torstai 20. marraskuuta 2014

Matkijanärhen matkassa!

Tänään pääsi vihdoin ja viimein katsomaan kauan odotettua Matkijanärheä! Tässäpä hiukan fiiliksiä elokuvasta omalta osaltani.

Kolmas kirja jäi kahden ensimmäisen varjoon varmaan osaksi myös siksi, että siinä Nälkäpeliä ei nähdä. Katniss on pelastettu Nälkäpelistä ja hän koettaa pärjätä eteenpäin painajaisten ja Peetan menettämisen kanssa. Kapinalliset kapinoivat ja Presidentti Snow listii vihollisiaan tuntematta omantunnontuskia.

Tässä elokuvassa huomasi, että synkempään suuntaan tarinassa ollaan menossa. Katniss on hilkulla menettää itsensä samaan aikaan kun vyöhykkeiden asukkaat kärsivät ja kuolevat. Capitol tekee oman osansa sekoittamalla Matkijanärhen päätä hämmentävillä videoilla Peetasta.

Siinä missä kirja saattoi olla välillä vähän tylsäkin yllätyin leffaa katsoessa kuinka nopeasti aika todella vierähti! Elokuvasta oli tehty visuaalisesti hieno ja kapinallisten vastaiskut olivat näyttäviä. Elokuva herkisti minua enemmän kuin kerran vaikka siinä ei varsinaisesti mitään kovin surullista tapahtunutkaan.

En muistanut kirjasta kauheasti joten oli piristävää vähän arvuutella, mutta sen mitä muistan niin sanoisin, että aika kirjalle uskollinen oli muutamia pikkujuttuja huomioimatta. 

Pelastusretki nosti kyllä pulssia ja Peetasta oli kyllä tehty oikeasti sellainen kuin mitä voisikin olettaa hänen olevan kaiken kokemansa jälkeen. 

Kaikenkaikkiaan mahtava kokemus joka herätti tunteita suuntaan ja toiseen, enpä malttaisi millään odottaa jatko-osaa! Mitä ihmettä me sitten odotellaan kun tämä trilogia päättyy?

2 kommenttia:

  1. Minun pitää odottaa jouluun asti, ennen kuin näen tämän. Tarkoitus olisi mennä siskojen ja heidän tytärtensä (12 ja 16) kanssa katsomaan yhdessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä loistava! Hyvää kannattaa siis välillä odottaakin ;)

      Poista

Kiitoksia muistamisesta ;)