perjantai 17. toukokuuta 2013

Rubiininpuna elokuvana!

Kerstin Gierin aikamatkustuksen keskiöön sijoittuva romaanitrilogia on ollut huikea menestys maailmalla. Se kertoo 16-vuotiaasta Gwendolynistä, jonka serkusta odotetaan seuraavaa aikamatkaajaa. Kohtalo on kuitenkin päättänyt toisin ja Gwen nykäistään keskelle aikamatkailun saloja ja vaaroja. Tärkeä aikamatkustuksen esine on varastettu ja Gwenin tehtävänä on löytää se ennen kuin on liian myöhäistä. Hänen mukaansa lähtee komea ja hiukan ärsyttävä Gideon.

Itse luin tämän ekan osan suomeksi ja tänä vuonna ilmestyy toinen osa suomenkielisenä. Bongasin tämän trailerin netistä. Rubinrot on startannut elokuvateattereissa Saksassa 14. maaliskuuta 2013 ja sormet syyhyten odottelen josko tämän saisi jostain itsellekin käsiinsä.

19 kommenttia:

  1. myös itse olen metsästänyt monelta taholta tätä elokuvaa heti kun ensimmäisen teaserin tästä näin! vaikuttaa trailerin perusteella siltä että tämä menee aika mukavasti kirjaa seuraten. toivotaan että mekin se tänne suomeen saadaan katsottavaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuh, eiköhän se jossain vaiheessa tule. Jos ei muuten niin DVD:llä.

      Poista
  2. EHKÄ PARAS UUTINEN TÄNÄ VUONNA! JESTAS OON INNOISSSANI <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :D Tää tuli kyllä vähä yllärinä mulle. Tiesin, että leffa tulossa, mut ei ollu mitään tietoa siitä, että se on jo valmis :D

      Poista
  3. Luin tämän juuri pari kuukautta sitten ja en yhtään aatellut että suosiota tulis tarpeeks edes tokan osan suomentamiseen, ja nyt tämä uutinen! :)

    VastaaPoista
  4. En ole kirjaa itse lukenut,mutta traileri näyttää todella hyvältä. Jännää, että se on saksankielinen. Hyvällä tavalla tietenkin vain :) Pakko saada kyllä jostain käsiin...
    Ja tämän jälkeen saatan ehkä lukea kirjankin ;D

    ~Fallen angel~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kirjailijahan on saksalainen ja kirjan alkuperäiskieli on saksa, joten leffakin sitten saksaksi. Vielä ei ole kauheassa levityksessä leffa ollut, mutta sitä odotellessa :)

      Poista
    2. Joo, kirjan mukaan menee leffa. Se näkyy YouTubessa hakusanalla rubinrot Leffa oli sika hyvä vaikka kieli oli saksa (ei edes haittaa, osaan pikkuisen saksaa) ja tekstit hepreaa siis youtubessa mutta kyllähän sitä olisimti ihana katsoo <33

      Poista
    3. Pitääpä itsekin onkia leffa jostain ja katsoa!

      Poista
    4. Mulle riittäisi saksan kielinen elokuvakin (olen siis lukenut 5 vuotta saksaa)
      kunhan sen vaan pääsis näkemään

      Poista
  5. ehkä paras lukemani kirja ikinä, ja odotan kyllä elokuvaa innolla..
    mutta ehkä en haluaisikaan nähdä sitä, koska mielessäni minulla on omat kuvat ja paikat ja ihmiset ovat tietynnäköisiä, kässääkste? se tietty maailma joka hahmottuu päähän lukiessa kirjaa, se voi muuttua aika paljonkin leffan katsottuani, enkä haluaisi muuttaa sitä.. :C

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, eiköhän jokainen meistä luo tietynlaisen maailman kirjaa lukiessaan. Elokuva sitten joko tukee sitä tai ei ollenkaan.

      Poista
  6. Trailerin perusteella elokuva tukee omaa juvitelmaani osittain :). Mutta Gideon, Charlotte ja Leslie ovat ihan erinäkösiä kun aattelin. Tai no Gideon ja Charlotte ei paljoa mutta Leslie :). Kertokaa ihmeessä jos saatte vaikka tilattua jostakin. Ite en löydä :(. Ja kiva blogi alan lukijaks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, en ole vielä bongannut elokuvaa itsekään mistään, mutta toivotaan että tulee suomeenkin myyntiin.

      Poista
  7. youtubessa löytyy rubinrot englannin ielisenä, itse katsoin siitä :D aika hyvä oli, vaikka ei mennyt mielestäni ihan kirjan mukaan ja se leslie oli tosi hämmentävä kun se oli niin erinäköinen! mutta oon yrittänyt bongailla, milloin elokuva tulee suomeen vaikka elokuviin tai DVD:lle :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. linkkiä? oon koittanu etsiä vaikka kuinka kauan enkä oo löytäny :0

      Poista
  8. elokuvan näkee täältä: http://www.novamov.com/video/94jgnu1lm45c3 itse odottelen jo toista osaa josko se olisi edes hieman parempi! en tykännyt elokuvasta YHTÄÄN, se oli tooooodella erilainen kuin kirja (varsinkin lopussa) eivätkä näyttelijät mielestäni muistuttaneet kuvausta. Päänäyttelijöillä ei ollut yhtään kemiaa välillään eikä koko elokuva saanut mielestäni yhtään vangittua kirjan mystisyyttä ja hahmojen kemiaa. Ehkä olen sitten jo liian vanha tälläiseen teini hömpötykseen, mutta kirjasarja kyllä tempaisi mukaansa ja oli miellyttävää luettavaa, kun taas tämä elokuva todella tylsä ja omituinen. Tuntuu että tarina juostiin läpi ja todella paljon kirjassa merkittäviä asioita jätettiin pois. Onneksi voin aina tuudittautua kirjojen luomaan mielikuvaan!

    VastaaPoista
  9. Kaikki elokuvat löytyy amazonista.

    VastaaPoista

Kiitoksia muistamisesta ;)