keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Hansel & Gretel - Witch Hunters

Syvällä synkässä metsässä surullinen isä vie lapsensa pimeään metsään ja jättää heidät sinne. Lapset eksyvät tuttuakin tutumman karkista rakennetun talon luokse, jossa asuukin noita. Lapsoset joutuvat noidan vangiksi, mutta neuvokaan Kertun ansiosta lapset saavat noidan aisoihin ja niin sanotusti astumaan omaan kuoppaansa. Silloin syntyy Hannun (Jeremy Renner) ja Kertun (Gemma Arterton) tarina, tarina kahdesta lapsesta, kahdesta noidanmetsästäjästä.

Ekan kerran kun tästä kuulin niin tein jo sillon päätöksen, että katsomaanhan se on päästävä. Ensinnäkin sen takia, että minä jotenkin tykkään näistä saduista tehdyistä leffoista ja toisekseen, tässä oli Jeremy Renner, josta on tullut lyhyessä ajassa yksi suosikkinäyttelijöistäni. Ei se Artertonkaan kyllä huono ollut. Lisäksi tässä leffassa nähdään suomalaisvahvistus Pihla Viitala, jolle olin elokuvan aikana hyvin kateellinen :D Pihla on vieläpä aika suuressa roolissa tässä pätkässä eikä minusta ainakaan tarvinnut hävetä lainkaan suomalaisnäyttelijöiden puolesta.

Leffa oli oikeastaan aika toiminnallinen eikä todellakaan sellainen perussatu jos näin voisi sanoa. Huumoriakin oli saatu tähän kiitettävästi, joten ei voinut kuin hörähdellä tuittupäisen Kertun kommenteille ja Hannun säheltämiselle. Noidat oli toteutettu aika moderniin malliin ja pääpahiksen roolissa nähtiin X-men - leffoistakin tuttu Famke Janssen, joka osaa kyllä pahiksen roolin. Noitien lisäksi nähtiin peikkoja ja niistäkin sai loppupuolella naurun aikaiseksi. 

Juonellisesti elokuva oli ainakin minusta ihan pätevä ja Tämän elokuvan maailma oli aika hieno 3D-versiona. Aion ehdottomasti ostaa tämän hyllyyn heti kun se on mahdollista.

2 kommenttia:

  1. Olen seurannut blogiasi pitkään anonyymisti, mutta nyt sitten päätin jättää kommenttiakin. :)

    En oikein osannut olla mitään mieltä tästä trailerin perusteella, ehkä hieman liikaa vaikutti olevan räiskintää luvassa? Mutta tämänhän voisi mennä katsomaan vaikka sillä perusteella, että näkisi suomalaisnäyttelijän Hollywood-elokuvassa.

    Minulla on muuten blogissani tunnustus sinulle: http://cillainwonderland.blogspot.fi/2013/02/11-asiaa-ja-kysymysta-haaste-tunnustus.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jotkut tykkää toiminnasta, jotkut ei. Toimintaa siis kyllä riitti, mutta minä ainakin tykkäsin :)

      Kiitoksia tunnustuksesta!

      Poista

Kiitoksia muistamisesta ;)