lauantai 28. syyskuuta 2013

Lauren Oliver - Requiem : rakkaus palaa

(Delirium, osa 3)

New York Timesin bestsellerlistaa koristanut Delirium-trilogia teki Lauren Oliverista dystopiagenren nousevan tähden ja kirjan päähenkilöstä Lenasta netin kirjallisuuspalstojen uuden puheenaiheen. 

Tunteet kriminalisoivasta yhteiskunnasta kertova sarja saavutti Facebookissa hetkessä kymmeniätuhansia faneja ja nousi Amazonin kesähitiksi. Sarjan päätösosassa sota hallitusta vastaan on täydessä liekissä. Myös tunteiden roihu on kuumaa Lenan joutuessa tekemään valintansa Julianin ja Alexin välillä. Lisää draamaa tuovat Portlandin muurien sisäpuolelle jääneen Hanan vaiheet ja Lenan suhde kuolleeksi luultuun äitiinsä.

"Mikäli kaksi aiempaa kirjaa kolahtivat, niin päätösosa ei varmasti jätä kylmäksi trilogian faneja. Kirjan suurimmat tapahtumat keskittyvät kirjan loppumetreille, mutta kirja ei siltikään ole kokonaisuudessaan tylsää luettavaa. Jotenkin se ei siltikään ihan yltänyt kahden ensimmäisen tuotoksen tasolle. Ihan kiva, että tähän oli saatu tekstiä myös Hanan näkökulmasta, joka elää parannettujen maailmassa kun taas Lenan näkökulma kertoi kapinallisten elämästä ilman ylellisyyksiä. Romanttista draamaa tässä mielestäni ei ihan kauheasti ollut, mutta se nyt ei haitannutkaan pahemmin. Osa asioista tosin jäi vähän liian auki mielestäni ja olisin kaivannut niihin vähän jotakin lisää, mutta nyt joutui tyytymään vain arvailuun mahdollisen jatkon osalta. Tämä oli alusta loppuun mielenkiintoinen, ehkä vähemmän karmiva kuin aiemmat osat ja oli kelvollinen päätös hienolle trilogialle. Ihmeellistä, että ensin karsastin tätä trilogiaa sen juonen perusteella, mutta kannatti todellakin tutustua kirjoihin. Suosittelen lämpimästi kaikille dystopia-faneille."
ARVOSANA: 8

8 kommenttia:

  1. uijuijuijui, itse olen tykännyt tosi paljon aiemmista osista ja siksi odotankin tämän kolmanne osan lukemista innolla!

    VastaaPoista
  2. Tästä pitäisi olla tulossa minulle arvostelukappale Risingin kautta, jota odotan kyllä kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, kirja tuli viimein viimeviikolla ja sain viikonlopun aikana luettua sen. Arvostelu löytyy jo Risingista ja tulee blogiini huomenna.

      Oli vähän lässähtänyt tuo loppu. Kovasti nostettiin panoksia pitkin kirjaa ja kaikki suurimmat tapahtumat on kerrottu muutamassa sivussa. Silti ihan ok trilogian päätös (kivaa päästä hanan pään sisään), parempi kuin Nälkäpeleissä, mutta ei alun tasolla. Mikä näissä dystopia-trilogioissa on vikana, että päätökset failaa aina?

      Poista
    2. Jaa'a? Kirjailija vissiin yrittää jättää lopun sellaiseksi "mystiseksi", mutta saa lukijansa pelkästään ärtyneeksi :D

      Poista
  3. Tätä on kyllä odotettu keväästä asti, kun luin Deliriumin ja Pandemoniumin. Jännittää millaiseksi tämä päätösosa osoittautuu. Ainakin vielä näyttää hyvältä :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuh, ei tämä huono ollut missään tapauksessa :)

      Poista

Kiitoksia muistamisesta ;)