maanantai 16. kesäkuuta 2014

Abigail Gibbs - Illallinen vampyyrin kanssa

Tämä tiiliskivi tuli luettua jo viime vuoden puolella, mutta nyt piti hankkia se omaan hyllyyn ja lukea uudelleen.

Nuoren tytön kirjoittama kirja on saanut fantasian ystäviltä paljon palautetta, niin huonoa kuin hyvääkin. Oikeastaan suurilta osin mielipiteet jakautuvat kahteen osaan: niihin, joiden mielestä tämä ei ollut mistään kotoisin ja niihin joiden mielestä tämä on fantastinen. Itse kuulun tuohon jälkimmäiseen ryhmään.

Tottakai tätä lukiessa huomaa, että sen on kirjoittanut teinityttö koska kirjoitusasu ei ole hienoimmasta päästä aina välillä, mutta se mihin minä rakastuin tässä oli kirjailijan luoma maailma. 

Violet on aikamoinen rääväsuu ja ajattelematon tytönhupakko, mutta tarinan edetessä hän alkaa aikuistua ja miettiä tekemisiään ja sanomisiaan. Vampyyrit sen sijaan ovat OIKEITA vampyyreja, jotka ovat raakalaisia sanan kaikissa merkityksissä. Siinä missä joitakin Kasparin käytös ällötti suuresti, minä pidin siitä todella! Twilightin Edward alkoi tympiä jo toisen kirjan kohdalla suunnattomasti nössöilynsä ansiosta, mutta nämä vampyyrit todella ovat vampyyreja. Tämä on siis vain minun mielipiteeni jota kaikki eivät allekirjoita.

Jos joku kaipaa "aivot narikkaan" - luettavaa niin tämä on sellainen. Illallinen vampyyrin kanssa on The Dark Heroine - sarjan ensimmäinen osa. Toinen osa on nimeltään Autumn Rose, joka ehkä avautuu paremmin niille, jotka ovat tämän kirjan lukeneet. Toiselle osalle ei olla saatu suomennosta, mutta toivottavasti sellainen tulee!

Lukupinoni on tällä hetkellä olematon joten jäänpä odottelemaan viestiä kirjastosta josko saisin taas pian uutta luettavaa.

4 kommenttia:

  1. Aiotko joskus lukea John Greenin kirjoittaman Tähtiin kirjoitetun virheen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juonikuvaus ei oikein vastannut mieltymystäni joten tuskin ainakaan heti moiseen kirjaan tartun.

      Poista
  2. Juuri sain luettua tämän loppuun(ei ole harvinaista että kello näyttää nyt 3.07 sitä vaan joskus uppoaa liikaa toiseen maailmaan) Tämä oli hyvä kirja ja pidin alusta asti mielenkiintoisena, loppua kohdin lukeminen hiuman hiipui jos sitä minulla voi siksi sanoa(kello tosiaan 3.10,heh) Hyvä kirja :)

    VastaaPoista
  3. Pidin kirjasta myös! :) Se oli hyvin mukaansa tempoava, jonka takia joutuu valvomaan pari yötä. ;)

    Suosittelen lämpimästi tuota Tähtiin kirjoitettu virhe kirjaa! Se on loistava!! :)

    VastaaPoista

Kiitoksia muistamisesta ;)