Jennifer L. Armentrout - Veri ja tuhka

Jennifer L. Armentroutin sarja  vangitsee lukijansa täysin. Sarjan avausosa on Goodreads Awardsin romantiikka-sarjan voittaja ja New York Times Bestseller. Sarja kertoo Poppysta, joka on valittu. Hän on Neito, jonka elämä on hyvin rajattua ja ennalta määrättyä. Hänen uskotaan olevan valtakunnan pelastaja ja jumalten suosiossa. Poppy itse huomaa haikailevansa erilaisen elämän perään ja ennen kuin hän huomaakaan, hän on vanhojen tarujen, uskomusten ja kytevän sodan keskiössä. Siellä hän tapaa myös mystisen Hawken. Ja mikään ei ole kuin ennen...

Kirjailijan kotisivut

Kirjat:

1. From Blood and Ash (suom. Verestä ja Tuhkasta, 2024)

2. A Kingdom of Flesh and Fire (suom. Liekkien valtakunta, 2025)

3. The Crown of Gilded Bones (suom. Kultaluinen kruunu, 2025)

4. The War of Two Queens (suom. Kahden kuningattaren sota, 2026)

5. A Soul of Ash and Blood (suom. Veren ja tuhkan henki, 22.10.2026)

6. The Primal of Blood and Bone

7. The Throne of Bone and Ash (julk. kevät 2026)

5.5. Visions of Flesh and Blood

6.5. A Crown of Ruin

Verestä ja tuhkasta

Okei. Jos aloitetaan siitä faktasta, että r.a.k.a.s.t.a.n tämän kirjan kantta. Suomennoksissa on usein ihan pökkelöt kannet. Ihanaa, että tässä on säilytetty alkuperäistä. Se oli oikeastaan yksi syy miksi tämän kirjan ostin itselleni. Joo, olen juuri tällainen, kannet on kirjan yksi tärkein juttu. Tarina kertoi Poppysta, Valitusta, Neidosta, jota kukaan ei saa katsoa. Hänen elämänsä on tarkoin rajattua, myös hänen kasvonsa on peitetty osittain. Kuningaskunnassa vallitsee hutera rauha, mutta taustalla vaanii usva, ja sen sisällä vaara. Sattumien kautta Poppy saa henkivartijakseen komean ja merkillisen Hawken, joka saa tytön uhman heräämään uusiin sfääreihin.

Mutta niin, sanoisin tällä erää, että... minulla on Kingfisherin lisäksi toinenkin kirjapoikaystävä, kiitos tämän kirjan ;) Kirja lähtee verkkaisesti liikkeelle ja loppujen lopuksi alkupuoliskolla ei tapahdu mitään kovin hurjaa, mutta silti ahmin kyllä jokaista sivua aina alusta asti kuin en saisi tarpeekseni. En tiedä, ehkä kirjailijan tyyli kirjoittaa tai juonen kiusoitteleva eteneminen teki sen, ken tietää, mutta minä rakastan tätä kirjaa! Päähahmojen keskinäinen kissa- ja hiirileikki oli kutkuttavaa luettavaa vaikka alussa saatoinkin vähän huokailla, että näinkö kiltti tämä olikin. VIELÄ MITÄ! Jossain vaiheessa kirjailija pistää vaihteen silmään ja keulii ihan huolella saaden minutkin aukomaan suutaan kuin maalle heitetty kala, liikahtamaan tuolilla hiukan hermostuneesti ja melkein kiljumaan loppupään sivuilla. En viitsinyt kun tilassa oli muitakin ihmisiä, mutta ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen. Sanoisin, että romantiikan nälkääni on tyydytetty huolella. Hawken on mun makuun juuri sopiva romantasia-poikaystävä, joka ei jätä ketään kylmäksi ja säilyttää arvokkuutensa aina viimeisille sivuille saakka. Ja juoni on hirveän mielenkiintoinen, en malta odottaa mihin suuntaan tämä tästä lähtee. Taidankin tilata jo uuden osan!"

Liekkien valtakunta

Ikäviä totuuksia on paljastunut Poppylle matkalla Atlantiaan. Mies, josta hän välitti on salannut häneltä asioita. Se mutkistaa heidän välejään matkalla kohti tuntematonta. Moni vierastaa Poppya ja hänen kykyjään, hänellä on maalitaulu selässään alituiseen. Poppy haluaa kuitenkin löytää veljensä ja vapautua Neidon tittelin painosta hartioillaan. Ei ole muuta mahdollisuutta kuin jatkaa eteenpäin, vaikka se olisikin hengenvaarallista ja särkisi samalla hänen sydämensä.

Ensimmäisestä osasta tuli kyllä yksi tämän vuoden suosikeistani, tämä toinen osa jäi ehkä hiukan valjuksi sen rinnalla. Tarina vei edelleen mennessään ja kutkutteli odotushermoja sivulta toiselle. Tässä ei kuitenkaan päästy ehkä ihan samanlaiseen fiilikseen kuin tuon ekan osan kanssa. Jälleen valtaosa kirjasta oli tasaista tapahtumien vyörymää, mutta suurilta kohahduksilta valitettavasti vältyttiin. Kirjan loppua kohden alkoi sitten taas perinteisesti tapahtua, mutta olisin kaivannut ehkä vielä vähän enemmänkin. Tarina on kyllä edelleen mielenkiintoinen ja palan halusta tietää mikä Poppy on naisiaan, ehkä seuraavassa osassa alkaa jo hiukan selvitä sitäkin asiaa. Ja jäin kaipaamaan enemmänkin romantiikkaa ja kuumia kohtauksia, niitä oli harmillisen vähän, vaikka toki niitä olikin. Tarina jätti monia hyvin mielenkiintoisia kysymyksiä omaan päähän ja sai pohtimaan erilaisia teorioita jatkoa ajatellen, joten tässäpä nyt sitten odotellaan milloin seuraavan kirjan mahtaa saada hyppysiinsä. Ei ihan yhtä loisteliasta tykitystä kuin eka osa, mutta kelpo viihdettä siltikin kokonaisuudessaan.

