sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

J.R. Ward - Koston rakastaja

Black Dagger Brotherhood, osa 7

Rehvenge on tottunut elämään varjoissa ja pärjäämään kovimpienkin yön kulkijoiden keskellä - ja jopa Mustan tikarin veljeskunnan kanssa. Rehvenge on pelottoman uroksen maineessa, ja siksi häntä pyydetään tappamaan vampyyrirodun kuningas. Rehvengen pimeä puoli haluaisi kuollakseen tarttua tilaisuuteen. Kun uroksen salainen symphath - identiteetti on paljastumaisillaan, hän kääntyy yhä vain pimeämmäksi muuttuvan maailmansa ainoan valopilkun puoleen. Hän on turmeltumaton naarasvampyyri ja ainoa, joka voi erottaa Rehvengen ikuisesta tuhosta.


"Huh, siinäpä oli luettavaa. Pisin Black Dagger tähän mennessä ja tietenkin se koukutti yhtä lailla kuin kaikki aiemmatkin kirjat. Mieluusti tosin olisin lukenut Rehvistä ja Ehlenasta enemmänkin, koska heidän tarinansa jäi aika valjuksi ja mitäänsanomattomaksi muiden tapahtumien joukossa. Rehvenge on kuitenkin yksi lempihahmoistani, joten olisin mieluusti lukenut hänestä vaikka koko kirjan sivujen verran. Ensimmäisissä Daggereissa oli se hyvä puoli, että päähahmot todella olivat päähahmoja eivätkä uponneet sivuhenkilöiden alle. Kivaa lisukettahan se toi kirjaan, että siellä oli muidenkin hahmojen elämästä vaikka Wrathin pätkät eivät paljoa kiinnostaneet. Sen sijaan Xhexin ja Johnin "säätäminen" oli ihan mielenkiintoista luettavaa. Hienoa oli tutustua tähän Rehvengen symphath-puoleen ja etenkin symphathien maailmaan vaikka kaikki siinäkään ei ollut mitään kaunista luettavaa. Hämärän alle jäi myös loppu. Lopettiko Rehv dopamiinin käytön ja millainen on hän oli täytenä itsenään, ilman rauhoittavaa? Kirjoissahan kun mainittiin, että hänen symphath-puolensa oli synkkä. Kaiken kaikkiaan mahtava kirja taas kerran ja jään odottamaan seuraavaa."
ARVOSANA: 9



J.R.Ward muuten ilmoitti facebookissa, että seuraava BDB-kirja tulee ensi vuonna ja se kertoo Blayn ja Qhuinnin tarinan. En malta odottaa ;)

4 kommenttia:

  1. Mulle tuli just torstaina kirjatilauksessa Lover Reborn, aika tiiliskiveltä sekin näyttää :)

    Mutta tämä Revengen kirja kyllä kuuluu suosikkeihin, tosin lopun tapahtumista en hirveästi piitannut.

    VastaaPoista
  2. Olisipa itselläkin mielenkiintoa ja kielipäätä lukea enkuks :D Mut toisaalta... lukisin kaikki kirjat yltiönopsaan ja sitten ei olis enää luettavaa :D

    VastaaPoista
  3. Moi!

    Laitoin viestiä bloggerin kyselypalstalle ja totesivat, että sinun koneellasi on todennäköisesti malware-ohjelma, jolla ei ole blogien kanssa itsessään tekemistä.

    VastaaPoista
  4. Jaa'a. Mitenkähän siitä pääsee eroon? Ku tietäis :D

    VastaaPoista

Kiitoksia muistamisesta ;)