnu kyllästyvän. Kyllä sitä taas odotettiin tätäkin kirjaa tulevaksi ja loppua ei näiden kirjojen kanssa ainakaan vielä ole näkymässä... onneksi. Trez ja iAm ovat olleet aina minulle vähän vieraita hahmoja, mutta tässä osassa päästiinkin sitten hyvin kattavasti sisään heidän elämäänsä. Päähenkilöiden lisäksi oli muutama sivujuoni joista ainakin yksi tuntui antavan hiukan pohjustusta seuraavalle kirjalle. Kuten aiemmissakin, myös tässä lempi leiskui ja kuumia kohtauksia riitti. Lisäksi kuvioihin astui Abalonen tytär Paradise, josta mieluusti kyllä lukisin jatkossa lisääkin. Kirja oli oikeastaan alusta saakka melko surumielinen. Tarinaa varjosti Trezin tähtiin kirjoitettu tulevaisuus ja Selenan sairaus. Tämä kirja tavallaan loppui sekä onnellisesti, että surullisesti. Kaiken kaikkiaan taattua Wardin laatua edelleen ja tarjosi BDB-fanille paljon taas mahtavaa luettavaa ja juonenkäänteitä. Seuraavaa siis odotellessa!"
ARVOSANA: 8½

1 kommentti:

  1. hehee nyt pääsen vuodattamaan sieluani kun säkin oot lukenut tän. ensinnäkin (kuten kyllä jo joskus sanoin tossa chatti-osiossa), itkin ihan hulluna kokoajan, varsinkin kun huomaan että sivuja on joku 20 jäljellä ja selena on yhä kuollut ja iAmin tarina ei ole päätöksessään. toivoin siis viimiselle sivulle asti että joku kirjurineitsyt tulee ja herättää selenan henkiin tai jotain koska ei se oo mitään ennenkuulumatonta. mutta ei. ok ymmärrän kyllä että ne kaikki päätyy haipuun joskus ja näkee sielä taas selenan jne mutta silti :(. suretti ihan hulluna että ne ei esim voi enää frizin kanssa ajella yöllä poliiseja pakoon tai ajella karusellissa tai syödä iAmin kokkaamaa ruokaa nelisteen (niinku siinä kirjan viimesessä kohtauksessa). toivon niin paljon että siinä seuraavassa osassa vaikka rhage (jolla oli jostain syystä kauheita tunnontuskia + mitä ne ihmeen kohtaukset oli mitä rhage sai?) keksii jonkun keinon herättää selena henkiin. ja tää nyt vähän sivuu aiheesta mutta miks payne (josta ei tainnut olla mitään tossa kirjassa) oli super heikkona sillon yhessä vaiheessa? eiks se jotenkin johtunu siitä että se esti laylan keskenmenon mut eiks se jääny huonoon jamaan niinku pitkäks aikaa? en oikeen ees muista eikä siitäkään oo puhuttu. JA oon kans miettiny et jos kirjurineitsyt loi vampyyrit niin miten varjot ja sympathit on syntyny? niistä eioo oikeen selitetty mitään vai onko? on varmaan hirveesti muutakin mikä ärsyttää tai mietityttää varsinkin ku niitä henkilöitä on jo niin paljon mutta ehkä vaan jätän tän romaanin tähän xd

    VastaaPoista

Kiitoksia muistamisesta ;)