Kultaluinen kruunu

Poppy on saanut hiukan tietää itsestään ja siihen mihin hän pystyy, mutta kaikki eivät ole mielissään hänen kyvyistään ja siksi hän on jatkuvassa vaarassa minne hän meneekin. Atlantian ja Soliksen veriset salaisuudet alkavat pikkuhiljaa paljastua ja Poppyn on ystävineen raivattava tiensä kohti vääjäämätöntä päämäärää. Veren ja tuhkan kuningatar uhkaa rauhaa ja Poppyn on taisteltava yhdessä Casteelin kanssa pelastaakseen Atlantian, mutta myös toisensa.

Kaikki muut kirjaprojektit piti tottakai siirtää hetkeksi sivuun kun tämä saapui perjantaina kotiovelle. Nyt on tullut aika paljon luettua ja kuunneltua englantia niin olipa terapeuttista lukea ihan suomenkielistä kirjaa vaihteeksi. Kyllä se vaan on niin paljon helpompaa kun ei tartte ajatella, voi vaan lukea. Tämähän sai minut itkemään jo alkumetreillä sattuneista syistä, tarina alkoi aika... krhm... vauhdikkaasti heti alussa. Tämä kirja itketti, nauratti ja hymyilytti vuoron perään. Aina kun luuli vähän saavansa armoa niin uutta tapahtumaa tuli eetteriin ja niin sitä taas mentiin. Pidin tämän kirjan spicystä ja siitä, että tässä kutkuteltiin mielihyvähermoja myös mahdollisen positiivisen kolmiodraaman tyyliin, joka sai posket punoittamaan. En panisi pahakseni jos tämä kuvio etenisi (kjeh). Mutta niin, tässä kirjassa Poppyn kuviot selkeytyy ja saamme tietää vähän mikä hän on naisiaan. Monia salaisuuksia paljastuu ja asioita selkeytyy, huh, melkoinen juonitteluiden verkko tosiaan! Rakastin sitä miten Poppysta tuli kirjan edetessä kunnon tulisielu, jonka nenälle ei hypitä. Tarina soljui taas eteenpäin hyvin mukavasti ja ongelmitta, tylsistymättä kertaakaan ja loppu olikin sitten taas sellaista tykitystä, että huhuh. Miten ihmeessä sitä jaksaa odottaa ensi vuoteen, että saa tietää miten tämä jatkuu? Vahva suositus!

Kahden kuningattaren sota

Poppyn on pelastettava rakkaansa verikuningattaren kynsistä. Oma ja hänen läheistensä tulevaisuus pyörii ajatuksissa samaan aikaan sen kanssa, että Poppy ei tiedä mitä hänestä oikein on tulossa ja mitä se tulee tarkoittamaan heidän kaikkien tulevaisuudelle. Poppyn aika marssia kohti sotaa ystäviensä ja Atlantian armeijan kanssa ja toivoa, ettei hän menetä samalla itseään alati kasvavien voimiensa vuoksi.

Aivot on vieläkin vähän mössöä tämän kirjan lopettamisen jälkeen. Tämän kirjan aloittaminen alkoi vähän nihkeästi, kirjassa kyllä tapahtui koko ajan, mutta jotenkin se ei imaissut mukaansa alkuun oikein mitenkään. No mutta sitten... kun Poppy saa Casteelinsa takaisin, alkaa tapahtua sitten ihan huolella. Parin väliset kipinät eivät jää epäselväksi keneltäkään, ei etenkään pahaa aavistamattomilta lukijoilta koska tässä kirjassa se lempi leiskuu ja se leiskuukin kunnolla. Ja siis oikeasti kävin viimeisien sadan sivun kohdalla kaikki mahdolliset tunnetilat tämän kirjan kanssa läpi. Minun piti fyysisesti pinnistellä, että en olisi kiljunut ääneen kun eräs kauan odottamani asia selkeytyy tässä osassa hyvin... hyvin... mieluisasti. Sen jälkeen lähdetäänkin vähän sotimaan ja siellä tapahtuu sellaisia asioita, että miun aivot on edelleen muusina. Pulssi oli varmaan yli sadan kun luin viimeisiä tämän kirjan sivuja suu pyöreänä. Siis vau, oikeasti. Näissä kirjoissa on paljon hahmoja ja paikkoja, jumalia ja jumalten juonia ja näiden kanssa oli vähän haasteellista pysyä perässä, mutta kaikki muu kerma tässä kakun päällä kyllä korvasi puutteet miun ymmärryksessä. Tähän maailmaan on luotu hitokseen hyviä hahmoja. Vaikka osa heistä jää vähän taustalle niin kourallinen kuitenkin onnistuu viihdyttämään hyvin mallikkaasti. Ja tämä joidenkin hahmojen välinen dialogi ja kipinät. Ah. Pakko sanoa, että tässä kirjassa rakastuin entistä enemmän Casteeliin, Kieraniin ja Turmaan. Kieranin ja Turman välinen naljailu oli timanttia, puhumattakaan päähahmojen välisistä kipinöistä. Ah, täydellistä. Olen jotenkin vieläkin ihan täpinöinäni tästä kirjasta.