maanantai 26. tammikuuta 2015

Lisa R. Jones - Kaikki tai ei mitään

(Inside Out, osa 4)

Sara McMillan haluaa uskoa, ettei mikään voi enää repiä häntä ja Chris Meritiä erilleen. Mutta riittääkö rakkaus aseeksi kamppailussa menneisyyden demoneja ja nykyisyyden uhkia vastaan? Saraa syytetään nyt kadonneen Rebeccan murhasta, ja niin taidegalleria Allure kuin sen dominoiva omistaja Mark Compton ovat hajoamispisteessä. Kaikki he tulevat näkemään, kuinka häilyvä rakkauden ja vihan välinen raja on. 

"En oikeastaan edes tiedä miksi tämäkin kirja piti varata. Sarja oli alkuun melko hyvän oloinen, mutta mitä pidemmälle luki sitä enemmän se alkoi tympiä ärsyttävällä jahkailullaan ja sillä normaalilla säätämisellä mikä tämän genren kirjoissa on hyvinkin tyypillistä. BDSM ja kaikki vähääkään siihen liittyvä yhdistetään draumaattiseen nuoruuteen ja sieltä tulleisiin ongelmiin. Ei ihme, että nämä ovat saaneet kovasti kritiikkiä ihmisten keskuudessa. Tässä kaikki edellä mainittu jäi vähän vähemmälle ja kirjassa keskityttiin oikeastaan vain Avan oikeudenkäyntiasioihin ja se ympärillä pyörivään huhumyllyyn. Sara tuntuu itkeä tihuuttavan pienestäkin ja jälleen Chris on pullistelemassa lihaksistoaan ja vakuuttamassa naiselleen pitävänsä tästä huolen. Ehkä vähän liiankin paljon. Kaikki ongelmat ratkotaan rahalla ja seksillä ja aina kaikilla on suhteita johonkuhun joka voi auttaa. Täydellinen maailma täynnä kaaosta. Kirja tietenkin jäi kesken eli jatkoa kaiketi luvassa, mutta en tiedä luenko jatkoa laisinkaan."
ARVOSANA: 7

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitoksia muistamisesta ;)