lauantai 24. elokuuta 2013

George R. R. Martin - Korppien kestit

(Tulen ja jään laulu, osa 4)

Paljonko arvoinen kruunu on, kun korppi voi kestitä itseään kuninkaalla?
 
Korppien kestit jatkaa kertomusta Westerosin aatelissukujen kohtalon hetkistä. Suurten taisteluiden todellisia voittajia ovat haaskalinnut, muiden henkiin jääneiden on ponnisteltava selviytyäkseen.
 
Hautajaisten lomassa on aika laatia uusia suunnitelmia ja valita puolensa tarkkaan. Toisilla vanhat valat ovat vielä muistissa, toiset solmivat innolla uusia liittoja. Jotkut antautuvat intohimon vietäviksi, kun taas laskelmoivimmat tietävät, että ”rakkautta ei voi syödä, sillä ei voi ostaa hevosta eikä se lämmitä huoneita kylminä öinä”.

George R. R. Martin (s. 1948) on amerikkalainen scifin, kauhun ja fantasian mestari. Hän on voittanut teoksillaan lukuisia palkintoja, mm. neljä Hugoa, kaksi Nebulaa ja World Fantasy Awardin.

"No niin, nyt se urakka on vihdoin ohi! Vaikka rakastan Game of Thronesin maailmaa niin välillä tuntui siltä, että sivumäärä ei millään pienene vaan se suurenee hetki hetkeltä. Minä olen niitä lukijoita, jotka tykkää enemmän lukea jotain kevyttä kuin yli kuusisataa sivua pientä printtiä, joka kuhisee erilaisia paikkoja ja ihmisiä. Suurin osa on tietysti tuttuja sarjankin kautta, mutta jotenkin kirjaa lukiessa uusia hahmoja tuntuu tursuavan joka sivulla ja se on enemmän turhauttavaa kuin mielenkiintoista. Tästä kirjasta puuttui ehkä ne omat suosikkihahmot, mutta hyvin mielenkiinnolla seurasin miten asiat alkoivat edistyä. Ja olin todella tyytyväinenkin joihinkin asioihin kirjan loppupuolella. Alan myös lämmetä Jaimelle entistä enemmän koska se hahmo vaan on muuttunut matkan varrella niin paljon ja hyvä niin. Minä suorastaan halveksin Lannistereita enkä varmasti ole ainut. Vaikka tarinan kulusta on mukava lukea, kirja tuntui välillä todella pitkäveteiseltä ja venytetyltä. Varsinkin niiden hahmojen kohdalla, jotka eivät itseä henkilökohtaisesti kiinnostaneet. Olen ylpeä itsestäni kun jaksoin tämän lukea ja jatko-osatkin mitä luultavimmin luen mikäli ne nyt joskus suvaitsee tulla suomeksi."
ARVOSANA: 8

4 kommenttia:

  1. Oi, miksi Lannistereita niin paljon halveksitaan, nehän ovat aivan ihania :D Sekä Cersei, Jaime että Tyrion ovat lempihahmojani. Tywin kyllä ärsytti. Pakko myöntää tosin, että Cerseille ja Jaimelle lämpenin vasta myöhemmässä vaiheessa, eli joskus tokan ja kolmannen kirjan aikana.

    Mielestäni Korppien kestit on sarjan heikoin osa, mutta silti siitä löytyi monia kiinnostavia kohtia. Odotan innolla seuraavaa osaa (jos se joskus suomeksi ilmestyisi...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halveksin niitä siksi, että ne johtaa seitsemää kuningaskuntaa ja ovat siksi Daeneryksen tiellä. Dani on mun ehdoton suosikki <3 Jaime on alkanut vasta nyt kuulostaa vähän kivemmalle tyypille ja Cersei on kaikessa julmuudessaan loistava hahmo, mutta silti se joutaa kyllä tyrmän perukoille. Ja ah, nautin niin paljon siitä kun Joffrey kuoli edellisessä kirjassa <3 :D

      Poista
    2. Mä oon ihan varma että lopussa joku, jota emme lainkaan arvalleen johtajaksi, tulee ja ottaa koko Westeroksen haltuun :D Tai sitten Dany ja Jon yhdistävät voimansa, hyökkäävät yhtä aikaa etelästä ja pohjoisesta Kuninkaansatamaan. Vaikka Lannistereista tykkäänkin, ei mua haitata jos ne valtaistuimelta sysättäis.

      Poista
    3. Juu, ei haittais jos Dani ja Jon veis potin kotiin ;) Mut hiukan pelottaa kun Martinilla on tapana tappaa noita hahmojaan et nyt kun Danin voitto alkaa näyttää entistä selvemmältä niin joku sen teilaa viime metreillä :/

      Poista

Kiitoksia muistamisesta ;)