keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Mats Strandberg, Sara B. Elfgren - Tuli

(Endelfors - trilogia, osa 2)

Engelsforsia piinaa poikkeuksellinen kuumuus. Valitut ovat odottaneet peloissaan demonien seuraavaa siirtoa, mutta tällä kertaa vaara uhkaa kaupunkia täysin uudelta taholta. Paha on palannut Engelsforsiin.

Valitut tulevat yhä läheisimmiksi toistensa kanssa ja joutuvat taas kerran huomaamaan, ettei edes magia pysty tuomaan helpotusta onnettomaan rakkauteen tai särkyneisiin sydämiin. Pelastaakseen Engelsforsin, heidän on pystyttävä kohtaamaan itsensä ja toisensa kokonaan uudella tavalla.

"Harmitti hiukan, että en oikein muistanut kunnolla edellisen kirjan tapahtumia ja kuka hahmoista oli kukin, mutta onneksi asia alkoi selkiytymään taas tätä lukiessa. Tosin jotkut edellisessä kirjassa menehtyneet hahmot ovat edelleen minulle aika hämärän peitossa. Nyt on siis koluttu läpi ruotsalaistrilogian toinen tiiliskivi. Kirjailijat ovat kyllä edelleen osanneet tuoda paperille teini-ikäisten ongelmia aina itsensä hyväksymisestä muihin arkipäiväisiin ongelmiin kuten ihastumiseen, salattuun rakkauteen ja pettymyksiin. Pidän hahmoista todella paljon ja hienoa, että heistä jokaisesta on tehty niin erilaisia, joten heidän elämäänsä on helpompi itsekin samaistua ja huomata, että kauneus ei takaa onnellisuutta, eikä raha onnea. Kokonaisuutena sanoisin, että kirja oli hiukan tylsähkö koska se keskittyi enemmänkin tyttöjen elämään, ei itse ongelmaan, noitiin ja sen sellaiseen. Kunnon tapahtumaa saadaan aikaiseksi vasta aivan viimeisillä sivuilla ja nostipa loppu jopa kyyneleenkin silmään mikä on minulle ainakin harvinaista. Jään kaikesta huolimatta odottamaan vesi kielellä päätösosaa koska niin moni asia kaipaa vielä selvennystä."
ARVOSANA 8½

4 kommenttia:

  1. Itse pidin tästä ehkä jopa enemmän kuin edellisestä ehkä juuri sen takia, että keskityttiin enemmän tyttöjen elämään ja hahmot tuntuivat kehittyvän mukavasti.

    Minäkin jään odottamaan trilogian päätöstä innolla, mutta sitä saa sitten varmaan odottaa ihan liian pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en oikein osaa päättää kumpi osa oli parempi. Molemmat on ehkä mun silmissä aika samoilla linjoilla :D Vikaa osaa odotellen siis!

      Poista
  2. Minulla tämä kirja odottelee jo tuolla laatikossa ja saakin odotella jonkin aikaa. Ihan okei fiilikset jäi edellisestä osasta, mutta silti tämä ei oikein houkuttele lukemaan (vaikka nyt olen tästä ihan suht koht positiivista kommenttia lukenutkin). :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, on tämä ihan luettava pläjäys vaikka ei omiin suosikkeihin lukeudukaan. Jotenkin sitä silti uppoutuu tämän kirjan maailmaan ja huomaa lukeneensa pari tuntia putkeen :D

      Poista

Kiitoksia muistamisesta ;)